Necrophosis: Full Consciousness tarjoilee lovecraftimaisen matkan painajaisnäkymiin

Necrophosis: Full Consciousness on indiekehittäjä Dragonis Gamesin käsialaa. Heti alkumetreiltä, kun pelaaja syntyy jonkinlaiseen luolaan, jonkinlaisen kammottavan olennon haarovälistä ja kapuaa pääkallojen täyttämän portaikon ohi aavikkomaiseen miljööseen, vyöryy verkkokalvoille fiiliksiä jonkinlaisesta, muun muassa Alien- ja Species-elokuvan monsterit suunnitelleesta H.R. Gigerin painajaismaisesta visiosta, eikä legendaarinen kauhukirjailija H.P. Lovecraft myöskään jäänyt nousematta pelaajan ajatuksiin.

Ajatusleikkinä voisikin kuvitella, että jos Giger ja Lovecraft olisivat hengissä ja visioisivat yhdessä videopelin, se saattaisi olla juurikin Necrophosis. Ajatus ei liene sattumaakaan, sillä pienen muutamapäisen studion aiempaa käsialaa edustavat Eresys sekä The Shore mainitsevat jo kuvauksessaan ammentavan juuri H.P. Lovecraftin töistä.

Necrophosis on alun perin vuosi sitten PC:lle julkaistu kävelysimulaattorihenkinen puzzlepeli, joka hiljattain sai myös pienen maksullisen DLC:n, Subconsciousness. Konsolijulkaisu Full Consciousness pitää sisällään bundlettuna niin emopelin kuin kyseisen DLC:n. Ei pelikokemukselle silti kamalaa kestoa tule: varsinaisen pelin homman läpäisee noin viidessä tunnissa, eikä päävalikosta erikseen löytyvälle Subconsciousness-lisärille tule kestoa kuin maksimissaan tunti.

Jos ei jää lainkaan jumiin puzzleihin, toisin kuin allekirjoittanut, läpipeluuaika on varmasti lyhyempikin. Muutaman kymmenen euron hintaiseksi peliksi sitä voi kuitenkin suositella, jos ei indietä tukemaan niin ainakin siksi, että kyseessä on kokemuksena melkoisen outo, groteski ja samaan aikaan mieleen jäävä audiovisuaalinen kokemus, jollaista en ainakaan itse ole hetkeen nähnyt.

Käytän sanaa ”kokemus”, sillä hankalamman alun jälkeen peli tuntuu himmaavan puzzlejensa kanssa – en tiedä loppuvatko paukut kesken vai mikä on, mutta peli vetäytyy yksinkertaisempaan walking simulator -kokemukseen (hölkkänappula onneksi on!) jossa puzzlet ovat enää muotoa ”nouki esine tuolta ja vie se tuolle oliolle, katso mitä tapahtuu ja etene tarinassa.” DLC:ssä taisi olla yksi haastavampi kohta, joka kuitenkin hetken miettimisen jälkeen jo taittui.

Pelaajan hahmo pääpelissä on ei sen vähempää, kuin ”Tietoisuus.” Kokija kokee. DLC:ssä ollaankin sitten siirrytty alintajuntaisempaan maailmaan. Eroa tuskin huomaa. Valokuvatilassa pelaajan hahmomallia pääsee tarkastelemaan ja kyseessä on nahaton ihminen, jonka auki leikatussa pääkopassa näyttäisi komeilevan aivojen kokoienn ja muotoinen universumi, ainakin luullakseni. En kerro mitään omia ajatuksiani pelin tarinasta tämän enempää, koska se voisi spoilata fiilistä. Pelaajan hahmo seikkailee oksettavan kaltaisessa maailmassa, jonka ambienssivoittoinen äänimaailma sekä hiekkainen aavikko-olemus nostattavat jollain tapaa mieleen viimeisimmät Dune-elokuvat, joskin ympärillä vellovat groteskit patsaat ja elävät kummajaiset ovat kuin Gigerin painajaismaisia luomuksia.

Pelimekaanisesti pelaaja kuljeksii pienikokoisissa ruuduissa, joissa on aina jotain tehtävää, ennen kuin pääsee etenemään. Eksyminen ei onnistu, sillä ruudut on rajattu energiakenttämäisillä seinillä. Sisältöä maailmaan tarjotaan muun muassa kallojen kieliin tatuoiduilla toismaailmallisilla sepityksillä, joista ei ota sen kummemmin selvää. Myös niillä muutamilla hahmoilla, joita pelissä kohdataan, haluavat kukin aina pitää jonkin pidemmän monologin ja yrittää avata omalla mystisellä tavallaan tarkoitusperiä ja kaiken merkitystä.

Eräässä kohtaa päätarinaa päästään näkemään jopa upeana kohtauksena tapahtumahorisontti, samalla kun pelaajan hahmo muuttuu pelkäksi universumiksi, tähtineen ja galakseineen. Pääasiassa pelin esiin tuoma kuvasto on kuitenkin kammottavia kalmoja ja erilaisia eläviä otuksia pullollaan. Ilkeästi kurlaava, tukehtuvalta kuulostava limainen jättiluuranko joka haluaa jotain suuhunsa pantavaa, ennen kuin suostuu oksentamaan pelaajan tarvitsemia esineitä, jäi sekin omalla tavallaan mieleen. DLC:ssä raskaana olevan luuranko-otuksen mahasta kaivetaan pikkuluuranko ja sen sellaista.

