Project Motor Racing kurvailee esiin puhjenneella renkaalla

Sitä jollain tapaa odotti viime vuoden huhtikuussa ilmoitetulta Project Motor Racing -peliltä varovaisesti jotain. Uusi autosimulaattori entiseltä Slightly Mad Studiosin porukalta, jotka toivat pelaajien käsiin varsin pelattavia Project Cars -pelejä vuosien varrella.

Straight4 Studios -nimeä kantanut uusi jengi teki diilin saksalaisen Farming Simulator -kehittäjän, Giants Softwaren, kanssa. Ajatuksena oli, että uusi simulaattori julkaistaan Giantsin toimesta, mutta myös kehitetään Giantsin omalla Giants 10 -pelimoottorilla, jolla nämä uusimmat maanviljelyspelitkin ovat pyörineet. Väkisinkin mieleen pyrki ajatus ”ruma simulaattori” mutta yritin lakaista sen maton alle parhaani mukaan ja olla ennakkoluuloton. Olisihan se sentään hienoa, että välillä jotain muutakin kuin unreal 5 -moottorin pelejä.

Arvostelukappale viimein saapui sähköpostiin ja peli piti ladata ”Giantsin e-storesta.” Käytännössä sain kuitenkin vain yksinkertaisen linkin nettisivulle ja sieltä tuotekoodin. Aktivoituani koodin sain ladattavakseni ISO-tiedoston ja se piti asennella sitten koneelle. Täytyy sanoa, että Project Motor Racing palautti oudolla tempullaan muistiin ensimmäisiä arvostelukappaleita, joita aikoinaan sain noin 25 vuotta sitten – etenkin PC-pelit saapuivat monesti poltettuina tavallisille DVD-levyille ja niihin oli tussilla kirjoitettu pelin nimi. Ajattelin, että no ehkä tämäkään ei ole mikään merkki mistään tulevasta. Sen sijaan se, että peli julkaistiin 25.11.2025 ja heti jo joulukuun alussa studiosta irtisanottiin porukkaa heikon julkaisumenestyksen jälkeen, kertoi paljon.

Ei kauaa tarvinnut valikoita selata ja peliä tutkailla, kun karu totuus alkoi valjeta: nimenomaan karu, sillä jo valikoidensa osalta peli on kovin karu ilmentymä. Todella pelkistetty, mutta ei hyvässä mielessä, vaan sellaisessa, että ei ole jaksettu panostaa tai että työ on vielä kesken oleva ”projekti”, vaikka kyseessä on uuden studion debyyttinäyte.

Jopa 2000-luvun alussa joissain peleissä oli jo yksityiskohtaisemmat valikot. Mitä ihmettä? Grafiikka-asetukset ovat nekin hieman kummalliset. Valikossa on selkeitä käännösvirheitä ja kummastelun aiheita. Mitä esimerkiksi tarkoittaa asetus ”tunnelman laatu” ? Piirtoetäisyyskin on joko 100% tai enemmän – et saa valita satasta pienempää. Varjokarttasuodatus on joko ultra tai pieni. Asetuksista löytyy myös muun muassa ”valikon kuvataajuusrajoitus”, jolla tarkoitetaan pelin ruudunpäivitystä. Pystytahdistus taasen olisi ollut selkeämpi ihan vaan sillä tutulla V-sync -nimellään.

Sisällön ohella näin yleisesti katsottuna Project Motor Racing on tavallinen autopeli. Autoja ja ratoja on sinänsä sopiva määrä: kahdeksantoista lokaatiota ja 70 erilaista autoa kolmestatoista eri luokasta. Mukana on Euroopan kuin Amerikan mantereenkin ratoja, kuten Daytona, Imola, Redbull Ring, Nurburgring, Monza ja Brasilian Interlagos. Kanadaan sijoittuva rata löytyy ja Kyalamin ratakin on mukana. Ajoluokkia löytyy GT, GT1, GT3 ja GT4, mutta myös esimerkiksi mazdakeskeinen MX-5 Trophy, Porsche 992 Cup sekä Hypercar (LMDh/LMH) ovat mukana.

