Farmer's Dynasty arvostelussa

Viljelysmarkkinoilla alkaa olla jo tunkua, kun Farming Simulator -pelisarjasta vastaavan Giant Softwaren tavoin niin ikään saksalainen Toplitz yhdessä Bigben Interactiven kanssa on lähtenyt mukaan virtuaaliviljelykseen. Onneksi jyvillä on tapana erottua akanoista.

Lähinnä surkeilla simulaattoripeleillään Airport Simulator 2019 sekä Police Chase kokemusta niittänyt Toplitz on pistänyt pystyyn kokonaan uuden Dynasty-pelisarjan, jotka vaikuttavat ainakin idealtaan perussimulaattoreita mielenkiintoisemmilta – ainakin paperilla.

Dynasty-sarjan potkaisee käyntiin ensimmäisenä julkaistu ja tällä kertaa arvosteltavana oleva Farmer’s Dynasty, mutta Toplitzillä on työn alla muun muassa 1970-luvun Kuubaan sijoittuva rekkasimulaattori Trucker’s Dynasty, keskiajalle sijoittuva Medieval Dynasty sekä nykyaikaan sijoittuva metsurisimulaattori, Lumberjack’s Dynasty.

Millainen peli Farmer’s Dynasty oikein on? Lyhyesti ilmaistuna kyseessä on Farming Simulatoria kevyesti apinoiva klooni, joka yrittää ujuttaa ihan mielenkiintoisena ideana myös roolipelimäisiä elementtejä pelin sekaan.

Näin heti alkuun voidaan kuitenkin todeta – ja säästää sinun aikaasi, lukija – että Farmer’s Dynasty on kokonaistoteutuksena poikkeuksellisen huono ja hiomaton, mutta sellainen jotenkin niin kumman viehättävällä tavalla. Jos pelissä olisi edes jotakuinkin toimiva grafiikka tai edes toimiva ruudunpäivitys joka ei dippailisi sinne kahteenkymmeneen frameen aika ajoin, voisi peliä pitää jonkinlaisena hauskana parodiana maanviljelyssimulaattoreista. Farmer’s Dynastyn parodiaelementit ovat kuitenkin ikävä kyllä tahaton sivuvaikutus pelisuunnittelussa ja sen teknisessä toteutuksessa.

Päätin siksi pitää hieman hauskaa ja kirjoittaa vähän erilaisen arvostelun – kirjemuodossa. Ehkä Sinäkin pidät tästä poikkeuksellisesta arvostelusta enemmän kuin mitä pitäisit itse pelistä, jos ensin maksaisit ylihintaisesti sen pyydetyn viisikymmentä euroa.

Mikäli kaipaat selkokielisempää tiivistelmää pelin ostoa ajatellen, voit lukea arvostelun ”loppusanat” tai vaihtoehtoisesti klikkaamalla arvostelun ohessa olevaa ”liikaa luettavaa?” -laatikkoa.

Koti Kuntoon

Parahin isä,
Sait minut ylipuhuttua ja matkustin viimeinkin isoisältä perinnöksi saamalleni maatilalle, vaikka minulla onkin kokemusta vain remppaamisesta. Olenhan sentään Tim ”the toolman” Taylor.

Vastassa perintöpihallani oli oitis kummallinen, hieman The Matrix -elokuvan Morpheus-hahmoa muistuttanut möreä-ääninen kaveri. Eritoten miehen pahaenteiset peililasit antoivat sellaista wannabe-fibaa. Oletkohan tietoinen kyseisestä henkilöstä? Mutta mitä minä höpisen, ethän sinä varmaankaan enää muista 21 vuotta vanhaa elokuvaa. Joka tapauksessa – mies sanoi hoitaneensa maatilaa kunnes saapuisin. Mistä hän tiesi milloin se päivä koittaisi? Kerroitko sinä hänelle? Joka tapauksessa, sanoin hänelle oitis esittelemättä ensin itseäni, että en tiedä mitään maatilan ylläpitämisestä, mutta olen kätevä korjaamaan.

