Halo 4 arvostelussa

Halo 4 on tänä vuonna kymmenen vuotta täyttäneen Microsoftin lippulaivapelisarjan tuorein osa. Oikeasti kyseinen peli on Halo-pelien sarjassa seitsemäs, mutta koska sarjan edellinen peli oli uusioversio ja kaksi sitä aiempaa (Reach ja ODST) eivät tuoneet ruudulle sarjan ikonista, vihreään panssariin sonnustautuvaa supersotilasta, Master Chiefiä, ei mainittuja pelejä lasketa varsinaiseen Halo-saagaan. Tästäpä siis oivalla tekosyyllä nimi Halo 4.

Viisi ensimmäistä Halo-peliä kehittänyt Bungie Software päätti lopulta jatkaa omia polkujaan Halo ? Reach pelin jälkeen ja pelisarjan perintö jäi Microsoftin kokoaman nuoren 343 Industriesin harteille. Halo: Combat Evolved ? Anniversary oli 343:n ensimmäinen peli ja tavallaan samalla toimi myös symbolisena asiana: 343 pääsi tekemään uuden ja paremmannäköisen version juuri siitä pelistä joka aikanaan aloitti kaiken.
On kuitenkin aivan eri asia ottaa jonkun toisen piirtämä kuva ja värittää sitä omilla väreillä, kuin piirtää kokonaan oma kuva väreineen kaikkineen. Halo 4 onkin juuri sitä: 343 Industriesin oma värityskirja ? ensimmäinen itsenäinen askel Halo-pelien maailmaan ilman Bungien tukea. Microsoftin usko 343:een sekä Halo-pelisarjaan on vahva ja peliin on upotettu paljon rahaa. Jopa pelivalikot ja pelinaikaiset tekstityksetkin ovat automaattisesti suomenkielisiä, joista etenkin tekstityksen suomentaminen on hatunnoston arvoinen juttu.

Halo 4 jatkaa Master Chiefin ja hänen virtuaalisen tekoälykumppaninsa Cortanan edesottamuksia kutakuinkin siihen mihin Halo 3-pelissä jäätiin (jos siis katsoit sen pätkän lopputekstien jälkeen). Maan puolustusvoimat UNSC on julistanut Master Chiefin kadonneeksi taistelussa ja aikaa Halo 3:n tapahtumista on ehtinyt vierähtää jo neljä vuotta. Spoilaamatta sen kummemmin mitään, Master Chief ja Cortana ovat molemmat yhä elossa, mutta ajelehtivat edelleen avaruudessa Maan puolustusvoimien aluksen, Forward Unto Dawnin jäljelle jääneissä raunioissa, Chiefin nukkuessa cryo-unta.

Äkkiäkös pelin tarina tästä nostaa isomman pykälän päälle, kun ne tutut arkkiviholliset, Covenantit astuvat kuvioihin jälleen kerran ja Cortanan on herätettävä Chief puolustamaan omaa nahkaansa. Seuraa mielenkiintoisia tulitaisteluita sekä tuttuja kohtaamisia, mutta samalla pelaajille valotetaan uusia yksityiskohtia Halon maailmasta. Yksi asia johtaa toiseen ja pian sitä ollaankin taas kerran jonkin tuntemattoman paikan uumenissa seikkailemassa.