Tarjolla on nettipelaaminen rankattuna kuin kasuaalistikin. Yksinpelitiloja on kolme: pikapelinä toimiva kisaviikonloppu, jossa voi halutessaan ajaa harjoitukset ja aika-ajot, säädellä säätä sekä kierrosten määrää, uratila sekä haastetila. Urapelissä kaikki pelin autot ovat heti saatavilla, mutta vaikeustasosta riippuen budjettia on joko vähän, kohtalaisesti tai paljon. Ostetaan haluttu aloitusauto halutusta luokasta ja lähdetään kisaamaan. Jokaisessa useampikisaisessa turnauksesta maksetaan sisäänpääsymaksu, mutta onneksi voittorahatkin ovat hyviä, vaikka ei palkintopallille pääsisikään. Autoa pitää myös korjailla, jos se vaurioituu kisan aikana, sillä jotkin kisat eivät huoli kolaroitua autoa lähtöruudukkoon.

Haastetilassa ajellaan leaderboardsin aikoja vastaan. Haasteita on kahta tyyppiä: kestävyysajossa parhaiden aikojen pituudet ovat 80-88 minuutin luokkaa, eli ne todella kestää. Tehdaskuskivalikko pitää sisällään sitä perinteisempää haastetta, joka on käytännössä kuin time trialia ajelisi. Mukana on 17 haastetta, joissa kaikissa auto on ennalta määrätty ja tietty minimikierrosaika pitää saavuttaa, jotta saa nimeä listalle. Mitään kulta, hopea tai pronssiaikoja ei ole tarjolla. Yhdessä Nurburgring-radan haasteessa pääsee esimerkiksi ajelemaan pelin kannessa komeilevalla Lamborghini SC63:lla.

Ikävästi peli ei suostu tallentamaan aikoja edes paikallisesti muistiin, mikäli ei yllä lista-ajoille. Tämä on mielestäni hölmöä, sillä olisi ollut kiva pitää kirjaa siitä, kuinka kaukana edelleen olen vaaditusta ajasta, jos vaikka satun myöhemmin kokeilemaan samaa kisaa uudelleen paremmalla fiiliksellä. Tehdaskuski-haasteiden ajaminen oli sinänsä kivaa, koska niitä saa ajella kaikessa rauhassa ilman tekoälykuskien tai netti-idioottien läsnäoloa. Nettipelissä kun se kasuaali puoli on monen muun autopelin tavoin täynnä tahallaan kylkeen ajavia pellejä. Pelisessioita ei koskaan ole tarjolla kourallista enempää, eivätkä sessiot tule täyteen kisan alkaessa. Yleensä mukaan saadaan neljästä viiteen kisaajaa ja näistä sitten kolme tai kaikki ajelevat päälle, kun yrität ohittaa tai olet samaan aikaan mutkassa sellaisen kanssa. Rankattuihin kisoihin ei ole asiaa ennen lisenssikoetta.

Koe ei ole mikään läpihuutojuttu, joka ajellaan tuosta vaan pois alta. On suoritettava kahdeksan kierrosta pelin kenties hitaimmalla ja surkeasti kiihtyvällä Mazda MX-5:llä. Mukana on muutama tekoälymazda, jotka ampaisevat pian jo horisonttiin, koska haaste on lukittu 100% kohdalle. Voittamisesta ei tarvitse välittää, mutta minimikokonaisaika, päälle kahdeksan minuuttia on saavutettava. Kisassa ei voi hötkyillä. Mutkat pitää vetää kunnolla eikä perä saisi lähteä kertaakaan alta tai muuten lisenssi jää helposti saamatta, jos yhdessä kierroksessa töpeksii yli minuutin. Ajettu aika vaikuttaa siihen millaista peliseuraa rankatuissa kisoissa sitten rinnalle saa. Jos ajaa paremmin kuin minimiaika, joutuu kovempaan seuraan. Tuloksen voi ennen hyväksymistä tosin hylätäkin ja ajella uudelleen ”hitaammin”, mikäli on liian taitava kuski.

