Crash 'N' Burn arvostelussa

Kun arvostelupenkkiimme saapui Crash ‘ N ‘ Burn pelin Xbox-versio oli tunne aluksi hieman hämmentävä. Peli toi jollain tavalla mieleen Destruction Derby romurallit, mutta silti jokin allekirjoittaneen takaraivossa sanoi, että peli muistuttaa vielä enemmän jotain muuta ja sitten päässä välähti; Peli muistuttaa takavuosien klassikosta nimeltä Death Rally, joskin täysin kolmiulotteiseen muottiin istutettuna.

Peli tarjoaa yksinpelaajalle pelimuodot single event ja championships. Ensinnä mainittu on pikapeli, kun taas jälkimmäinen on se pääpelimuoto, jossa uudet radat ja autot avataan käyttöön. Alussa pelaajan käyttöön pelin neljästä eri autoluokasta annetaan kaksi, avolava sekä kompaktikokoinen auto. Kun kisoja pelaa lävitse avautuvat lopulta myös urheilu -ja muskeliautoluokat pelaajan käyttöön. Pelissä on kuitenkin käytännössä vain neljä erilaista autoa sillä jokainen autoluokka sisältää tasan yhden menopelin, mikä on pelien nykymittapuulla katsottuna todella vähän.
Pelin alussa ja kisoja voitettaessa pelaajan tilille kertyy rahaa. Rahalla pelaaja pääsee ostelemaan kaupasta erilaisia osia, joilla kustomoida autonsa ulkonäköä ja persoonallisuutta mieleisekseen. Tämä onkin hyvä, sillä näin korvataan ainakin jollain asteella erilaisten autojen muutoin niin vähäistä määrää.

Kaupassa on tarjolla tuuninkipoikien mielileluja aina levikkeistä spoilereihin ja erilaisiin vanteisiin. Menopelin väriä on myös mahdollista vaihtaa täysin mieleisekseen yksityiskohtaisesti erilaisten värisävyjen tasolla ja vaikkapa jokaisen osa-alueen kohdalla erikseen jos niin tahtoo. Tuuninkiosien ostelusta ei mitään oikeaa hyötyä ole, mutta mitä hienompi ja laitetumpi auto niin sen hauskempi sitä on romuttaa ja kolhia kaiteisiin.

Pelissä kisaamisen ohella yksi idea nimittäin on runtata muita vierellä kaahaavia tuuninkiautoja. Peli ei kuitenkaan ole luonteeltaan romurallipeli, mutta muiden kisaajien kolhimisesta ja täydellisestä romuttamisesta saa bonusrahaa. Lentelevät pellin palat ja romutetut kisaajat jäävät keskelle rataa lojumaan ja tuomaan kivaa lisävaikeutta kisaamiseen. Radoilla on myös öljyläikkiä, joihin pelaaja voi yrittää työntää vastustajaa jolloin tältä lähtee ajokki nopeasti käsistä. Lisäksi radalla on palavia tuliliekkejä, joihin ei “puhtaasti” ajettuna aiheudu haittaa, mutta jos käy kastamassa renkaat ensin öljyssä ja sen jälkeen ajaa tuleen niin voi olla varma, että saa autonsa hetkellisesti roikuttamaan perässään haitallista tuliliekkiä.

Mestaruuskisojen aikana ajetaan useissa erilaisissa maisemissa, kuten Detroitissa, Grand Canyonissa ja Las Vegasissa. Kaikki radat ovat tavalliselta liikenteeltä suljettuja kisapaikkoja. Ylimääräistä liikennettä pelissä ei radoilla siis nähdä, mutta 16 yhtä aikaa radalla kisaavaa tuuninkiautoa enemmän kuin paikkaa tämän asian. Kisat ovat erittäin tiivistunnelmaisia varsinkin lähdöissä, joissa jokainen kuski yrittää päästä siitä valtavasta autosumpusta eroon. Hetken kisaamisen jälkeen porukka alkaa erottua toisistaan ja kisaamisesta tulee hieman rauhallisempaa.

Pelaajan kanssa kisaa ajavien tekoälykuskien tekoäly on tarpeeksi hyvä ja ne antavat pelaajalle kunnon vastuksen. Kisojen lähdöt kuitenkin vaikuttavat aika paljon lopputulokseen; jos pelaaja jää alkusumppuun pitkäksi aikaa jumiin, voi johtoautojen kiinni ottaminen olla melkoisen haasteen edessä, varsinkaan kun kisat eivät ole kovin pitkiä. Jos taas alkusumpusta pääsee heti alussa kurvailemaan karkuun, voi kisasta tulla helppo voitto. Välillä kisat taas ovat jotain näiden kahden väliltä ja yleensä radalla mennäänkin kylki kyljessä kahden tai kolmen muun kisakuskin kanssa yrittäen samalla suistaa toista tieltä.