Kaikesta päätellen, hän ei ollut tehnyt kovin hyvää työtä silmällä pitäessään isoisän tiluksia, sillä kaikki viisi rakennusta olivat kamalassa kunnossa. Katot hajalla, seinät hajalla, kasvihuone ruosteessa, siilo kauttaaltaan puhki ja niin edelleen. Sentään tien vierestä löytyi lähes puhki ruostunut perinnöksi niin ikään jäänyt avolava, joka tosin (hupsista!) ajautuikin jo pienen kokeilun jälkeen lähimpään jokeen. En ole saanut sitä pois vedestä sen koommin, sillä auto ei käynnisty.

Ennen kuin ehdin kunnolla aloittaa maatilan korjaukset, tämä wannabe-Morpheus – uusi naapurituttavuuteni siis – palasi juttusilleni ja pyysi minua korjaamaan hänenkin kattonsa. Saattoi olla virhe mainita hänelle korjaustaidoistani. Menin käymään hänen luonaan ja kaikki paikat repsotti samaan malliin kuin isoisän tontilla. Mitä ihmettä?

Ryhdyin tuumasta toimeen: viritin rakennustelineet, kiipesin katolle ja kaivoin naulapyssyni esiin. Paukuttelin katon nauloja täyteen pienen ikuisuuden. Välillä tein hommia katolla seistessä ja välillä ammuin kattoa nauloilla onnistuneesti jopa ihan maan tasaltakin ladon sisäpuolelta. Uudet laudatkin ilmestyivät kuin tyhjästä katolle kun vain pidin X-nappulaa pohjassa ja paukutin naulaa toisensa perään. Korjattuani lehmäaitan katon, naapuri vaati lisää ja lisää korjauksia – lopulta olin uusinut melkeinpä koko hänen maatilansa.

Lopputuloksena harmaissa seinissä oli valkoista paikkatiiliä ja katotkin paikkasin pelkällä käsittelemättömällä valkealla lankulla. Taloista tuli räikeitä ja laikukkaita, mutta se kelpasi miehelle. Sain palkinnoksi ruosteisen traktorin, joka kulkee kahta kymppiä ja pitää looppina itseään toistavaa jatkuvaa moottoriyskää. Usein päässäni alkaa tylsän (olemattoman) muun äänimaailman vuoksi soimaan musiikki – tiedäthän, korvamato. Musiikki on joko geneerisen reipasta farmisimulaattorirallatusta tai vaihtoehtoisesti joskus haikeampi kappale. En tiedä mistä olen sen päähäni saanut, mutta se tuo aina mieleeni sen surullisen kerran, kun se harmaa Gandalf putosi kuiluun pelastaessaan muut Sormuksen Ritarit ikävältä Balrogilta.

Nuku hyvin, nuku vaikka 168 tuntia

Parahin isä,
Tätä kirjoittaessani olen väsynyt – mielenikin muistuttaa tästä jatkuvasti, kuin myös siitä, etten ole muistanut syödä mitään ja mahani tuntuu vanhalta lentopallolta – mitä ikinä se tarkoittaakaan! Välillä kengännauhani alkavat näyttää herkulliselta pastalta. Onneksi löysin pahimpaan nälkääni taskustani raakaa kalaa ja pari purkkiruokaa. Söin ne – joskin turhaan. Kun päätin mennä isoisän vanhaan sänkyyn nukkumaan lyhyiden nokkaunien sijasta kokonaiseksi viikoksi Ruususen tapaan, selvisi, että saan samalla automaattisesti murua rinnan alle herättyäni. Eikö olekin mahtavaa? Ruokakomerosta löysin viestin, jossa luki, että mikäli täytän sen ruokatarvikkeilla, loihtii nainen minulle maittavia aterioita keittiössä. Mutta, kuten isä tiedätkin, asun tällä hetkellä yksin.