On periaatteessa hyvä asia, että lisenssin saaminen on näinkin tylsän ajohaasteen takana, joka siten pitää lyhytpinnaiset idiootit varmasti loitommalla, mutta samalla haaste on vedetty ehkä liian tiukaksi. Ajoin koetta useita kertoja niin padilla kuin ratti-poljin -yhdistelmälläkin ja vaikka aikani parani muutaman yrityksen jälkeen, jäi se aina muutamia sekunteja vaaditusta. En päässyt pelaamaan rankattuja kisoja. Koetta jaksaisi hinkata, mikäli kierroksia olisi vähemmän tai alla nopeampi peli, mutta pelin muuhun autovalikoimaan verrattuna hidas “kauppakassi” ja paljon kierroksia on juuri sitä: unettavaa!

Mutta onhan se yksinpelipuoli sentään laatua, eikö vaan? Ai ei?

Jo ensimmäisten kisojen aikana pelaajalle tehdään selväksi, että tekoäly on tönivää ja peräpuskuriin ajelevaa sorttia. Ohitus palkitaan usein kylkeen kolistelemalla ja mutkissa tekoälyjampat tulevat surutta persuksiin. Luonnollisesti tekoäly on sellainen, jota ei saa itse tönittyä ulos lainkaan, mutta kolistelu pelaajan auton kanssa ei tarvitse olla suurta, kun omasta ajokista lähtee perä alta ja koko letka ajelee siististi karkuun ja auringonlaskuun. Aggressiivisuuteen ei vaikuta portaattoman vaikeustason laskeminenkaan.

Taisin peräti kerran kaiken pelaamiseni aikana nähdä tekoälyn ajautuvan ulos ja tämäkin sankari totta kai palasi radalle suoraan eteeni, välittämättä tuleeko sieltä joku vai ei. Mikään ei ole niin mukavaa, kuin hyvin sujunut kisa, jossa sitten saadaan kolinaa puskuriin ja auto kohtalokkaasti hidastavalle hiekalle ja saa katsoa kuinka oma sija putoaa kuin lehmän häntä. Jos kolistelu olisi harvinaista, tätä sietäisi, mutta kun se toistuu jokaisessa kisassa, niin menee pelaamisesta nopeasti fiilis, kun ruohikon puolella käyminen ja hiekka-ansankin hipaisu jo yksistään riittävät ajokin perän irtoamiseen. En jaksa tuhlata aikaani lisäksi surkean tekoälyn kanssa painimiseen. Eräällä tapaa pelin pelaaminen muistutti PC:lle julkaistusta takavuosien F1 Racing Championship -pelistä, jonka mahtava ja näyttävä formulafiilis oli pilattu perään ajavalla ja radat joukkokolareilla tukkivalla tekoälyllä, eikä Ubisoft tätä koskaan korjannut.

Project Motor Racingin osalta tähän törttöilevän ja tylsän tekoälyn rinnalle on lisätty yksipuolinen rangaistussysteemi, kastike joka pilaa kaiken. Pitkäksi mennyt mutka tai vahingossa suoraksi vedetty mutka palkitaan rangaistuksella, jossa pelaajan pitää hidastaa vauhtiaan lähes etanaan tasolle, jotta ”varastetut sekunnit” otetaan takaisin.