Tällä kertaa ei kuitenkaan päädytä uuden, aiemmin kartoittamattoman Halo-renkaan pinnalle, vaan sen sijaan Master Chief ja Cortana ajautuvat mystisten Forerunnereiden, juurikin Halo-renkaat aikanaan luoneen rodun kotiplaneetalle. Pelin aikana saadaan uutta tietoa muun muassa siitä mitä aiemmissa peleissä kohdatut flood-mutantit oikein ovat. Muutoinkin Halo 4:n tarina ja sen tärkeimmät hahmot tuntuvat 343:n käsissä saaneen uudenlaista eloa.
?I can feel your halo?
Master Chief ei ole lainkaan niin mykkä kuin on aiemmin totuttu ja sen lisäksi molemmat, Master Chief kuin Cortanakin ovat saaneet itselleen uusitun pintamaalin. Cortana on saanut 343:lta kokonaan uuden paljon seksikkyyshakuisemman ulkonäön, jossa tytön muodot ja kurvit on otettu kunnolla huomioon kauniita kasvojakaan unohtamatta. Ulkonäköpäivityksen lisäksi Cortana on saanut osakseen myös aimo annoksen lisää persoonallisuutta, eikä tuon tekoälytyttösen osa pelissä enää ole niin yhdentekevä, kuin aiemmissa sarjan peleissä. Master Chiefin panssari sen sijaan näyttää hieman erilaiselta kuin vielä Halo 3:n aikaan, eikä mieskään ole enää aivan niin kirkkaan vihreä kuin aiemmin. Taisi tehdä cryo-uni hänelle ihmeitä. Master Chief ja Cortana ovat kerrankin mielenkiintoinen pari joiden edesottamuksia ja lopullista kohtaloa pelin loppua odotellen on kiva seurata, kun kerrankin pelihahmot ovat jotain muutakin kuin pelkkä aseenkantoteline.

Ei siinä kuitenkaan vielä kaikki. Forerunnereiden planeetalla kohdataan jopa uudenlaisia vihollisiakin joka paikkaan naamansa tunkevien Covenantien ohella. Covenantin joukkoja ei olekaan siis unohdettu ja ne näyttelevät omaa rooliaan pelissä, mutta ei tällä kertaa niin suurta. Tämänkertaisen paikan Master Chiefin pahimpana vihollisena ottaa tämä uusi ja tuntematon uhka.

Halo 4:n hahmot ovat saaneet kasvojen kohotusta ja tarinakin on vähän poikkeuksellinen, mutta entäs sitten se itse timanttiosuus pelistä, eli pelattavuus? Vaikka niin olisikin ehkä luullut, ei 343 (ainakaan vielä) ole uskaltanut koskea Halo-sarjan kymmenen vuoden aikana tutuksi tulleeseen pelimekaniikkaan, joka yhä toimii lähes täsmälleen samalla tavalla kuin sarjan ensimmäisessäkin osassa.

Tämä on sekä hyvä, että huono. Sarjan fanit ovat jälleen kerran palanneet kuin kotiinsa: mitään tutoriaaleja tai muita ei tarvita, kun kaikki on niin tuttua aina nappuloita ja niiden toimintoja myöten, että voi hypätä suoraan toiminnan keskelle. Kranaatteja viskellään edelleen vasemmasta liipaisimesta, A:lla hypitään ja X-nappula toimii pelin toimintonappulana. Tuttu ja turvallinen pelattavuus kuitenkin pistää miettimään, että voisiko pelattavuutta jotenkin kehittää edelleen ja ehkä jonain päivänä nähdä jälleen oikean evoluution, samalla tapaa kuin ensimmäinen peli, Halo: Combat Evolved aikoinaan teki konsoleille olemalla ilmestymisaikansa ehkä SE parhaiten ja vaivattomimmin toimiva räiskintäpeli konsoleilla mitä kontrolleihin tulee.

Jos kontrollit eivät ole muuttuneet, niin useampi muu pienempi asia kuitenkin on, joka tekee Halo 4:sta omalla tavallaan tuoreen tuntuisen ja samalla tuo 343:n oman henkäyksen peliin. Bungien Halo-peleissä musiikista vastannut Martin O’Donnell ei enää ole säveltäjänä, vaan sen sijaan ruorissa on Massive Attackin Neil Davidge.

Pelinaikainen taustamusiikki koostuu Halo 4:ssä pääosan ajasta erilaisista elektronisista jumputuksista, sekä varsin tunnelmallisista ja haikeistakin musiikkipätkistä, jotka luovat vakavuutta pelin meininkiin. Paikoitellen pelissä on myös vivahteita ? tai melkein voisin vannoa, että on ? kreikkalaisesta Vangeliksesta, jonka kenties kuuluisimpiin töihin kuuluu Blade Runner -elokuvan ääniraita. Itse pidin Halo 4:n koko ääniraidasta ehkäpä enemmän kuin minkään aiemman Halo-pelin musiikeista. Samaan aikaan tuntuu, että taustamusiikki on enemmän piilossa muiden ääniefektien takana kuin aiemmin, mutta tämä saattaa myös osaltaan johtua Dolby Digital 5.1 äänien puuttumisesta jälleen kerran, kummallisuus jota Microsoft on joidenkin omien peliensä osalta alkanut harrastamaan.

