Tom Clancy’s Rainbow Six on Ubisoftin pitkäikäinen, jo huiman 24 vuoden ikään ehtinyt taktinen räiskintäpelisarja, johon on tätä kirjoittaessa tehty lähemmäs kaksikymmentä nimikettä – kun erinäiset itsenäiset ja ei-itsenäiset lisälevyt lasketaan mukaan.
Ensimmäiset osat sisälsivät tiukkaa taktista reittisuunnittelua ja äärimmäisen murhaavan tarkkaa vihollistekoälyä FPS-kuvakulmasta pelattuna, siinä missä (laskennallisessa järjestyksessä) pelisarjan kuudes peli Rainbow Six: Vegas sekä sen jatko Vegas 2 veivät peliä jo paljon toimintaelokuvamaisempaan suuntaan suoraviivaisemmalla 3rd person -räiskyttelyllään. Seitsemän vuoden tauko ja uusi peli, Rainbow Six – Siege teki sarjasta jälleen taktisemman FPS-kokemuksen, pääpainolla tiimipohjainen PvP-moninpelaaminen yksinpelailun rinnalla.
Nyt, vuonna 2022, on jälleen kulunut samanlainen seitsemän vuoden mittainen setti ja pelisarja luo nahkaansa jälleen. Alun perin nimellä Rainbow Six – Quarantine (eristys) kulkenut ja arvattavista syistä sitten uudelleennimetty, Rainbow Six – Extraction, on Ubisoftin itsensä mukaan Siegen spin-offiksi ajateltu tuote.
Rainbow Six – Extraction pitää sisällään alkeet opettavan VR training moodin ohella varsinaisia tehtäviä varten soolovaihtoehdon, joka kuljettaa langanohutta tarinaa eteenpäin näyttävine elokuvamaisine välipätkineen, jossa nimensä mukaisestikin tehtäviin hieman kummallisesti lähdetään ypöyksin. Hauskinta ja pääpointti koko pelissä olisi kuitenkin pelata tehtäviä joko kahden tai kolmen hengen iskuryhmänä netissä.
Yksinpelatessa pääsee valitsemaan vaikeustasonsa neljästä (kaikki eivät ole heti auki) siinä missä co-opissa vaikeustaso on lukittu. Co-op -pelaaminen on mallia PvE, eli tällä kertaa ammuskelu tapahtuu ainoastaan ihmiset vastaan tekoäly -tunnelmissa. Perinteisten terroristien sijaan piipun eteen joutuvat tällä kertaa erilaiset alienimöttiäiset.
Tapahtumaketju ja pelin löyhä ”tarina” saa alkunsa siitä, kun tunnistamaton venäläinen Soyuz-kapseli putoaa Uuden Meksikon osavaltion aavikolle, tuoden mukanaan Parasiitin (kyllä, se kirjoitetaan pelissä isolla) joka laukaisee vakavan epidemian. Pari vuotta kelattuna eteenpäin ja New York, San Fransisco kuin jopa Alaskakin ovat pulassa.
Ulkoavaruuden Parasiitti ja tämän levittämät, finnimäisen punoittavat pesät sekä niistä syntyvät erilaiset, archaeans -nimen saaneet alienit (kaikkiaan 13 erityyppistä) alkavat levittäytyä Yhdysvaltain maaperällä tuhoten jopa vapauden symbolin, Vapauden Patsaan ja samalla uhaten koko ihmiskunnan eloa. Rainbow 6:n erikoisryhmä, Pioneer-lentotukialuksella majapaikkaansa pitävä REACT on paikalla muutamissa tunneissa ja alkaa ottaa tilannetta haltuunsa.
Käytännössä tämä tietää kahlattavaksi neljää eri pääoperaatiota, jotka ovat kaikki jaettu kolmeen toisiinsa ketjutettuun alikarttaan – eli toisin sanoen, erilaisia pelialueita on kaikkiaan kaksitoista.
