Uncharted 4 - A Thief's End arvostelussa

Henry Avery, toiselta nimeltään “Pitkä Ben” oli kuuluisa englantilainen merirosvo, joka eli vuosina 1659-1696. Hän oli alunperin kuninkaallisen laivaston merimies, mutta noustuaan kapinaan muiden kanssa hänestä tuli laivan kapteeni ja samalla merirosvo.

Averyn merirosvon ura oli lyhyt ja kesti vain noin vuoden verran, mutta kuuluisan hänestä teki muutamat ryöstöretket sekä muun muassa hyökkäys pyhiinvaeltajien laivoja vastaan. Avery lyöttäytyi hetkellisesti yhteen isomman merirosvopossen kanssa ryöstelemään merillä, kunnes lopulta päätti erkaantua omilleen ja seilasi Karibialle. Myöhemmin osa Averyn miehistöstä saatiin kiinni ja Averyn uskotaan päässeen livistämään ja asumaan lyhyen loppuelämänsä Devonissa. Tarinat kertovat myös sellaisestakin vaihtoehdosta, että Avery olisi vetäytynyt viettämään eläkevuosiaan merirosvojen kuninkaana jollain trooppisella saarella. Tämä jälkimmäinen vaihtoehto on totta kai se paljon romantisoidumpi vaihtoehto. Tähän epätodennäköisempään vaihtoehtoon on tarttunut myös Nauhgty Dog uusimmassa Uncharted -pelissään.

Uncharted 4 – A Thief’s End -pelin sanotaan olevan viimeinen sarjassaan ja Nathan Draken viimeinen seikkailu, mutta nähtäväksi jää kuinka paikkaansa pitävä tämä väite lopulta on, etenkin kun peli on tätä kirjoittaessa myynyt jo huikeita lukemia.

Nathanin edellisistä seikkailuista on kulunut jo muutama vuosi ja mies on ehtinyt mennä naimisiin aiemmista peleistäkin tutun journalistiblondin, Elenan kanssa. Aarteenmetsästyshommat ja ammuskelut ovat taakse jäänyttä elämää ja miehen hiuksistakin alkaa löytyä jo muutamia harmaita säikeitä. Rauhallista kotielämää vaimon kanssa ja romutavaroiden sukeltelemista ja ylös nostoa arkisin kahdeksasta neljään, niistä on Nathanin ?eläkepäivät? tehty.

Elämästä kuitenkin tuntuu puuttuvan se jokin ja äkkiäkös palaset alkavatkin loksahdella ikään kuin itsekseen miehen elämässä ja alkaa tapahtua jos jonkinlaista juonenkäännettä.
Yksi asia johtaa toiseen ja piankos Drake onkin jo metsästämässä Henry Averyn pari sataa vuotta kadoksissa ollutta merirosvoaarretta Madagaskarin edustalla yhdessä isoveljensä kanssa.

Aiemmissa peleissä Draken veljestä ei ole puhuttu, mutta se millä tapaa veli esitellään Uncharted 4 – A Thief’s End -pelissä toimii erittäin hienosti ja sulavasti. Samaan aikaan jälleen väläytellään pelattavia takautumia Nathanin (ja tämän veljensä) nuoruudesta, orpokotiajoista ja sen sellaisesta – ja siitä miksi Averyn aarre on aina näytellyt osaa veljesten elämässä.

Sanalla sanoen pelin juoni, tarina ja jopa henkilöhahmot – ne tututkin – ovat todella hyvin kirjoitettuja ja siinä missä Nathan tuntuu aiempaa enemmän aidolta ihmiseltä, joka aika ajoin vääntää vitsiä yhdestä sun toisesta asiasta on toinen Draken veljeksistä, Sam, varsinainen symppis ja kiehtova hahmo hänkin omalta osaltaan.

Sarjan aiemmissa peleissä Drake on seikkaillut paikoin yksin, mutta myös oppi-isänsä Sullyn seurassa sekä välillä myös vielä silloin vasta tulevan vaimonsa Elenan seurassa. Tällä kertaa valtaosa peliajasta kuitenkin seikkaillaan yhdessä Samin kanssa ja se jo pelkästään tuo vaihtelua verrattuna sarjan aiempiin osiin.