Yksinpelitarina kuljettaa pelaajan siis Forerunnereiden planeetalle Halo-renkaan sijaan. Tämä on hyvä asia, koska se tuo mukavasti vaihtelua pelin ennalta-arvattavalle ?taas löytyi uusi Halo-rengas, eipä olisi arvannut!? -juonikuviolle. Forerunnereiden planeetan sisukset eivät nekään ole sitä ?perushaloa? mihin on vihreiden maisemien ja ajoittaisten lumipeitteiden osalta totuttu. Forerunnereiden planeetalla on sielläkin kuitenkin ulkomaisemia, joissa warthogit rätisyttävät miniguneillaan ja scorpion-tankit paukuttavat Covenantien bansheet ja ghostit pois päiväjärjestyksestä, mutta tässäkin asiassa on otettu hieman erilainen linja. Warthogeilla ja muilla vempeleillä ajellaan pelissä melko paljon vähemmän, eikä ulkoilmakohtauksiakaan ole aivan samaa määrää.

Ulkoilmatoiminnan sijaan keskitytäänkin pääasiassa Forerunnereiden planeetan sisuksien ja niistä löytyvien kompleksien tutkimiseen, Master Chiefin ja Cortanan ajautuessa yhä syvemmälle sen uumeniin. Forerunnereiden rakennelmat ovat todella hienosti kuviteltuja ja toteutettuja ? etenkin ne kompleksit, jotka muuttuvat lennossa pelaajan silmien edessä. Samaan aikaan Halo 4:ssä ei kuitenkaan voi paeta sitä tunnetta, että harmaita ja metallisia komplekseja on välillä vähän liikaakin. Tulee flashbackeja ensimmäisestä Halo-pelin Library-tasosta, jossa talsittiin kutakuinkin identtisiä labyrinttejä yhä uudelleen ja uudelleen.

Onneksi Halo 4:n vastaavat hetket ei kuitenkaan ole aivan yhtä puuduttavaa toistoa kuin aikanaan Library-tasossa, koska pelin uudet vihollistyypit ja aseet pitävät hommaa koko ajan jollain tasolla mielenkiintoisena tuonkin ajan. Pelissä on mukana kaikki vanhat tutut aseet UNSC:ltä sekä Covenantilta (neula-ase, Master Chiefin rynnäkkökivääri, plasmakranaatit, jättivasara jne), mutta samaan aikaan mukaan on tullut myös muutamia uusiakin aseita molemmilta osapuolilta täydentämään Halo 4:ssä kohdattavan uuden uhan asearsenaalia, jota saa niin ikään käyttää.

Omaksi uutuussuosikikseni nousi ihan liian harvoin kampanjassa saatava UNSC:n pikakivääri, joka muistutti jotain futuristista tommy gunia, sekä tämän ?uuden nimeltä mainitsemattoman? uhan osalta lähinnä niiltä löytyvä melko tehokas pistooli. Ikävä kyllä osa pelin uusita aseista on huonoja siinä missä UNSC:n kätevä ja tehokas pumppuhaulikko tuntuu heikentyneen tehossaan melko paljon.

Tämän uuden, kolmannen osapuolen versiot ainakin rynnäkkökivääristä sekä haulikosta ovat molemmat melko onnettomia tapauksia nekin, mutta mitä pidemmälle pelissä edetään sitä enemmän pelissä joutuu yleensä turvautumaan ainakin tämän vihollistyypin käyttämään rynnäkkökivääriin. Tuliaseiden ohella Master Chief voi nyt käyttää hyödykseen erilaisia lisälaitteita, joita ovat muun muassa hämäykseksi tarkoitettu hologrammi, lyhyisiin lentopyrähdyksiin suunniteltu jetpack, sekä puolustukseen tarkoitettu ilmassa leijuva automaattitykki, joka tosin tuhoutuu melko helposti.
Halonhakkaaja