Pelin alussa pelaajalla on REACT-rosterissaan valittavissa vain muutamia erilaisilla kyvyillä ja aseilla varustettuja sotilaita, mutta reservin määrä kasvaa sitä mukaa, kun pelaaja heittää keikkaa, ja kerää XP:tä. Yleismittarina käytettävä milestone-taso nousee hiljalleen ja tätäkös ilmeisen ikuisesti XP-peleihinsä ja erilaisiin taitopuihinsa rakastunut Ubisoft eniten tykkääkin tuoda mukanaan.
Kirjava porukka
Kaikkiaan erilaisia hahmoja on kahdeksantoista kappaletta. Eroa hahmoilla on aseistuksen osalta erikoiskyvyissäänkin: joku taitaa hetkellisen näkymättömyyden, kun toinen voi parantaa tiimiä ja kolmas kantaa mukanaan seinään pultattavaa automaattiturrettia ja sitä rataa. Suurimmalla osalla hahmoista on matkassaan jo heti alussa ainakin yksi äänenvaimennettu ase, sillä kuten kaikissa muissakin Rainbow Six -sarjan -peleissä, hiiviskely on poikaa ja sitä hyödyntämällä pääsee etenemään helpommalla. Kartat ovat muutoinkin suunniteltu sillä tavalla, että avoimeen tulitaisteluun joutuminen tietää yleensä riskialtista tulitaistelua ja perääntymisiä ahtaissa paikoissa, olipa kyseessä sitten ulko- tai sisätilat.
Milestonen kasvaminen avaa myös uusia pelialueitakin. Alussa pelattavana on vain New Yorkin kolme karttaa. Neljäs pelialue aukeaa 11-tason myötä ja sen jälkeen tasot 13 ja 16 avaavat wall-to-wall Alaskan sekä maelstorm protocol -nimiset playlistit.
Wall-to-wallissa pelataan pelin neljän alueen kartoilla, mutta kyyti on kovempaa: viholliset ovat monilukuisempia, ne voimistuvat ajan kuluessa ja sen sellaista. Maelstorm on pelin eräänlainen ranked-pelilista, jossa XP:n myötä taso nousee, minkä lisäksi pelaaja voi jopa tienata virtuaalikaupassa tarvittavia react-kolikoitakin, vaikka malttamattomimmat varmasti kaatavat omia eurojaan kauppaan react-kolikoiden saamiseksi jo heti alussa. Meno maelstormissakin on peruspelejä vaikeampaa.
Milestone avaa hahmojen ja pelialueiden ohella pelivalikon react-välilehdelle uusia varusteita hankittavaksi react-tokeneilla. Tokeneita tienaa, mitenkäs muuten, kuin uuden milestonepykälän saavuttamisesta. Suurin osa erikoisvarusteista on kuitenkin tylsästi erilaisia räjähteitä, kuten tainnutus- ja shokkikranaatteja tai vihollisen liikkumista hidastavia liimakranaatteja. Claymore-miinojakin löytyy, mutta tarpeellisimpia ovat kuitenkin kenties rintapanssari, elvytyspaketti sekä parempi tiedusteludrone.
REACT & grind
Erilaista avattavaa siis riittää eri suunnissa, mutta Ubisoft on kuitenkin pitänyt huolen siitä, että milestonet eivät nouse tuosta vaan – tiedossa on paljon pelaamista ja grindaamista, jotta tasoja saa hilattua ylöspäin ja koska kaikilla milestoneilla ei tapahdu edes mitään mielenkiintoista, on pelaaminen paikoin saman toistoa hieman eri kuvioissa, ilman sen kummempaa palkintoa.
Tämähän ei toki haittaisi, jos räiskintä olisi nautinnollista ja koukuttavaa, karttasuunnittelu hienoa ja vihollistekoäly älykästä.