Necrophosis: Full Consciousness soljuu pääosan ajasta kivasti eteenpäin, kunhan hankalan alun jälkeen alkaa hahmottaa pelin maailmaa ja sen pelillisiä osia – sitä miten hommat toimivat ja miten niitä lähestytään. Esimerkiksi tavaravalikon avaaminen ja käyttö on varsinkin aluksi hieman kömpelöä. Kun en osannut avata valikkoa tai ollut siitä heti tietoinen, oli vaikea hoksata, että minullahan on mukanani kerättyä roinaa, kuten pari kappaletta puzzlen ratkaisemisseen vaadittavia irtoaivoja sekä kolikoita.

Toisaalta toisinaan maassa lojuvia tarpeellisia esineitä ei aina meinaa huomata, koska ne ovat pienestä hokaamisestaan huolimatta hieman huonosti valaistuja tai sitten peli on juuri siirtynyt valoisammasta kohtauksesta vähän huonommin valaistuun. Kirkkauden kanssa pitäisi vehdata valikossa edes takaisin, jota en jaksanut tehdä. Lopulta kaikki kyllä selviää. Joskus maassa lojuu esineitä, kuten omalla tavallaan hirvittävä koppakuoriaisen ja vauvan sekoitus, joka rääkyy nostettaessa, mutta sille ei mitään voi – otusta ei voi laittaa taskuun, eikä sillä ole mitään käytännön virkaa pelissä. DLC:ssä tällaisia turhia esineitä ei ollut yhtäkään.

Pelin kestoa pidennetään hitaanpuoleisen etenemisen ohella kohtauksilla, jotka ovat myös hitaita. Muutama äkkikuolemakohtauskin löytyy päätarinan puolelta, joista tosin oppii jo yhdellä kertaa, eikä toista kertaa sitten oikeastaan tulekaan. Eräässä kohdassa pitäisi saada vahvasti Alien-elokuvan alienin kaikki neljä kättä levitettyä auki.

Tämä temppu onnistuu vain siten, että viedään neljälle erilaiselle pikkupatsaalle silmämuna. Silmän saatuaan tuo elävä patsas raottaa säilytysrasian kaltaista mahaluukkuaan, jonne työnnetään epäelävä, vaikeroiva olento. Ja kas vain, hahmon ensimmäinen käsi aukeaa tämän höpötellessä samalla jotain hyvin korkealentoista. Toistetaan sama vielä kolme kertaa. Toisessa kohtaa pitäisi liikutella pääkallohämäkäkkejä, kiivetä luurankopatsaiden huipulle ja sitten siirrellä ne oikeille paikoilleen. Kolmannessa astutaan jonkinlaisen aavikkomadon ruhon sisään ja laahustaa edessä häämöttävälle portille – näissä kuluu aikaa.

Limaisen, verisen ja hiekkaisen maailman ohella pelaajan eteen tuodaan äänimaailmaa, jonka ambienssi toimii todella hienosti ja on riittävän vieraan oloista, että se sopii kivasti yhteen sen tuntemattoman kanssa mitä pelaaja silmillään todistaa. Ääninäyttelyäkin hieman löytyy, joka toisinaan tuntuu olevan vähän jopa jonkinlaisella brittiaksentilla vedettyä, tai sitten se on tekoälyllä tuotettu, miltä se pieninä hetkinä kuulosti. Pääosan ajasta ääntely on kuitenkin sellaista, ettei siitä tarkoituksellakaan selvää saa, melkien kuin kaikki puhuisivat Jabba the Huttin kielellä, mutta vain astetta karmivammin. Homma kuitenkin toimii ja toimimiselle sen ohuen langan, ja tavallinen englanninkieli sen yhteyden normaaliuteen.

Kokonaisuutena Necrophosis: Full Consciousness on varsin mielenkiintoinen kävelysimulaattorikokemus kevyellä puzzletoiminnalla, mikäli genre kiinnostaa, etkä kavahda hieman groteskimpaa näkymääkään. Varsinaisesti mikään pelottava peli ei kyseessä ole, eikä kukaan hypi eteen nurkan takaa musiikin äkillisesti muuttuessa. Maailmassa vallitsee varsin rauhallinen tunnelma, jota koristellaan kiehtovalla, toismaailmallisella ällöttävyydellä. Uudelleen peluun arvoa kokemukselle sinänsä ei löydy – joitain muutamia piilotettuja keräilykolikoita saattaa jäädä poimatta ensimmäisellä läpipeluulla. Jos sattuu muistamaan miten ne vähäiset haastavammat puzzlet menevät lävitse, voi uusintapeluulla kokeilla omaa henkilökohtaista speedrun-ennätystään.