Arvostellut: Petteri Hemmilä, 2.syyskuu 2018

Peliarvostelu

Guacamelee! 2

Pelin nimi: Guacamelee! 2
Alusta: PlayStation 4
Kehittäjä: DrinkBox Studios
Julkaisija: DrinkBox Studios
< >
Avaa pelin lisätiedot
Arvostelun Guacamelee! 2 kansikuva

Kanadalainen DrinkBox Studios tunnetaan parhaiten vuoden 2013 erinomaisesta Guacameleestä. Polveilevalla tasosuunnittelulla ja monipuolisilla kombomekaniikoillaan suitsutusta kerännyt tasohyppely jäi itselleni lähinnä nimitutuksi, joskin myöhemmin arvostelupöydälläni kääntynyt toimintaroolipeli, Severed, toimi erinomaisena johdantona piskuisen pelitalon omintakeiseen tyyliin. Sanomattakin selvää, että tartuin ilolla tilaisuuteeni arvostella Guacamelee 2, mutten osannut arvata, että meksikolaisen vapaapainimaskin alla lymyilee tyylipuhdas modernin indie-tasohyppelyn klassikkoteos.

Seitsemän vuotta alkuperäisen Guacameleen perään sijoittuvan jatko-osa sankarina häärää vanha tuttu luchador, Juan. Pyöristyneestä navan seudusta ja perhe-elämästä nauttiva sankari tempaistaan uuteen seikkailuun, kun ajan jumalan pyhää guacamolea tavoitteleva Salvador tulee rikkoneeksi koko aika-avaruuden. Kisa kaikista menneistä, tulevista ja nykyisistä guacamoleista koostetulle taikasoosille tempoo Juanin matkalle, jossa riittää painia, aikajanoja, videopeliviittauksia sekä tietenkin erinomaisen hyväntuulista puujalkahuumoria.

Guacamelee 2 kiinnittää pelaajan huomion jo ensi metreillä kolmeen asiaan: persoonalliseen grafiikkaan, erinomaiseen musiikkiin ja hilpeästi kirjoitettuun dialogiin. Nämä ovat kuitenkin vain kuorrutus kakussa, jonka makoisimmat kerrokset koostuvat metroidvania-henkisestä miljööstä, erinomaisista puzzleista sekä pelisuunnittelusta, joka nivoo tasohyppelyn ja liikesarjaperustaisen taistelun siistiksi ja yhtenäiseksi paketiksi. Peruskonsepti on yksinkertainen: Juan hyppii ja pomppii tiensä juonen osoittamaan suuntaan, väistellen piikkejä ja pistäen nippuun iholle pyrkiviä vihollisia. Yksinkertaisen “juokse, hyppää, lyö, väistä”-kirjon ympärille rakentuva pelattavuus syvenee aste asteelta, kun vyön alle kertyy uusia liikkeitä. Ensin opitaan alakoukku, joka vääntyy myös käteväksi tuplahypyksi ja ennen pitkää naamiosankarimme osaa läimäyttää takamuksensa lattiaan, juosta seinillä, vaihtaa ulottuvuutta sekä muuttua jopa kanaksi.

Juanin kirjava liikerepertuaari on monella tapaa Guacamelee 2:n pelisuunnittelun ytimessä. Uudet liikkeet avaavat paitsi taistelua, myös itse pelimaailmaa: lyönnit ja perusliikkeet lisäävät hyppyihin pituutta tai korkeutta, ja sopivat erilaisten värikoodattujen seinien rikkomisen. Kana mahtuu pienistä koloista ja osaa niin liitää kuin syöksyä, kun taas ulottuvuuksissa hyppiminen muuttaa maailmaa lisäämällä ja poistamalla esteitä. Myöhemmässä vaiheessa kuvioon tulee erilaisten liikesarjojen yhdistely. Ennen pitkää pelaaja huomaakin näppäävänsä aivan uskomattomia komboja suoraan selkärangasta: hyppy, syöksy, yläkoukku, ulottuvuuden vaihto, seinäjuoksu ja ponnistus.

Vaatimus liikkeiden monipuolisesta hyödyntämisestä toistuu myös taisteluissa. Osa vihollisista on immuuneja kaikille paitsi jollekin tietylle liikkeelle ja jotkut piilottelevat rinnakkaisulottuvuudessa. Joku luuranko vaatii väistämistä kuperkeikalla, joku toinen taas kiertämistä ilmateitse. Vaikeus- ja vaatimustaso kasvaa juuri sopivin harppauksin, eikä peli edellytä aivan sataprosenttisen täydellistä hallintaa muualla kuin vapaaehtoisissa bonushuoneissa. Pitkien liikesarjojen opettelulta ei voi välttyä, mutta Guacamelee 2 on ajoituksen suhteen huomattavasti armollisempi kuin Super Meat Boyn tai Switch – Or Die Tryingin kaltaiset hardcore-tasohyppelyt. Hermoja riepovat kohdat voi laskea reilun 11 tunnin pelikokemuksestani yhden käden sormilla ja ainakin kaksi niistä ikuistui alla olevalle videolle.

