Knack

Knack - arvostelu

Peliarvostelu

Pelin nimi: Knack
Lajityyppi: Toimintapelit
Alusta: PlayStation 4
Julkaisija: Sony Computer Entertainment
< >
Avaa pelin lisätiedot
Teksti: Petteri Hemmilä, 3.2.2014 Arvioitu lukuaika: 3 minuuttia
Arvostelun Knack kansikuva

Mark Cernya voi sanoa perustellusti pelialan monitoimimieheksi. Hän aloitti uransa vuonna 1982 Atarilla ollessaan vain 17-vuotias ja on koonnut sittemmin mittavan CV:n, joka pullistelee maineikkaita nimiä aina Marble Madnessista Unchartediin. Viime vuosina miekkosta ovat työllistäneet pääarkkitehdin hommat sekä PlayStation Vitan että PlayStation 4 parissa. Tällaista taustaa vasten ei liene ihme, että PlayStation 4:n julkaisupeleihin lukeutuvaa Knackia on mainostettu juurikin ?Mark Cernyn pelinä?. Pientä pränttiä lukevat ovat kuitenkin havainneet, että Cernyn kontribuutioiksi on listattu ohjaus ja käsikirjoitus ? osa-alueet, jotka eivät valitettavasti tee Cernylle kunniaa tässä pikkuvikaisessa ja kaikin puolin tavanomaisessa toimintapelissä.

Knack on hyvin perinteinen niskan takaa kuvattu toimintapeli, joka ammentaa tyylinsä moderneista animaatioelokuvista. Knackin maailmassa ihmiskunta on löytänyt loputtoman energianlähteen muinaisista raunioista kaivetuista reliikeistä. Aurinko paistaa ja asiat ovat hyvin, jos ei lasketa sivilisaatiolle uhittelevia sotaisia ja alkukantaisia hiisiä. Kun nämä kiusankappaleet saavat käsiinsä panssarivaunuja, vastaavat ihmiset uhkaan lähettämällä matkaan pienimuotoisen retkikunnan. Joukon erikoisuus on tietenkin muinaisjäänteistä rakentuva olento, Knack.
Periaatteessa lupaavista lähtökohdista käynnistyvä juoni lässähtää kuin pannukakku. Juoni ei käsittele sen syvällisemmin reliikkejä, hiisiä tai oikeastaan edes Knackia. On vain joukko hahmoja, jotka tekevät juttuja ja reagoivat tapahtumiin ilman sen suurempia syitä tai merkityksiä. Se ohuen ohut punainen lanka, jota juoni seuraa, on erittäin arvattava. Esimerkiksi tarinan ilkimyksiksi esitetään hyökkääviä hiisiä, mutta kuka tahansa normaalin havaintokyvyn omaava osaa poimia todellisen pahiksen jo alkudemosta. Lisäksi Knackin hahmot ovat persoonattomia, eikä heillä tunnu olevan juuri järkeviä motivaatioita toimilleen. Kaikkein vähiten sillä itse pahiksella. Jopa paikoin ilkikurisen näköinen Knack on pelkkä ärsyttävän itsevarma puhisija, joka tuntuu onnistuvan kaikessa tekemisessään.

Pelilliseltä toteutukseltaan Knack on kertaluokkaa onnistuneempi, joskin erittäin konservatiivinen. Se toteuttaa samaa, hieman epämääräisesti tasohyppelyn ja taistelupelien väliin sijoittuvaa kaavaa, kuin suurin osa elokuvalisenssille pohjautuvista peleistä. Tarjolla on siis erittäin lineaarista alueelta toiselle säntäilyä ja aaltoina kimppuun vyöryvien vihollisten mätkimistä. Konsepti on äärimmäisen yksinkertainen, eikä todellakaan mitään niin tyylikästä tai monivivahteista, jota odottaisi uuden polven konsolipeliltä, mutta pelattavuus kuitenkin toimii. Ympäristöt sekä vihollistyypit tarjoavat vaihtelua, Knackin liikerepertuaari on yksinkertainen, mutta riittävän monipuolinen mahdollistaakseen useita lähestymistapoja ja viholliset ovat rehdillä tavalla haastavia. Pisteitä täytyy antaa etenkin viimeisestä, sillä Knack on lastenpeliksi aivan törkyisen vaikea, mutta vain harvoin epäreilu tai ärsyttävä.

