Ghost Recon: Desert Siege arvostelussa
Ghost Recon: Desert Siege tarjoaa ihan laadukkaan, mutta todella lyhyen Afrikkaan sijoittuvan yksinpelikampanjan pelattavaksi, jota voi kyllä suositella lämpimästi sellaisille, jotka pitivät alkuperäisestä Ghost Reconista ja jäivät vielä kaipaamaan lisää samanlaista. Jos taasen ei alkuperäinen peli innostanut, ei tämäkään tee poikkeusta. Tärkein seikka peliä harkitessa on tietysti muistaa, että jos alkuperäistä peliä ei hyllystä löydy on tätäkään turha hankkia, sillä Desert Siege vaatii alkuperäisen pelin toimiakseen.
Ghost Recon: Desert Siege on lisälevy Red Stormin kehittämälle Ghost Recon pelille, jossa pelaajat ottavat jälleen kerran käskytettäväkseen Ghost nimisen erikoisjoukon sotilaat. Lisälevyssä “haamut” matkaavat Afrikkaan kahdeksan tehtävää kestävän yksinpelikampanjan ajaksi, siksi koska Venäjältä saaduilla aseilla varustautunut Etiopian armeija johtajanaan Tesfaye Wolde, on päättänyt ruveta hyökkäämään naapurivaltionsa Eritrean kimppuun. Eritrean ollessa voimaton vihollistaan vastaan, pyytää maan hallistus kansainvälistä apua konfliktin tyrehdyttämiseksi.
Lisälevyssä rutiininomaisen vihollisten tappamisen ohella haamujen tehtävänä pelin lyhyen yksinpelikampanjan aikana on muun muassa pelastaa panttivankeja, suojella rekkasaattuetta, tuhota tiesulku, noutaa maamiinakartta viholliskylästä, tuhota vihollisen ilmatorjuntatykkejä ja tuhota oman puolen, huippunopean(ja salaisen)tiedustelukoneen jäämistöt jotta vihollinen ei pääse siihen käsiksi.
Emopelinsä tapaan myös Desert Siegessä noudatetaan tuttua tehtävään valmistautumisrituaalia; ennen jokaista tehtävää valitaan miehistölistasta kuinka monta sotilasta mukaan otetaan mistäkin hahmoluokasta, keitä ne harvat ja valitut ovat ja minkälaisiin ryhmiin sotilaat jaetaan. Tavallisten mosureiden lisäksi pelin eri hahmoluokat ovat yhdistetty räjähde-ekspertti/sinkomies, tarkka-ampuja ja tavallisen mosurin tyylinen, mutta hieman paremmalla aseella ja eriävillä varusteilla varustettu hahmoluokka. Pelin alussa pelaajalle annetaan myös muutamia ylimääräisiä taitopisteitä jokaista soturiaan varten ja näitä voikin sitten käyttää sotilaidensa aseenkäsittelytaidon lisäksi hiiipimis, johtajuus -ja kunto-ominaisuuksien kehittämiseen.
Kun onnistuneen keikan jälkeen palataan mahdollisesti vielä ehjin nahoin kotiin, palkitaan kutakin sotilasta edellisestä tehtävästä suoriutumisen perusteella uusilla taitopisteillä joita voi sitten taas vapaasti käyttää haluamiensa ominaisuuksien paranteluun. Muutamaan otteeseen voi pelaaja saada myös kokonaan uuden “special” luokan hahmon palkinnokseen tehtävästä ja nämä nimensä mukaiset “erikoissotilaat” ovatkin sitten jo valmiiksi suhteellisen hyviä kaikilta osa-alueiltaan.
Sotilaiden ominaisuuksien parantelusta ei tosin oikeastaan ole paljoakaan hyötyä, sillä omien tiimikavereiden tekoäly pelissä on suhteellisen tyhmä. Luulisi, että mitä enemmän pieniin ryhmiin jaettuja miehiä sotilasoperaatiossa on mukana, sitä suurempi mahdollisuus operaatiolla on onnistua.