Herättyä täysissä voimissani jaksoin taas juosta ja kirmata pitkin tonttiani – mitään muuta vaikutusta en olekaan syömättä ja nukkumatta olemisessa huomannut. Energisenä päätin korjata tonttini rakennuksia, kuten oli ohjeistettu – tämä kaiketi on yksi päätavoitteeni. Jostain kumman syystä tavoite ei kuitenkaan täyty, vaikka olen hionut ruosteet, paikannut katot ja korjannut aidat. Katselin ympärilleni jopa insinöörinkatseellani – minulla on sellainen näkömoodi, joka värjää kaiken surkeassa kunnossa olevan punaiseksi. Kaupungissa asuessani minulla oli tapana nähdä känniset ihmiset punaisena. Niin kuin Mozartin sanotaan nähneen musiikin väreinä. Tämän asian tiimoilta katseeni ei vain enää paljastanut kuitenkaan mitään punaisia kohteita missään. Silti tontti ei ole hyväksyttävässä kunnossa kyläläisten mielestä.

Olen alkanut epäillä jonkinlaista vikaa – vikaa universumissa. The Matrix -elokuvassa ne olivat ”glitchejä” mutta sinulle voisin puhua vaikkapa bugista, valmistusvirheestä. Kokisin tämän päätehtävän jumiin jäämisen sellaisena. Kerran sain myös traktorini jumiin aitaan sisään, kun suljin aidan hetkellä, jolloin traktori oli aidan tiellä. Hyppäsin traktorin kyytiin ja peruutin, mutta en saanut sitä irti suljetusta aidasta. Onneksi aidan avaaminen auttoi.

Ole sosiaalinen, tai muuten…

Naapurit olleet vähän näreissään, koska en ole saanut päätavoitettani viimeisteltyä. Eivät halua antaa minulle luvattua 20 000 sosiaalista pistettä. Merkkaavat näitä ylös kai jonnekin kyläneuvoston vihkoonsa. Sen verran selvitin, että ne pisteet toimiva ikään kuin rahana, kun juoksentelin pitkin maalaismaisemia ja onnistuin löytämään maatalouskoneiden kaupan. Siellä oli myynnissä uusia traktoreita, puimureita kuin niihin pultattavia välineitäkin. Kovin montaa erilaista konetta ei kuitenkaan tarjolla ollut.

Niitä olisi mahdollista ostaa isolla rahasummalla tai vaihtoehtoisesti alennetulla rahasummalla, jos sosiaalisia pisteitä vaan löytyy kyytipojaksi vaadittu määrä. Minulla on (kyläneuvoston vihkosessa) vain parikymmentä tuhatta sosiaalista pistettä sen päätteeksi, että sain isoisän tontin rakennuksista jopa kaksi kappaletta viidestä remontin osalta viimeisteltyä. Halvimman laitteen ostoon tarvittaisiin kuitenkin järkyttäviä summia rahaa ja pisteitä – minulla on vain pari sataa euroa käteistä ja siitäkin menee bussimatkoihin neljä euroa per lippu.

Mitäs ne poliitikot

Parahin isä,
Minulle ehdotettiin kirkossa käymistä. Kun viimein paikansin kylän kartalta kirkon sijainnin, lähdin marssimaan sitä kohti – vain reilut pari kilometriä juoksemalla. Tämä tapahtui ennen kuin äkkäsin bussipysäkit, joiden avulla voin hyppiä pitkin kartan alueita sinne tänne kätevästi ”pikamatkustamalla.” Yksi lippu maksaa neljä euroa – melko kallista. Se autoni on edelleen joessa, jos sinä sitä mietit.

Onneksi täälläpäin on runsaasti vesistöjä, joten bussista jäätyäni en mennyt heti kirkolle, vaan pysähdyin varmuuden vuoksi hetkeksi kalastamaan matkan varrella olleen järven luokse. Heitin vieheen veteen suoraan kalalauman päälle ja aijai! Kalaa tarttui melkein oitis koukkuun toinen toisensa perään. Kalastin muutamat taskuuni ja jatkoin matkaa.

Päästyäni viimein nälkäisenä kirkon pihaan, söin taskustani kaksi raakaa kalaa. Tein vain kerran sen virheen, että menin erään naapurin pihaan nälkäisenä ja pyysin heti ensitöikseni heitä antamaan minulle ruokaa. No antoivathan he, mutta ottivat minulta pari sataa sosiaalista pistettäkin pois, kun aloin sillä tavoin vinkumaan. Kirkon pihalla näkyikin jo seisomassa useita kyläläisiä. Heti kun minut huomattiin, he kaikki kääntyivät tuijottamaan minua ja sain useamman tuhatta sosiaalista pistettä. Näköjään kirkkoon ei tarvitse eikä edes saa mennä sisälle – vaikka suositustavoite oli ”käy kirkossa.”