Pelattavuus on paljon velkaa tarkoille törmäysmalleille ja eheän oloiselle pelikoneistolle. Lyöntien täytyy osua kohteeseen, eikä sinne päin ja hahmot tuntuvat enemmän hahmoilta kuin näkymättömään sylinteriin vangituilta 3D-malleilta. Illuusiota viilatusta koneistosta vahvistaa myös runsas fysiikkakappaleiden käyttö. Ympäristöön ripoteltu rekvisiitta hajoaa kuten pitääkin ja turpaan ottaminen on joka kerta yhtä juhlavaa, kun pikkuruisista reliikeistä koostuva Knack leviää paloiksi pitkin kenttää. Myös Knackin jakelemissa iskuissa on tehon tuntua, mikä tekee loputtomasta taistelusta useimmiten jokseenkin tyydyttävää.

Aivan puhtain paperein ei Knack kuitenkaan pelattavuudestaan selviä. Kuten jo mainitsinkin kyse on yllättävän haastavasta pelistä. Sain kerätä normaalilla vaikeustasolla palikoitani jo heti ensimmäisessä kentässä ja reilun parin tunnin pelaamisella törmäsin rivivihollisiin, jotka rikkoivat reliikkisankarin kertalaakista. Helpoimmalla tasolla Knack kestää hieman enemmän osumia, muttei kovin paljoa silloinkaan. Tämä ei olisi ongelma, ellei kyseessä olisi nimenomaisesti lapsille suunnattu peli. Kymmenet omasta holtittomuudesta johtuvat kuolemat saattavat tuntua analyyttisen aikuisen näkökulmasta oikeutetuilta, mutta en ole aivan vakuuttunut seitsenvuotiaiden kokevan samoin. Tilannetta pahentaa peliin jäänyt aivan amatöörimäinen suunnittelulapsus: henkiinheräämispisteet ovat usein todella kaukana toisistaan ja kuolemasta seuraa käytännössä aina jo kertaalleen läpäistyjen taistelujen toistaminen. Tämän on sen kaliiperin virhe, ettei se siitä selittelemällä parane.

Knackia voisi myös kritisoida liian pelkistetyksi. Vihollisten nuijiminen ja hyvin yksinkertaiset tasohyppelyongelmat jaksavat kantaa vain vähän aikaa kerrallaan, eikä pelillä ole juuri muuta annettavaa. Joo, on piilotettuja bonusesineitä ja ennakkoon hehkutettu pelimekaniikka, jossa Knack voi kasvaa jättimäiseksi tai kutistua pikkuiseksi. Kyse on kuitenkin käytännössä tyhjänpäiväisestä kikkailusta, sillä lähes koko maailma tuntuu skaalautuvan Knackin mukana. Jätti-Knack saa vastaansa tankkeja, pikku-Knack aggressiivisia koppakuoriaisia. Jopa aarrearkut kasvavat ja kutistuvat sankarin mukana.
Olen kuullut Knackia parjattavan sen ulkoasusta, joskaan en täysin ymmärrä miksi. Tarkat tekstuurit ja 1080p resoluutio saavat sen näyttämään animaatioelokuvamaiselta ja runsas värien käyttö miellyttää silmää. Vaikka PS4:stä saisi varmasti irti parempaakin jälkeä, ei lopputulos näytä lainkaan pahalta. Sen sijaan risuja voi antaa epätasaisesta ruudunpäivitysnopeudesta. Pelimaailma on primitiivinen, tasot koostuvat pienistä suljetuista tiloista, eikä pelaaja voi vaikuttaa kuvakulmaan. Tällaisista lähtökohdista on täysin käsittämätöntä, ettei Knack saavuta 60 kuvan sekuntivauhtia juuri koskaan ja vielä käsittämättömämpää, että päivitysnopeus näyttäisi nytkähtelevän paikoin jopa alle kolmenkympin.

Knackin ongelmat ruudunpäivitysnopeuden ja henkiinheräämispisteiden kanssa, kireäksi jäänyt vaikeustaso sekä kummallisen päämäärätön juoni viittaavat yhteen mahdolliseen selitykseen: peli on haluttu saada kiireellä kasaan PlayStation 4:n julkaisupäiväksi ja tekijätiimiltä on loppunut aika kesken. On todella sääli jos näin on, sillä taistelu tuntuu hyvältä, peli näyttää pirteältä ja tarinassakin olisi potentiaalia parempaan. Keskeneräinen tai ei, tällaisena se tulee häviämään pelaajien kollektiivisista muistoista hyvissä ajoin ennen seuraavaa konsolipolvea. Knackin kohtalo lienee päätyä suorinta tietä pelikaupan käytettyjen pelien hyllyyn tai alelaareihin, mutta voisi sitä huonompiakin pelejä kotiinsa hankkia.

Yhteenveto

Keskivertotasoa