Tasosuunnittelultaan Guacamelee 2:n voisi tiivistää yhteen sanaan: “metroidvania”. Alkujaan näennäisen lineaarinen maailma aukeaa monimutkaiseksi oikopolkujen ja salahuoneiden sokkeloksi, mitä enemmän esteitä Juan oppii läpäisemään. Vaikka maisemien kierrättäminen onkin eittämättä osa genren viehätystä, on Guacamelee 2:n eduksi sanottava, ettei se suoranaisesti kuitenkaan vaadi tuttujen ympäristöjen kertausta kovinkaan paljoa. Kriittinen polku tarinan alusta loppuun on rakennettu sen verran nerokkaasti, ettei esimerkiksi karttaa tarvitse kurkistaa kuin parissa kohtaa. Jos paloa tutkimiseen piisaa, löytyy Mexiversestä koko joukko vapaaehtoisia sivutehtäviä, ylimääräisiä taisteluhaasteita sekä kätkettyjä aarteita. Osa sivupoluista keskittyy puhtaasti pelaajan huvittamiseen, kuten meemiluola “The Dankest Timeline” sekä japanilaisille roolipeleille irvaileva “The Grindiest Timeline”, joka muuttaa taistelut JRPG-tyyppiseksi valikkoseikkailuksi. Suurin osa ylimääräisestä sisällöstä on kuitenkin kompletionisteille suunniteltuja haastehuoneita, jotka voi pinnastaan ja taitotasostaan riippuen joko läpäistä tai jättää sikseen. Rahaa, terveyttä ja erikoisliikkeisiin käytettävää energiaa jaellaan ihan riittämiin ilmankin.

Guacameleen nerous ei piile yksinomaan pelattavuudessa ja pelimekaniikoissa, vaan iso osa charmista tulee pelin hilpeistä hahmoista ja audiovisuaalisista elementeistä. Mykkä Juan on monella tapaa koominen näky itsessään, mutta pisteet menevät tällä kertaa tarinan pahiksille; etenkin El Muñecolle ja Uay Pekille – pääpahista hännystelevälle ja kanoilleen juttelevalle taikurille sekä sinnikkäälle poppamiehelle, joka ei tunnusta tappiotaan vaikka ruumistaan on jäljellä pelkkä pää. Ainoastaan itse pääpiru, Salvador, jää taustatarinastaan huolimatta turhan vaisuksi ja yksiulotteiseksi ilmestykseksi.

Kuvakaappauksissa jopa hieman sekavahkolta kalskahtava grafiikka näyttää isolta ruudulta katsottuna todella kauniilta ja liikkeessä vieläkin kauniimmalta. Kyse on ilmeisesti jonkin sortin vektoritoteutuksesta, sillä hahmot sekä ympäristöt pysyivät zoomitasosta huolimatta tyylitellyn kulmikkaina ja terävälinjaisina. Lisäpisteitä tekee mieli antaa rohkeasta värien käytöstä. Audiopuolella huomio kiinnittyy musiikkeihin. Ääniraita sekoittaa vaivatta melodisia poppikoukkuja perimeksikolaiseen mariachiin sekä 8-bittisen aikakauden syntetisaattorisoundeihin. Todella miellyttävää kuunneltavaa ankarasta toistosta huolimatta.

Guacamelee 2:sta on vaikea löytää mitään erityisen pahaa sanottavaa. Kiperimmissä puzzlehuoneissa törmäsin ylimääräiseen odotteluun, kun Juanin erikoisvoimamittari vaati palautumista yritysten välillä ja sekuntikellolla varustetut itsemurhaviholliset aiheuttivat hetkin vääränlaista kitkaa, mutta siinäpä oikeastaan se. Vastineeksi Guacamelee 2 tarjoaa reilun kymmenen tunnin edestä suorastaan riemastuttavaa pelillistä ja audiovisuaalista ilotulitusta sekä jopa neljän pelaajan paikallisen yhteistyömoninpelin. Tarttuipa sitä ohjaimeen yksi tai ystävien kanssa, Guacamelee 2 on poikkeuksellisen hyvin suunniteltu ja omaperäinen tasohyppely, jota ei kannata jättää väliin mistään hinnasta.

Yhteenveto

Lähes virheetön

Hyvää

  • - Erikoisliikkeet tuplaavat hyödyllisyytensä nerokkaasti sekä taistelussa että tasohyppelyssä
  • - Kombot ja puzzlet juuri riittävän vaikeita olematta rasittavia
  • - Upeat ja koukuttavat musiikit
  • - Kekseliäs taso- ja puzzlesuunnittelu
  • - Hyväntuulinen ja hauska

Huonoa

  • - Parissa tasohyppelyhaasteessa meinasi palaa hermo