Pelialueet ovat proseduraalisesti suunniteltuja, tarkoittaen sitä, että vihollisten, tehtävätavoitteiden kuin apuesineidenkin paikat vaihtelevat, ainakin hieman, mutta ei tämä silti estä sitä faktaa, että pelin pelaaminen tuntuu nopeasti saman toistolta uudelleen ja uudelleen, koska kunkin kartan pohjapiirustus ei muutu ja kartat ovat kooltaan melko kompaktia sorttia.
Hienona elementtinä voidaan pitää sitä, että heikommat seinämateriaalit menevät säpäleiksi joko pelaajan tai alieneiden toimesta, minkä lisäksi seinän reikiä ja avoimia oviaukkojakin voidaan ”matottaa” umpeen REACTin suojapeitteillä, mutta kummallisesti peitelevyt eivät silti tunnu hidastavan alieneita lainkaan, siinä missä suljetut REACT-ovet hidastavat hetken. No, sentään voi nähdä hienon animaation, kun mattoa viritetään paikalleen. Ovien rikkomisen ohella alieneiden tekoäly ei kuitenkaan ole mitään päätä huimaavaa: ne joko partioivat tiettyä reittiään, nukkuvat seisoma-asennossa tai pelaajan nähtyään lähtevät juoksemaan suoraan päälle. Määrä voittaa laadun jälleen kerran.
Toistoa tulee samankaltaisina toistuvien tasojen ohella muutenkin, koska varsinkin alun matseissa tuleekin otettua kunnolla turpiin, kun ei oikein tiedä mitä pitäisi tehdä ja mikä olisi paras tapa edetä – nopeastikos mekkalointi ja aktivoituneet viholliset sitten rynnistävätkin pelaajan asemiin.
Co-op -pelaamisen matchmakingia varten löytyy quick match, jolloin peli etsii pelaajalle peliseuraksi aina kaksi muuta pelaajaa. Vaihtoehtoisesti pelaaja voi koota oman squadinsakin ystävälistalta ja pelata kamujensa kanssa – tällöin tiimikin voi olla vaikkapa vain kahden miehen projekti. Etenkin alkuun peli kuitenkin tuntuu melkeinpä jopa mahdottomalta kahdella pelaajalla, kun kolmenkin porukassa kokee helposti epäonnistumisia, jos yksi tai kaksi pelaajaa on kokemattomia.
Hyvä häviäjä voittaa
Rainbow Six – Extractionin pointti onkin oikeastaan siinä, että kaikessa ei voikaan aina onnistua ja joskus pitää tyytyä vain operaation (pelissä incursion) osittaiseen onnistumiseen. Hyvää tiimipelaamista on myös se, että osataan perääntyä ajoissa ja kutsua evakuointikopteri paikalle silloin, kun alkaa näyttää liian pahalta.
XP:tä kun kertyy keikan aikana tapetuista vihollisistakin ja totta kai kaikki on plussaa mitä käteen jää. Lisäksi onnistunut evakuointi tuottaa aina 90% lisäkertoimen XP:n suuruuteen. Kolmeen osaan jakautuvat pelialueet sisältävät kukin kolme päätavoitetta, joista tienataan ne isoimmat XP:t. Tavoitteiden järjestyskin vaihtelee pelin satunnaissuunnittelussa.
Ensimmäisenä vuorossa saattaa olla eräänlaisen luoteja hylkivän elite-alienin varovainen nirhaaminen savukranaatin tuottaman näköesteen suojissa tai vaihtoehtoisesti eliten ansoittaminen helikopterialustalle. Joskus tavoitteena olisi kiinnittää pesiin jäljityslaitteita tai aktivoimaan maisemiin sijoitettuja läppäreitä tai skannereita, tai räjäyttää alieneiden pystypilari paikalle erikseen kuljetettavalla pommilla, joka lopettaa tuhottujen pesien uudelleenspawnaamisen.