Toimintaa maustetaan uusien aseiden lisäksi muutamilla uusilla härveleillä, kuten isokokoisella UNSC:n aseistetulla mech-robotilla Mantiksella sekä muutamalla lentelykohtauksella, joista toinen muistuttaa jossain määrin Star Warsin neljännen episodin klassista lentelykohtaa Kuolontähden sisuksissa. Halo 4 myös pitää sisällään useita vauhdikkaita ja perustoiminnasta poikkeavia kohtauksia, jotka pitävät touhun mielenkiintoisena, lukuun ottamatta niitä joitain sisätilakohtia, jotka tuntuvat saman toistolta niin maisemiltaan kuin taisteluiltaankin.

Iloa ja pähkinöitä purtavaksi jopa pelin puuduttavimpiin kohtiin tuo sen tekoäly. Halo-pelien tekoäly on aina ollut sieltä parhaimmasta päästä ja tähänkin asti ainakin räiskintäpelien ehdoton ykkönen. Onkin melko uskomatonta, että vielä jopa kymmenenkin vuoden jälkeen Halo-sarjasta löytyy yhä paras tekoäly, eikä sitä kukaan ole onnistunut päihittämään. Halo 4:ää varten tuntuu, että 343 on kehittänyt tekoälyä Bungien ajoilta entisestään.

Kerta toisensa jälkeen pelin toimintakohtaukset osaavat yllättää, kun viholliset kiertävät, piiloutuvat pelaajan tulitukselta, nakkelevat tehokkaasti kranaatteja, suojaavat toisiaan ynnä muuta. Joka ikinen kerta, kun vihollinen kiertää omaan selustaan ja vie nirrin pois, sitä tuntee itsensä tyhmäksi ja ajattelemattomaksi. ?Totta kai ne yrittää kiertää! Mikset tajunnut!? Sitä vain niin kovin harvoin tulee pelanneeksi Halo 4:n tasoista peliä mitä tekoälyyn tulee, että sitä ehtii unohtaa ja tottua aivokuolleempiin räiskintäpeleihin, joita suurin osa markkinoilla olevista peleistä on.

Covenantitkaan eivät nekään tunnu enää käyttäytyvän aivan samalla tavalla kuin sarjan aiemmissa peleissä, mutta toisaalta Covenantit ovat muuttuneet muutenkin siinä missä Master Chief ja Cortanakin. Ne pienimmät Covenant-sotilaat eivät enää ole vikiseviä pelkureita vaan sisukkaita, kuten isoveljensäkin elitet, mutta edelleen kuitenkin melko helposti tapettavia. Tämä lienee hyvä asia niille, jotka eivät voineet Haloa aiemmin ottaa vakavissaan vihollisten pitämän koomisen vikinän ja ininän vuoksi.

Covenantin elite-sotilaat sen sijaan ovat nekin entistä hankalampia tappaa, koska ne liikkuvat enemmän tulituksen aikana kuin aiemmin. Välillä tuntuu, että niihin osuminen on oikein työn takana. Sokerina pohjalla totta kai ovat nämä uudet vihollistyypit, joiden käyttäytymismallin opetteluun menee niin ikään oma tovinsa. Covenantit ja tämä uusi uhka yhdessä muodostavatkin varsin mielenkiintoisia taisteluita; mistä sitä aloittaisi ja kuka vihollisista on se heikoin lenkki, josta patoa aletaan murtamaan? Pelatessa pelin vaikeimmilla vaikeustasoilla löytyykin pelistä ainakin muutama sellainen hetki, joita ei kerta kaikkiaan pääse (ainakaan itse en päässyt) edes parinkymmenen yrityskerran jälkeen vihollisen älyttömän hyvän älykkyyden vuoksi.