Ghost Reconin tyyliin myös Desert Siegessä useampi ryhmä sotilaita tarkoittaa lähinnä tavallista enemmän paimentamista, sillä esimerkiksi kahta kahden sotilaan ryhmää ohjastettaessa saa jatkuvasti pelätä niiden kolmen muun kaverin puolesta, koska ne tekoälykaverit tuppaavat tämän tästä esimerkiksi seuraamaan pelaajan kullakin hetkellä ohjastamaa hahmoa aivan liian varomattomasti, joka monesti johtaa siihen että vihollinen yllättää perässä tulevilta kavereilta ja pahimmassa tapauksessa koko porukalta aivot pellolle.
Välillä tiimikaverit eivät tajua reagoida näköetäisyydellä olevaan viholliseen lainkaan toisin kuin itse vihollinen niihin. Tähän kun vielä lisätään vihollissotilaiden suurimman osan peliajasta omaama, kirjaimellisesti murhaava osumatarkkuus yhdistettynä epäinhimilliseen reagointinopeuteen, niin kyllä meinaa varsinkin pelin alkupuolella monta kertaa mennä hermot kun ne tiimikaverit onnistuvat aina vaan tapattamaan itsensä. Välillä tuntuikin jopa siltä, että tehtävät voisi päästä paremmin tuloksin läpi jos ottaisi mukaan vain ja ainoastaan yhden sotilaan, jolla sitten ramboilisi koko homman yksin läpi. No kyllä siihen paimentamiseen sitten kumminkin tottui pelin kuluessa ja voisin jopa melkein väittää, että tiimikaverit eivät loppupuolella olleet enää niin tyhmiä kuin mitä alussa olivat. Tiedä sitten vaikuttivatko taitojen parantelu sotilaiden älykkyysosamääräänkin.
Yksinpelissä ei todellakaan kauaa nokka tuhise ja peli onkin pelattu läpi päälle päivässä. Onneksi Desert Siegen yksinpelitehtävät sentään ovat laadukkaita ja huolella valitun erityylisiä. Itse ainakin tykkäsin pelata niitä vähiä tehtäviä mitä pelillä oli tarjota, mutta silti loppujen lopuksi kun peli oli pelattu jäi sellainen tunne että “tässäkö tämä nyt sitten oli”. Kun pelin kampanja on kahlattu läpi, on mahdollisuus yksinpelaamista vielä jatkaa Firefight ja Recon -pelimuotoina. Ensinnä mainittu on käytännössä deathmatchia koneen ohjastamia vihollisia vastaan, kun taas Reconissa tarkoitus olisi päästä elävänä paikasta A paikkaan B. Kumpikaan pelimuodoista ei itseäni pahemmin varsinaisen kampanjan jälkeen jaksanut houkouttaa.
Jos Firefightin ja/tai Reconin pelaaminen ei innosta, on vielä viimeisenä mahdollisuutena pelata peliä netissä tai lähiverkossa muita ihmispelaajia vastaan. Ihan kivana lisänä alkuperäisestä Ghost Reconista löytyneiden Last Man Standing, SAR ja Hamburger Hill moninpelimuotojen rinnalle Desert Siegen tuo mukanaan kaksi uutta moninpelimuotoa, Dominationin ja Siegen. Pelimuodoista kumpikin on tiimipelaamista varten tehty ja ensinnä mainitussa joukkueet yrittävät ottaa haltuunsa mahdollisimman monta eri tukikohtaa ja pitää niitä hallussaan mahdollisimman kauan, jota sitten tietysti palkitaan pisteillä. Siegessä sen sijaan joukkueista pienimmän täytyy yrittää puolustaa omaa tukikohtaansa vihollisjoukkueelta määrätyn peliajan, vihollisten yrittäessä tunkeutua tukikohtaan pysyäkseen siellä viisi sekuntia, jonka jälkeen hyökkääjät katsotaan voittajiksi.