Aikaa suorittamiseen annetaan aina päälle kymmenen sekuntia ja jos ei hidasta ajoissa ja palauta koko aikaa takaisin, peli mätkäisee yhden, kahden tai jopa viidentoista sekunnin rangaistuksella, joka lisätään loppuaikaan. Koska tekoäly yleensä ajelee yhdessä letkassa pelaajan perässä – mikäli joskus sattuu kärkeen nousemaan – tietää tienattu rangaistus sitä, että lopullinen sijoitus putoaa ja paljon. Tekoäly saa kyllä oikoa mutkia ja esimerkiksi Spielbergin radalla (Red Bull Ring) tätä tapahtuu kahdessa ensimmäisessä mutkassa jokaisella kerralla, mutta siltikään mitään rangaistuksia ei konekuskeille tule. Pelaajalle rangaistuksia temmotaan joskus tuulestakin: et ollut oikonut vaan ajellut siististi, ja kappas, rangaistus. Joskus peli saattaa heittää rangaistuksen vielä maalisuorallakin viimeisen mutkan jälkeen – vaan milläs enää siinä vaiheessa hidastat kun matkaa maaliin on korkeintaan kymmeniä metrejä? Kisa pilalla. Ei ole oikeastaan väliä ajeleeko uratilaa vai pikakisaa, kokemus tekoälyn ja rangaistuksien kanssa on aina samanlaista.

Pikapelissä kisaajia voi vaihdella kisaajien määriä ja asettaa päälle kaiken kaikkiaan maksimissaan 31 ajajaa, pelaajan ollessa numero 32, mutta jostain syystä oletuksena päällä on vain 15. No syyhän selviää, kun sen maksimimäärän laittaa päälle ja lähtee kisaamaan: ruudunpäivitys hyytyy etanan mateluksi jopa 12 gigan näytönohjainmuistilla.

Grafiikka-asetuksia voi ruuvailla ja kisaajien määrää vähentää ja kannattaakin, mutta sulavasti pyöriväksi en ruudunpäivitystä missään vaiheessa saanut. Paremmilla asetuksillakaan visuaalinen puoli ei edes näytä kovin edustavalta. Farming Simulator -pelit eivät ole koskaan olleet järin kauniita pelejä – koneet ja laitteet ovat vieneet suurimman huomion ja niin on nytkin.

Pelin vakioautot näyttävät päällepäin ihan kelvosti mallinnetuilta, mutta siihen grafiikan ilottelu sitten jääkin. Melkeinpä peli kuin peli näyttää aina paremmalta, kun lähdetään katselemaan kisauusintoja. Vaan ei Project Motor Racing. Peli näyttää auttamattoman rujolta ja radan vierustaa somistavat aidat väreilevät uusintatilassakin. Tekoälykuskien ohjaamot ovat visuaalisesti koruttomia. Mittaristot ovat pelkkiä staattisia tekstuureita ja vaikka kädet ratilla liikkuvatkin, ratti ei käänny. Uusintakuvakulmat ovat myös osittain heikosti valittuja ja jotkin kauemmat niistä saavat autot liikkumaan tökkien eteenpäin.

Peli myös tökkii ja jumittaa koko ruudun jokaisella kerralla, kun uusintatila ylipäätään kisan päätteeksi tai kesken kisan avataan. Äänet looppaavat kun odotellaan se kolmisenkymmentä sekuntia pelin virkoamista. Sama toistuu jokaisella kerralla peliä suljettaessa. Ensin puolen minuutin odottelu ja Windowsin ”jäin jumiin” -renkula ruudulle pyörimään. Tällaista siitä huolimatta, että peli on saanut jo muutaman päivityksen osakseen.

Kolaroiva tekoäly olisi ”kiva” jos edes vaurionmallinnus olisi hienoa ja puskurit repsottaisivat ja pelti vääntyisi, mutta ei. Tämäkin tuntuu kovin keskeneräiseltä osa-alueelta pelissä. Jos ajan kahtasataa suoraan seinään testatessani vaurionmallinnusta, ei autolle tapahdu mitään. Kolausta ei tunne padissa eikä edes ratissakaan, vaikka näin muutoin Logitech G29:n force feedback on aika mahtavaa luokkaa pelissä.