Etumatkaa voi myös yrittää luoda itselleen autoista löytyvän rajallisen turboenergian avulla. Kuitenkin melkeinpä käytännössä pelin kisat ovat kerrasta poikki meniningillä ajettavia, eli jos alussa mokaa tai ylipäätään pahasti mokaa ei muita autoja enää ehdi saada kiinni. Näin ollen mikäli haluaa välttyä ajan hukkaamiselta, on kisa kannattavaa ottaa samantien alusta mokaamisen jälkeen. Kisojen välillä uusien ulkoisten osien lisäksi pääsee omaa autoaan päivittämään pidon, kiihtyvyyden ja nopeuden osalta. Kisoista kertyviä päivityspisteitä on syytä käyttää aina silloin kun niitä saa, sillä muuten jää auttamattomasti kisassa kuin kisassa jalkoihin alitehoisella autollaan.

Pelin kisat koostuvat muutamasta erityyppisestä variaatiosta. Perinteisimmän ympyrämallisen kisaradan lisäksi tarjolla on muun muassa kahdeksikon muotoinen kisarata, jossa vaarana on törmätä kahdeksikon risteyksessä vauhdilla päälle tuleviin muihin kisakuskeihin. Oma suosikkini oli kuitenkin ehkäpä Kamikaze-kisat, jossa täytyi yrittää varoa vauhdilla vastaantulevia tuuninkiautoja, jotka yrittivät tahallaan ajaa kisaavien kuskien päälle. Erilaisia kisoja pelissä ajetaan yhteensä hieman yli 70 kappaletta, tosin kisoista suuri osa sijoittuu samoille radoille, koska täysin erilaisia ratoja on tarjolla vain yhdeksän kappaletta. Aivan identtisiä keskenään eivät kuitenkaan kisat tästäkään huolimatta ole, sillä jokaista rataa on muokattu lisäämällä niihin esimerkiksi ylimääräisiä esteitä, hyppyreitä tai muita vaikeuttamaan ajamista ja tekemään jokaisesta kisasta hieman erilaisen, vaikka samoilla radoilla kurvailtaisiinkin.

Ohjattavuudeltaan Crash ‘ N ‘ Burn on erittäin simppeli. Menopelien ohjaaminen onkin mukavan rentoa arcadekaahailua. Meno ja meininki on vauhdikasta ja pelin pelaaminen hauskaa. Ainoastaan paikoitellen pelin mukavaa vauhdin tunnetta särki lievät hidastumiset joillain radoilla. Pelin grafiikka ei ole sieltä parhaimmasta päästä, mutta ajaa asiansa. Pelin autot ovat ihan tarpeeksi näyttäviä etenkin sen jälkeen kun niitä on kustomoinut mieleisekseen. Myös räjähdykset, rajut kolarit ja ympäriinsä sinkoilevat autot näyttävät hienolta kaiken sen vauhdikkaan kisaamisen keskellä.

Erinäköisiä kustomointiosia, osien yhdistelmiä sekä väriyhdistelmiä on sen verran paljon, että yksikään radalla kisaava, periaatteessa sama auto ei näytä identtiseltä muiden kanssa. Pelin romurallin olemisesta sivuosassa kertoo sekin, ettei autojen vaurionmallinnus ole mitenkään kovin kaksinen. Kolaroidessa saa todistaa melko yksinkertaisesti väänneltyjä automodeleita. Vasta erittäin kovan runnomisen ja kolaroimisen jälkeen lähtee spoileri, etulevikkeet ja konepelti irti.

Pelin vauhdikasta meininkiä säestää taustalla soivat tuntemattomien bändien nopeatempoiset rokkibiisit ja päälle kälättää rääväsuinen kommentaattori, joka yllätyksellisesti ei ota aivoon niin kuin tavallisesti olettaisi. Heppu huutelee aika ajoin kommentteja, kuten “that’s the worst car wreck I’ve ever seen”. Miehen sanainen arkku ei ole mikään monipuolinen ja kommentaattori muuttuukin nopeasti itseään toistavaksi, mutta ei siltikään ota päähän ainakaan niin paljoa kuin useimmisssa muissa peleissä. Musiikkipuolellakin on oikeastaan samainen ongelma. Erilaisia kipaleita ei ole kuin vähän yli kymmenen ja tarpeeksi monen pelisession jälkeen musiikit alkavatkin väistämättä toistaa itseään. Autojen äänet eivät ole viritellyistä menopeleistä huolimatta mitkään kovin ihmeelliset. Asiansa ajavaa pörinää, joka jokaisessa pelin neljässä autossa kuulostaa samalta. Ei siis täysin huonoa, mutta ei myöskään mitään kovin ihmeellistä.
Crash ‘ N ‘ Burn on hauskaa niin kauan kun siinä pelattavaa riittää. Yksinpelin jälkeen ei ole käytännössä muuta vaihtoehtoa kuin lähteä linjoille kisaamaan Xbox Liven kautta, sillä minkäänlaista moninpelimahdollisuutta kisata saman Xboxin äärellä ei ole annettu mikä on harmittavaa.