Olen alkanut epäillä tätäkin. Luulen, että koko viljelyspainotteinen iso kylä on pelkkää silmänlumetta ja jonkinlaisen pahojaan puuhastelevan kultin kehto.

Sen lisäksi, että kaikkien maatilat ovat rempallaan, on kaikilla myös silmillään ne sellaiset Morpheus-peililasit – jopa öisin. Aina kun löydän uusia naapureita ja menen heidän tiluksilleen juttelemaan, he ovat kaikki aluksi kiireisiä – kunnes laittavat ne pari pitelemäänsä risua maahan ja ovatkin yllättäen suostuvaisia puhumaan. Kuin robotteja, jotka eivät voi multitaskata.

Monesti naapurit ovat olleet haravoimassa tai kaivamassa lapiolla kuoppaa, jopa iltamyöhällä, kunnes tietyn yöajan koittaessa (täällä ei ole missään kelloja) kaikki lähtevät zombimaisesti vaeltamaan sisätiloihin. Kerran yritin seurata yhtä naapuria hänen kotiinsa hänen lopettaessaan askareensa. Hän ei välittänyt, että seurasin, mutta en myöskään päässyt hänen perässään sisään avoimesta ovesta. Ovi meni väkisin kiinni ja jäin ulos. Pystyin kuitenkin kurkkimaan ikkunasta sisään ja siellä ei ollut mitään kalusteita! Ei tuoleja, ei pöytiä, ei tauluja. Mitä kummaa! Se mieskin katosi heti kun oli mennyt ovesta sisään. Joskus nämä kyläläiset saattavat keskustelun päätteeksi kaikki kääntyä silmänräpäyksessä selin päin minuun. Voisivatkohan he olla jonkinlaisia vampyyreja? Eivät siksi mene kirkkoonkaan sisälle?

Ja kaikki se näennäinen pakkomielle sosiaalisuuteen! Niiden kanssa voi jutella vain samoista asioista ja ne vastaavat aina samalla tavalla takaisin – ihan jokainen. Klassiseen ”mitäs ne poliitikot?” kysymykseeni kaikki vastaavat aina joko kahdella tavalla: ”älä aloita tuota” tai sitten sanovat jotain mitä poliitikot ovat tehneet väärin. Säästä voi jutella – sää kun on aina hieno täällä hullukylässä – koskaan ei sada ja vaikka olisi yö ja pilvistä niin sää on ”hieno.”

Olen huomannut, että vaikka keskusteluni eivät johda mihinkään näiden kanssa, he merkkaavat kyläneuvoston vihkoon minulle parikymmentä sosiaalista pistettä lisää jokaisesta jututtamastani kyläläisestä. Olenkin juoksennellut pitkin maaseutua jututtamassa kaikkia grindatakseni pieniä pisteitä. Hyvällä tuurilla olen löytänyt uusia naapureita etsiessäni sivutöitä (kun se päätyö ei valmistu).

Naistenmies

Parahin isä,
Tiedäthän, että olen ollut pitkään sinkkumies. Haluaisit, että saisin itselleni jo viimein naisen ja vähän jälkikasvuakin. Hyvä asia on, että täällä on paljon naisiakin – ei pelkästään miehiä. Naisillakin on kuitenkin ne kirotut Morpheus-lasit – heitä on välillä vaikea katsoa silmiin, kun silmiä ei näe. Olen jo jutellut monelle eri naiselle. Kokeillut parhaimpia iskulauseitani, jopa sitä universaalia ”sattuiko se, kun putosit taivaasta?” ja ”tuollaista prinsessaa olen aina etsinyt.” Tähänkin naiset tuntuvat poliitikko- ja sääkeskustelun tapaan vastaavan aina samalla tavalla: ”oletko hullu, vastahan tapasimme!” tai ”lopeta tuo, en edes tunne sinua!”