Autot tuntuvat peltisten ja painavien tehomonstereiden sijaan ontoilta pahviautoilta silloin kun niillä kolaroidaan tai kolistellaan radan reunuksia. Toisinaan etumaskista saattaa irrota pala, mutta yleensä vauriot ovat luokkaa ”joku maalasi autoni pintaa harmaalla maalilla.” Mikäli alkaneen kisan pitkällä suoralla mutkaan tultaessa ajaa tuhatta ja sataa muun joukon päälle, eivät autot lentele pitkin rataa tai edes ruttaannu kyljestään – pelaajan ajokki stoppaa kuin vastassa olisi muuri. Ja meno voi jatkua ilman tehohävikkiä. Joskus harvoin oman ajokin ajettavuus alkaa puoltamaan, mutta siinä se. Toisinaan riittää aivan pieni pusukin takapuskuriin, kun peli ilmoittaa “runsaat vauriot”, mutt siitä huolimatta tämä ei näy eikä tunnu missään. Vauriot ovat asetuksista joko päällä tai sitten ei, mitään parempaa ”realistiset vauriot” -asetusta ei ole tarjolla.

On sinänsä sääli, että Project Motor Racing on syystä tai toisesta jäänyt näinkin keskeneräiseksi projektiksi – melkein kuin jotain early accessia pelailisi. On pelissä jotain hyvääkin. Autojen välillä on selkeää eroa ja ratilla ajettaessa eron tuntee todella hyvin force feedbackin palautteessa, joka muuttuu sen mukaa, onko alla esimerkiksi neliveto tai takavetoinen ajokki. Auton säätäminen tuntuu sekin oitis ratissa. Esimerkiksi alustan kovuuden tai jopa rengaspaineiden säätäminen ja renkaiden seos kaikki vaikuttavat ajotuntumaan ratissa.

Yleisellä tasolla ajotuntuma ratin ja polkimien kanssa on pääosin upea, vaikka ei ajaminen aina helppoa olekaan ihan jo ilman tekoälyäkin, kun perä irtoaa haastavammassa mutkassa nopeammalla ajokilla. Yleensä se on kuitenkin pelaajan omaa mokailua, kuin vikaa pelissä. Vaikka ajotuntuma nojaakin vahvasti realismiin, pärjäilee pelkällä padillakin ihan kivasti ja toisinaan ajaminen on jopa helpompaakin kuin ratilla. Muutamia erilaisia ajoapuja, kuten ajoviiva sekä luistonesto ovat tarjolla helpompaa ajoa varten. Hienoa pelissä on myös se, että ohjaamokuvakulmaa voi säätää. Penkin sijaintia ja ajokuvakulman korkeutta ja kallistusta, mutta myös ruudulla näkyvien mittaristojen paikkaa voi säädellä.

Autojen äänien osalta ollaan tasolla toimivat – niiden murinoissa on selkeää eroa, vaikka eivät ehkä autopelien kärkeä edustakaan ja toisinaan ehkä jopa tuntuivat joidenkin yksittäisten menopelien osalta hieman rätisevänkin. Muita ääniä ei sitten oikeastaan olekaan. Vaurionmallinnus on surkeaa visuaalisesti kuin vaikutuksen tasollakin, mutta sitä se on myös äänien osaltakin. Kolarointi ei kuulosta oikein miltään: ratavallien kolistelu ei tuota oikein mitään ääntä ja perään ajelevat tekoälyautot tuottavat ääniä, jotka tuovat mieleen lähinnä nyrkkeilysäkin hakkaamisen.

Peliä mainostetaan muun muassa sanoilla ”mukaansa tempaava äänisuunnittelu: moottoriurheilun raivo on saatu vangittua ennen kokemattomalla tavalla pelin äänimaailmaan.” Ainakin yksi elementti peliin on saatu vangittua ja se on pelaajan kokema raivo kuudenkymmenen pulitetun euron jälkeen. DLC:tä ja kausipassiakin olisi jo kaupan, mutta ensin pitäisi varsinainen tuote saada sellaiseen kuntoon, että siitä voidaan moisia summia pyytää.