Kokonaisuutena Halo 4:n kampanja on todella viihdyttävää räiskintää alusta loppuun, eikä peli ole pieni evoluutio pelkästään tunnelmansa ja tarinansa osalta. Uskomatonta, mutta totta, 343 on saanut jollain ihmeen konstilla Halo 4:stä näyttävämmän kuin yksikään Halo-peli aiemmin. Halo 3 aikoinaan ensimmäisenä Xbox 360 -Halona oli graafisesti jokseenkin pettymys ja ODST samaten, mutta Halo ? Reach sen sijaan oli jo paljon nätimpi tapaus. Halo 4 nostaa rimaa tästä useamman pykälän korkeammalle, eikä ole pelkästään Halona kaunis, vaan pelinä näin yleensä. On hienoa nähdä, että Xboxistakin revitään uusia tehoja irti vielä tänäkin päivänä, vaikka konsoli on jo yli seitsemän vuotta vanha.

Pelissä hienoa eivät ole pelkästään Master Chief ja Cortana vaan hahmot yleensäkin ottaen ovat todella näyttäviä. Ihmishahmojen kasvot ovat jopa lähes fotorealistisia paikoitellen ja Forerunnereiden planeetalla, sen pinnalla kuin sisuksissakin saadaan nauttia upeasti visualisoiduista komplekseista näyttävine valoefekteineen sekä maisemista, jotka ovat aivan toista maata sarjan aiempiin peleihin nähden. Valopartikkeleiksi ammuttaessa hajoavat uudet vihollistyypit ovat nekin varsin näyttäviä ja sulavasti animoituja. Jotain grafiikan laadun paranemisesta kertoo sekin, että parempilaatuiset grafiikkatiedostot vievät sen verran enemmän tilaa, että peli on pakattu kahdelle DVD-levylle.

Varmatoiminen, joskin jo melko tuttu pelattavuus, upea grafiikka, uudenlainen musiikki sekä astetta persoonallisemmat hahmot ja mielenkiintoisempi tarina tekevät Halo 4:stä paketin, jossa on mielenkiintoista seurata kuinka 343:n kynäilemä ensimmäinen Halo-peli päättyy. Sen voi kuitenkin todeta, että ei sarja tästä mihinkään lopu. Muistaakseni Microsoft on jo aiemmin puhunut Halo 5 -pelistä ja sellainen tulee yhtä varmasti kuin tulee ensi kuussa joulukin.
Ääretöntä moninpelailua

Halo 4:n parissa puuhastelu ei kuitenkaan suinkaan lopu yksinpeliin. Vaikeammat vaikeustasot, entisestään haastetta pelaamiseen tuovat kallot, sekä maksimissaan neljän yhtäaikainen co-op pelitila jopa samallakin konsolilla ovat omiaan tuomaan pelille todella pitkäksi aikaa lisäarvoa. Varsinainen pitkäaikainen viihtyminen koetaan kuitenkin sarjan aiempien osien tapaan Livessä.

Halo 4 pitää kampanjan ohella sisällään pelivaihtoehdot spartan ops sekä sotapelit, jotka yhdessä Halo 3:sta tuttujen, omien pelikarttamuunnoksia suovan forgen sekä tallennettujen pelivideoiden katselemiseen suunnatun teatterin kanssa löytyvät kaikki infinity-valikon alta.

Spartan ops muistuttaa Halo ? Reachista sekä ODST:stä tuttua firefight-pelimuotoa, mutta spartan opsissa on se ero, että pelissä ei pelkästään listitä vihollisia, vaan mukana on myös suoritettavia tehtävätavoitteita, sekä checkpoint-tallennukset, jotka tallentavat etenemisen näissä kevyissä tarinavetoisissa peleissä, joita on mukana viiden luvun verran. Jokaisessa luvussa pelattavaa on viisi tasoa. Jokaisesta pelattavasta episodista on myös katsottavissa erittäin elokuvamaiset ja upeannäköiset introt, jotka entisestään valottavat Halo 4:n tapahtumia; tapahtumat sijoittuvat aikaan kuusi kuukautta kampanjan päättymisestä. Kampanjassa omaksutaan Spartan IV-ohjelman yhden sotilaan rooli muiden joukossa.