Kun ensimmäinen tavoite kolmesta on suoritettu, saadaan XP:t ja voidaan siirtyä karanteenialueita jakavalle ”ilmalukolle”, REACTin pystyttämän turva-alueen kautta seuraavalle pelialueelle, kartan kakkososioon.
Välillä voidaan esimerkiksi tiimin kesken sopia, että suoritetaan suoraan vain pelialueen toisena oleva tavoite, jolloin ensimmäisen alueen lävitse voidaan nopeasti juosta suoraan ilmalukolle, mahdollisimman vähällä mekastuksella tietysti, jotta ei jäädä tulitaisteluihin. Kakkostavoite kuntoon ja kopterilla pois. Aina moinen suunnitelmakaan ei välttämättä toki onnistu, vaan viholliset äkkäävät REACT-tiimin hiiviskelyistä huolimatta ja sota on valmis alkamaan, kun kirkuvat alienit herättävät muidenkin huomion ja pesät rupeavat pukkaamaan uutta alienia sisuksistaan.
Parasiittikaranteenissa
Rainbow Six – Extraction sisältää hahmorosterinsa osalta eräänlaista Xcom-pelisarjan kaltaista fiilistä tuottavaa pelimekaniikkaa. Kaatuneen pelaajan voi kaveri käydä vielä elvyttämässä, mutta toisesta kaatumisesta ei ilman erikoiskonsteja selviä – yhden miehen tiimi onkin sitten jo pulassa, kun HP:t hupenevat ylivoiman edessä ja siksi yksin pelatessa pitääkin olla ekstravarovainen ja matkaan on lähes aina syytä ottaa se elvytyspaketti.
Kaatunut ja paneroiduksi kananugetiksi muuttuva tiimikaveri olisi hyvä ehtiä napata olalle ja paeta pötkäleen kanssa helikopterialustalle. Viskataan paneroitu mies REACT-arkkuun, jolloin sotilasta ei tarvitse kirjata missing in action -kategoriaan, vaan pelkästään saikulle.
MIA-listalle leimattavat, kentälle jääneet tiimiläiset kun ovat poissa käytöstä niin kauan kunnes ne pelastetaan samalta pelialueelta, jonne kaatuivat. Alienit ovat siirtäneet ja koteloineet kaatuneet eräänlaiseen Parasiittipuuhun, josta kaverit on revittävä irti ennen niiden evakuoimista.
Jos pelastusyritykset epäonnistuvat, menettää kentälle jäävä hahmo 30% keräämästään XP:stä, jolloin hahmon tasokin voi lipua alaspäin, mutta sotilas palautuu reservin käytettäväksi. Yleensä tehtävissä hengissä selvinneet ovat nekin väliaikaisesti poissa käytöstä loukkaantuneina tai vaihtoehtoisesti HP-mittari jää vajaaksi jo heti hahmonvalintaruudussa. Keräämällä XP:tä ja palaamalla ehjänä takaisin, haavoittuneiden vajonnut HP nousee hiljalleen ja sairaslomalaiset palaavat ruotuun.
Yksinpelastus
Siinä missä pelin parasta antia on co-op -pelaaminen muiden kanssa, tulin huomanneeksi, että MIA-listalle joutuneita hahmoja on kätevä käydä pelastamassa soolopelinä, jolloin voi valita helpoimman vaikeustason ja skipata ja juosta tehtävässäkin suoraan sinne evakuointitehtävään. Mikäli evakuointi on tarjolla heti ensimmäisenä, aina vain parempi! Ei muuta kuin kaveri pois puusta ja kopterilla karkuun.
Suurin idea XP:n keräämisessä, uusien milestonetasojen avaamisen lisäksi on kartuttaa kunkin peluuttamansa hahmon henkilökohtaista tasoa isommaksi, jotta pärjääminen olisi vastavuoroisesti helpompaa.