Vaikka yksinpelaajille onkin tarjolla lyhyttä hupia, joutuu pelistä positiivisena puolena täyden hinnan sijasta maksamaan vain tyypillisen lisälevyn hinnan joka on noin 24,50 euroa toisin kuin Red Stormin edellisestä lisälevystä, Rainbow Six – Rougue Spear: Black Thornista josta sai pulittaa paljon enemmän. Mainittakoon tähän myös se, että Desert Siegen mukana tulee 1.2.10.0 päivitys, joka päivittää alkuperäisen Ghost Recon pelin automaattisesti samaiseen versioon korjaten kasan bugeja, joten jos päivitystä ei ole vielä netistä hakenut tai sen hakeminen on yleensäkin ottaen liian iso kynnys ja lisälevy kumminkin on ostoslistalla, saa näin kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Grafiikka on edelleen yksi pelin vahvimpia puolia; pelihahmot ja tekstuurit yleensäkin ottaen ovat graafisesti hyvin yksityiskohtaisia verrattuna esimerkiksi Ghost Reconin serkkuihin, Rainbox Six sarjan peleihin. Kasvillisuus, kuten puut ja pusikot ovat niin ikään hienonnäköisiä ja ne heiluvat tuulessa, joskaan se ei enää näytä niin hienolta sen jälkeen kun on nähnyt Medal Of Honor: Allied Assaultin vastaavat. Vaikka Afrikkaan sijoittuvan yksinpelikampanjan aikana ei näekään paljon muuta kuin aavikkoa, harvaa kasvillisuutta, joitain rakennuksia ja isoja kiviä ja kallioita, on grafiikka silti hienonnäköistä ja yksityiskohtaista.
Ainoa graafinen outous, joka on vaivannut jo alkuperäisestä Ghost Recon pelistä asti ja jota ei ilmeisesti siis vieläkään ole saatu korjattua on se fakta, että peli pyöri testikoneella hieman tahmaten jo 1024×768 resoluutiolla ja 32 bittisillä väreillä kaikkien detailien ollessa täysillä, mutta kun asetti grafiikkavalikoista kaikki varjoefektit low qualityksi, sai pelin pyörimään puhtaasti testikoneella 1280×960 resoluutiolla, 32 bittisillä väreillä kaikkien detailien(paitsi niiden varjojen)ollessa täysillä.
Pelin ääniosastosta ei voikaan sitten mennä ihan samaa sanomaan kuin grafiikoista, sillä Desert Siegen äänimaailma on ainakin omasta mielestäni yhtä lailla köyhä kuin alkuperäisessäkin Ghost Reconissakin. Kirjaimellisesti eniten äänessä olevat ääniefektit koostuvat lähinnä ampumisesta ja tiimikavereiden pelinaikaisista kommenteista, kuten “enemy down” tai “taking fire”.
Loput äänet koostuvatkin sitten tuulen ujelluksesta, pelaajan eteenpäin liikkumisesta aiheutuvasta rapinasta ja vihollisen saatua napin otsaansa sen kuolonörinöistä. Sen lisäksi, että äänipuoli on hyvin suppea, on se myös jokseenkin huonosti toteutettu sillä vaikka kaikki äänet olisivatkin valikoissa täysillä, kuuluu silti kaikki muut äänet paitsi juuri ampuminen ja tiimikavereiden kommentit todella hiljaisella. Pelin valikoissa soiva musiikki tosin kyllä on laadukasta, mutta sillä ei ole pelaamisen kannalta merkitystä, koska sitä ei pelissä kuule. Olisikin ollut kiva jos RedStorm olisi vaikka sisällyttänyt peliin yleensäkin mahdollisuuden kuunnella Rainbow Six/Ghost Reconin tyylistä musiikkia pelin aikana.