Spartan ops jakautuu kausiluontoisesti episodeihin ja jokainen episodi pitää sisällään sitten viisi lukua. Episodit julkaistaan viikoittain Liven kautta. Arvostelun kirjoitushetkellä episodeja oli julkaistu jo neljä ja ilmeisesti ?kausi 2? on myös tekeillä. Episodit ovat ilmaisia, joten lompakkoakaan ei tarvitse alkaa venyttää episodien keräämiseksi.

Spartan opsin pelaaminen onnistuu joko omalla konsolilla maksimissaan neljän hengen porukassa tai sitten Livestä voi etsiä avukseen peliseuraa. Livestä seuraa voi kuitenkin hakea vain aina uusimmalle julkaistulle episodille, mikä on pienoinen miinus. Spartan opsin tehtäviä pelaamalla kertyy XP:tä pelaajan hahmon mittariin, joka on sama myös varsinaisella moninpelipuolellakin sotapelit-pelivaihtoehdon puolellakin, joten tässäkin mielessä spartan opsin pelaaminen kannattaa.

Vaikka spartan opsin tehtävät ovatkin käytännössä lyhyitä ?tapa kaikki viholliset ja tuhoa kaikki objektit? -tyyppisiä pyrähdyksiä, on sitä silti ihan mielekästä pelata ja samalla paljon mielenkiintoisempaa huvia kuin pelimuoto firefight, koska spartan opsin tehtäviä voi ajatella eräänlaisena minikampanjana, kylkiäisenä varsinaiselle isolle kampanjalle. Kaikki spartan opsissa vastaan tulevat tasot ja ympäristöt ovat kampanjasta tuttuja, mutta ne on ?kalustettu uudelleen? uusilla vihollisilla sekä tehtävätavoitteilla, minkä lisäksi tehtävän aloituspaikka saattaa olla ihan jossain muualla kuin siellä missä se itse kampanjan aikana on, joten maisemissa saatetaankin edetä aivan päinvastaiseen suuntaan. Tällä tavoin tehtävät eivät siis tunnu saman puurtamiselta uudelleen yksinkertaisemmassa muodossa.

Spartan ops toimii oivana harjoittelukenttänä sotapeleille, etenkin jos sitä pelaa yhdessä muiden ihmispelaajien kanssa. Sotapelit-vaihtoehto kätkee allensa kaikkiaan yksitoista moninpelimuotoja sekä kymmenen moninpelikarttaa, jos mukaan ei lasketa kolmea valmista pohjaa, joita pelaajat voivat käyttää perustana luodessaan forgessa omanlaisia karttojaan.

Pelimuodoista löytyvät suurin osa tutuista, kuten deathmatch, kukkulan kuningas, lipunryöstö, teamslayer pro, kingslayer sekä domination. Muita mainitsemattomia ovat flood, infinity-slayer (iso ja pieni), kallopallo sekä SWAT. Poissa sen sijaan ovat esimerkiksi stock pile, race ja invasion, jotka vielä löytyivät Halo ? Reach -pelistä. Itse henkilökohtaisesti jäin kaipailemaan lähinnä stock pilea, mutta toisaalta onhan aina Reach, josta sitä voi pelata.

Uusia pelimuotoja Halo 4:n myötä ovat flood, sekä SWAT. Floodissa muutama pelaaja aloittaa pelaamisen heti alussa floodin riveissä. Floodit sitten yrittävät tappaa pelikartalla spartalaisia, jotka taasen yrittävät pysyä mahdollisimman pitkään hengissä puolustaen omaa sekä muiden henkeä, koska elossa pysymisestä sekä flood-pelaajien tappamisesta molemmista tulee pisteitä. Floodeilla ei ole aseinaan kuin kätensä, mutta spartalaisilla on magnum sekä haulikko. Haulikko kuitenkin on ? kuten tulikin mainittua ? sen verran kehno Halo 4:ssä, että sillä ei ammu vihollisia hengiltä kuin lähinnä lähietäisyydeltä. Jopa magnum on tällä kertaa mielestäni yksin- kuin moninpelissäkin se parempi ase.