Kuitenkin aina yritykseni jälkeen vaistoni on sanonut, että ”tämä henkilö pitää sinusta nyt vähän enemmän” – voitko kuvitella! Isoisä varmasti suunnitteli jotain mielessään, kun testamenttasi maatilansa juuri minulle. Tarkoitus olisi kaiketi saada maatila korjattua, auttaa naapureita ja kerätä näiden ruosteiset koneet talteen ja saada tilan bisnekset käyntiin. Lopulta perheen perustaminen, kun täällä näitä naisia kerran on.

Parahin isä,
Alan pikkuhiljaa ymmärtää mitä isoisälle tapahtui. Hän näivettyi pois. Kaikki muut kylän asukkaat eivät ole lainkaan ihmisiä – ne ovat jotain kummajaisia, ihmisiksi naamioituneita hirviöitä, jotka eivät oikeasti edes syö ja eivät siksi hoida tilojaan.

Tämä kaikki on jotain lavastetta – taivaalla ei ole edes lintuja saatikka lintujen ääniä. Ainoa lintulaji täällä ovat haikarat! Ja niitä on joka paikassa! Välillä kävely- ja juoksulenkeilläni ollessani kasvustokin horisontissa saattaa katoilla ja ilmaantua uudelleen ja ikään kuin piirtyä suoraan eteeni.

Täällä saa myöskään mitään toimivaa aikaiseksi. Kaikki aikani on kulunut rakennuksia remontoidessa, joita olen korjannut välillä rakennustelineiltä käsin, välillä perustason katto- ja seinähommia olen naula-ampunut ja laastiottanut ihan maastakin käsin, kun en jaksa enää panostaa – eivät nämä paikalliset huomaa mitään eroa. He eivät myöskään halua keskustella kanssani jos pidän taukoa, niin kauan kuin työ on kesken. Ovat kuin riivattuja.

Kun viimein sain ruosteisen puimurin, ruosteisen traktorin ja ruosteisen viljakärryn hankittua tekemällä muille päättymätöntä remonttia, alkoi ilmaantua uusia ongelmia. Täynnä keräämääni viljaa ollut puimuri valittaa nyt, että en voi tyhjentää lastia viljakärryyn, koska kärryssä on jo eri viljaa ja ne sekoittuvat. Saamani ruostekärry oli tyhjä. En ymmärrä – oletan jälleen, että kyseessä on yksi niitä valmistusvirheitä.

En siis saa viljaa kerättyä, enkä siksi saa rahaa tienattua, eikä sosiaaliset pisteeni kasva, koska täysin peruskorjaamani isoisän tila ei millään valmistu, vaikka kuinka juoksentelen viimeisen mökin ympärillä insinöörin katseeni kanssa kuin hidastetussa elokuvassa, joka aiheuttaa melkeinpä päänsärkyä. Bussilla kulkeminen tyhjentää työttömyyttä nauttivan lompakkoni ja lopulta minulla ei ole siellä enää euroakaan.

Olen valmis luovuttamaan. Olen pahoillani. Ruokaa vailla olevana sinkkumiehenä kuihdun isoisän tavoin pois ja Morpheus-naapurit varmasti hautaavat minut lapioillaan tiluksilleen.

Loppusanat

Pikaiseksi hetkeksi palataan normaaliin arvosteluformaattiin: Farmer’s Dynasty on ihan mielenkiintoisella ja vähän erilaisemmalla pohjaidealla varustettu uusi farmisimulaattori, jossa pitäisi maanviljelemisen ohella korjata tiluksia, kerätä sosiaalisuuspisteitä ja perustaa perhettäkin.

Kaikki vain kaatuu viimeistelemättömyyteen, aivokuolleeseen remonttigrindaamiseen ja pelin bugisuuteen, jossa edes perusasiat eivät toimi kunnolla tai niitä ei voi tehdä loppuun asti. Grafiikka on melko lailla rujoa ja vielä kamalampi on pelin ruudunpäivitys, joka etenkin engineer-näkymää käytettäessä dippaa sinne 18-20 framen tienoille. Musiikki toistaa pahasti itseään ja ääninäyttely on pökkelömäisyydessään veikeää. Vajaa viisikymmentä euroa hintaa? Ei näin.