Hahmotasot nousevat milestonen tavoin melko hitaasti, ellei sitten onnistu aina saamaan pelialueen kaikkia kolmea tavoitetta suoritettua ilman kaatuneita. Useimmiten samaa hahmoa ei pääse peluuttamaan kahta kertaa putkeen, koska HP:ta on hukattu käydyssä incursionissa sen verran, että hahmo joutuu jäämään vaihtopenkille.
Kaikkiaan hahmotasoja on kullakin kymmenen ja tasojen nousu tuottaa muun muassa nopeampaa liikkumistahtia sekä parempaa vahingonsietokykyä, mutta ehkä tärkeimpänä seikkana tasojen nousu avaa uusia aseita loadout-ruutuun. Alussa tarjolla onkin kullakin hahmolla käytännössä yksi pää- ja sivuase, johon saa äänenvaimentimen tai enemmän tehoa antavan palikan. Muita valittavia varusteita loadout-ruudussa ovat ne, joita REACT-välilehdellä availlaan tokeneilla.
Pelin aikana tiimin omaa menestysprosenttia voidaan edesauttaa sieltä täältä löytyviä lääkintälaukkuja ja ammuslaukkuja poimimalla. Jokaisella hahmolla on myös kaikilla omat ehtyvät erikoiskykynsä, minkä lisäksi tainnutuskranaatteja kuin savupommejakin on matkassa vain rajallinen määrä. Täydennyksiä saa lisää keräämällä tasoista löytyviä react tech -laukkuja. Muun muassa Apex Legendsistä tutulla tavalla pelaajat voivat kätevästi pingata toisilleen niin näkemiään vihollisia ja pesiä kuin sitten näitä erinäisiä tarvikelaukkujakin.
Mitätöntä mönjää
Audiovisuaalisesti Rainbow Six – Extraction on melko lailla tylsänpulskea ja yllätyksetön tuote. Äänimaailma toimii – pääasiassa se vähäinen ääninäyttely pelin aikana, sekä juonenpätkien välianimaatioissa sekä aseiden äänet, mutta myös taustalla soiva ambienssiraita yrittää nostattaa hikikarpalotunnelmaa, varsinkin siinä vaiheessa, kun joku tiimin jäsenistä makaa maassa ja odottaa kriittistä elvytystä. Visuaalisesti hienoimpia ovatkin varmasti ne yhdentekevän tarinan välipätkät.
Toki efektinä hajoavat seinät sekä hiljalleen leviävästä ja liikkumista hidastavasta mustasta X-Files -mömmöstä täyttyvät paikat on hieno yksityiskohta sekin. Musta mönjä kertoo yleensä hyvin myös senkin, missäpäin vihollisia lymyilee – puhtaat paikat ovat vihollisvapaita. Mönjää voi putsata ampumalla sekä aseenperällä hakkaamalla ja etenkin pikaista pakenemista yritettäessä, voi pelaaja juostessaan ampua mönjää tieltään kuin painepesurilla lattioita pesisi.
Alieneiden huudot ja muu ääntely jäävät kuitenkin enemmän tai vähemmän paitsioon, eikä stressitasoa nosta edes pelin tylsä vihollissuunnittelukaan. Alieneista olisi varmasti voitu tehdä paljon mielikuvituksellisempia ja uhkaavamman oloisiakin, mutta omasta mielestäni hirviösuunnittelu vaipuu tasolle Prey, peli jonka tyhjillä käytävillä oli roppakaupalla tunnelmaa, mutta jonka hölmö ja tylsä monsterikatras enemmän tai vähemmän pilasi. Rainbow Six – Extraction sisältää kolmetoista erilaista alienia, joista osa on ryömiviä, räjähtäviä pussiselkiä ja osa energiamaisen läpikuultavia, ihmismäisiä juoksentelijoita. Jotenkin päällimmäisenä toteutuksesta jää mieleen fiilis, kuin pelaisi Carmageddonia, jossa NPC-ihmiset olisi korvattu niillä vihreäverisillä zombeilla. Liika scifi ei istu Rainbow Six -pelisarjan meininkiin.