Pelimuoto SWAT on nykypäivän tarkka-ampujafanaatikoille suunnattu ihka oma tiimipohjainen pelimuoto, jossa tarvitse olla nopea liipaisinsormi ja oma selusta jatkuvasti tyhjänä. SWATin 4 Vs. 4 pelisessioissa jokainen on varustautunut tarkka-ampujan kiväärillä ja ideana olisi listiä vastapuolen pelaajia tiettyyn pistemäärään saakka, eräkellon nakuttaessa taustalla kohti nollaa. Monen räiskintäpelin moninpeleissä suositaan kovasti tarkka-ampujan kiväärejä, joten tämä jos mikä on sellaista harrastaville pelaajille ? itselleni se ei oikein sopinut: muut tuntuivat olevan yksinkertaisesti liian hyviä ja älyttömän nopeita.

Halo 4:n pelimuodoista suosituin tuntuisi selkeällä pelaajaenemmistöllä olevan infinity-slayerin molemmat variaatiot, 4 Vs. 4 sekä 8 Vs. 8. Arvostelun kirjoitushetkellä molempia vaihtoehtoja oli pelaamassa noin kolmekymmentätuhatta pelaajaa. En kyllä toisaalta yhtään ihmettelekään. Ensimmäistä Halo-peliä mainostettiin aikoinaan sillä, että kampanjassa sekä moninpelissä molemmissa saisi yhteistyössä ohjata Warthogia, toisen pelaajan ottaessa ajokin tykkitornin haltuunsa. Jos Battlefield-pelisarjaa ei lasketa mukaan ei tänä päivänä edelleenkään ole olemassa kovin montaa nettiräiskintäpeliä, jossa pääsee räiskimisen ohella käyttämään ajoneuvoja yhdessä toisen pelaajan kanssa ? puhumattakaan scifiaiheisista sellaisista. Halon ajoneuvopohjainen räiskyttely on aina ollut suosittua, sen pitäessä edelleen kutinsa ja se onkin lyhyesti sanottuna älyttömän koukuttava ja vauhdikas pelimuoto, mutta tässä auttaa myös erittäin laadukas ja hyvin suunniteltu karttavalikoimakin.

Moninpelaaminen näin yleensä ottaen uuden Halon myötä on niiltä osin muuttunut, että enää ?altaaseen? ei hypätä kaikissa pelimuodoissa samoin aloitusasein, vaan sen sijaan mukana on Call Of Duty -tyyliset loadoutit, joita varten jokainen voi kustomoida omaa aloitusarsenaaliaan, tarjolla olevia kranaattivaihtoehtoja sekä apuvälineitä (hologrammi, automaattitykki, jetpack jne).
Pelaajan hahmon noustessa kokemustasoissa avautuu uusia aseita sekä apuvälineitä käytettäväksi loadouteissa, kuin myös erilaisia kosmeettisia panssarinpaloja pelihahmon haarniskaan pelaajan omaa kehitystä heijastamaan. Muutoin homma toimii kuitenkin melko lailla klassiseen tapaan: peliseuraa löytyy pilvin pimein ja pelien etsiminen tapahtuu nopeasti ja kätevästi toimivan match makingin kautta, joka niputtaa samantasoiset pelaajat samoihin peleihin.

Kokonaisuutena Halo 4 on alkuepäilyksistäni huolimatta varsin laadukas kokonaisuus ja pelisarja on jätetty erittäin osaavien käsien huomaan, vaikka Bungie poistuikin kuvioista. Halo 4 tarjoaa hieman syvällisemmän ja mielenkiintoisemman yksinpelikampanjan kuin Halo 3, samalla tuoden mukanaan kaiken mitä Halo-fanit odottavatkin siltä: loistavaa Live-pelaamista, saumattoman co-op pelitilan, sekä uutena ominaisuutena varsin viihdyttävän spartan ops-pelitilan. Kaikki tämä on paketoitu mukavan näyttävään kääreeseen, joka pistää miettimään, miten on mahdollista saada näinkin hienoa grafiikkaa aikaan näinkin vanhalla konsolilla. 343 Industries on onnistunut pelissään paremmin kuin hyvin ja onkin mielenkiintoista jäädä odottamaan mitä seuraa jatkossa.