Yleisellä tasolla Rainbow Six – Extractionin peligrafiikka on ultra-asetuksilla sinänsä ihan hienoa – tekstuurit ovat teräviä, mutta valaistus sen sijaan on jollain tapaa mitään sanomattoman lättänää, tehden muustakin pelistä epärealistisen ja tylsän näköisen.
Rainbow Six – Extractionista tuleekin enemmän mieleen jonkinlainen indieräiskintä, kuin ison pelitalon nimekäs pelijulkaisu, joka aikoinaan säväytti esimerkiksi visuaalisesti totaalisen upeilla valon ja varjon leikeillään Tom Clancy’s Splinter Cell -peleissään. Olkoonkin, että Extractionin kanssa ollaan jääty sinne budjettihintaluokkaan. Omasta mielestäni grafiikan taso myös piirun verran heikkenee, kun toiminta viedään soolopelaamisesta linjoille, olipa sitten kyseessä kahden tai kolmen hengen tiimipelaaminen – hyvä esimerkki tästä on se, että pelin musta mönjä näytti ihan toimivalta yksinpelissä, mutta co-opissa tekstuurit kummasti värisevät ja tällöin mönjällä kyllästetyt huoneet näyttävät silmiinpistän rosoisilta.
Teknisellä tasolla, kun peliä pelataan co-oppina kahden tai kolmen hengen tiimissä, on pelissä melko pitkät lataustauot matsien välillä, vaikka peli oli testikoneella asennettu jopa SSD-levyllekin. Yksinpelatessa lataustauot lyhenevät. Co-opissa pienemmän ja lyhyemmän pikakeikan pelaaminen putkeen ei kuitenkaan ole ihan niin pikaista, kuin toivoisi.
Omalla kohdallani tulin myös ainakin kahdesti kokeneeksi ”bugin”, joka ilmeni siten, että heti co-opin alettua signaali katosi ja kuvaruutu meni täysin pimeäksi, minkä lisäksi tietokoneen tuulettimet lähtivät pauhaamaan täysillä kierroksilla.
Peliä ei voinut sulkea, eikä Windowsiin palata. Resettiä kehiin ja peliä uudelleen käyntiin Windowsin buuttaamisella. Extraction luonnollisesti tässä vaiheessa oletti, että olin raqequitannut. Sain molemmilla kaatumiskerroilla takaisin päävalikkoon asti päästyäni kyllä luvan palata aloitettuun nettisessioon ja tekstilootalla jopa varoitettiin, että ”jos et palaa, saat XP-sanktiota ja käyttämäsi hahmo laitetaan MIA-listalle.”
Kummallakin kerralla palasin sessioon ja hahmo joutui silti MIA:ksi Parasiittipuuhun. En tiedä mitä olisi tapahtunut, jos olisin katsonut nämä tällaiset tylsistyttävän pitkät, kahden muun pelaajan matsit aivan loppuun asti, mutta spektaattorimoodista poistuminen takaisin päävalikkoon kesken pelin aiheutti sen, että sain viiden minuutin bannin matchmakingiin. Voi toki olla, että vika on omassa koneessani, mutta mitkään muut samalla PC:llä pelaamani pelit eivät tällaista efektiä ole tuottaneet.
Loppusanat
Kokonaisuutena Rainbow Six – Extraction on sinänsä ihan toimivalla pyssyttelyllä varustettua hiiviskelyä joko yksin tai co-oppina kahden tai kolmen hengen tiimissä, mutta peliä vaivaa samankaltaisina toistuvien pikkukenttien grindaaminen tylsän XP:n ja tasojennousun toivossa. Vaikka proseduraalisuudella yritetään tuoda keikkailuun vaihtelua, ei siitä ole riittävästi peittämään Extractionin tylsänoloista grafiikkaa ja mielikuvituksetonta sekä puuduttavana toistuvaa alieneiden ja pesien paukuttelua.