Uncharted 4:n tarina kuljettaa parivaljakon (taustalla sivuroolissa häärivän Sullyn mukaan lukien) Italiasta Skotlantiin kuin muun muassa Madagaskarillekin. Maisemissa on todella paljon vaihtelua ja homma pysyy tuoreena. Itseään toistavuuden tunnetta estetään myös riittävällä vaihtelevuudella pelattavuudessa. Välillä kiipeillään ja hypitään kuilujen yllä ja kielekkeissä roikkuen, välillä ratkotaan pieniä puzzleja muinaisten laitteiden ja ovien kanssa, kun taas välillä kaivetaan tuttuun tapaan aseet esiin ja ruvetaan räiskimään pahiksia hengiltä.

Aiempien pelien tapaan kun mukana on tietysti myös jokin toinenkin taho pistämässä kapuloita rattaisiin, koska haluavat itse päästä käsiksi Averyn aarteeseen ensin. Ja aiempien pelien tapaan tämä (tai tällä kertaa nämä) pahikset, sekä niiden tykinruokakätyrit kulkevat Draken veljesten perässä ja pääsevät aina kuin ihmeen kaupalla niihin samoihin vaikeakulkuisiin paikkoihin ja maisemiin huolimatta raskaista varusteistaan ja kokemattomuudestaan kiipeilyn osalta.

Tylsäksihän pelaaminen kuitenkin varmasti monen mielestä menisi, jos maisemissa vain kiipeiltäisiin ja ihailtaisiin näkymiä, vailla minkäänlaista kuolemisen uhkaa. Ammuskelu pelissä toimii aiempien osien tapaan erinomaisesti ja muiden uusimpien 3rd person räiskintöjen tapaan. Aseilla voidaan ampua seinän takaa, laatikoiden takaa tai muun muassa matalien kiviaitojen takaa. Tällä kertaa suojat myös hienosti hajoavat, joten siihen kliseiseen puulaatikkoon ei kannata liian kauaa tulitaisteluissa luottaa. Voidaan myös ampua tähdäten tai sokkona. Kerrallaan mukana voi Nathanilla olla kaksi asetta sekä vähän räjähteitäkin.

Tuttuun tapaan vihollisien taakse voidaan myös hiipiä ja naksauttaa niskat ja tätä puolta pelisarjassa itse asiassa on nyt nostettu aiempaa enemmän esille. Pelissä tulee vastaan nimittäin erillisiä kohtauksia, jossa kohdataan isompi lauma pahiksia partioimassa tietyllä alueella. Työ voidaan toki suorittaa vapaasti aseet laulaenkin, mutta hiiviskely on jännempää ja tekee hommasta onnistuessaan helpompaa.

Hiiviskely kun on hyvin toteutettua sorttia, eikä tätä stealth-tyylin pelailua ole oikeastaan pelimarkkinoilla yhtään liikaa ainakaan tarjolla. Nathan voi veljensä kanssa hiippailla maisemissa ja piiloutua korkean kasvuston kuten heinien ja lehtien sekaan. Jos vihollinen sattuu niiden sekaan kävelemään, ei muuta kuin yllätyksellisesti niskat naps. Vihollisia voi myös yllätysrepiä alas kielekkeiltä niiden alapuolella roikuttaessa tai sitten voidaan hypätä niiden niskaan yläpuolelta.

Uutta pelissä on eräänlainen “merkkaussysteemi”, jolla voi Splinter Cell – Conviction -pelin tyylisesti maalata näkyviä vihollisia, minkä jälkeen niiden päällä näkyy pysyvästi pieni nuoli ja siten helpottaa vihollisen havainnointia maastossa esimerkiksi raunioiden keskellä hiiviskeltäessä.

Ammuskelu kuitenkin on ehkä vielä edelleen piirun verran nautinnollisempaa ainakin Unchartedissa. Erilaisia aseita löytyy riittävästi ja peli tarjoilee tarinan edetessä useita huikeita elokuvamaisia kohtauksia missä paukutellaan menemään. Kokonaistappojen määrä pelissä ei ole aivan sitä ykkösen tai kolmosen luokkaa, vaan pikemminkin jälleen kerran ollaan siinä maltillisemmassa Uncharted 2:n määrässä. Määrää on muutenkin korvattu laadulla, sillä Uncharted 4:n tekoäly on mielestäni parasta sorttia koko pelisarjassa. Ei pelkästään hiiviskelyosioissa, vaan yleisesti ottaen tulitaisteluissa – vihollinen osaa hakeutua eri suojiin, vaihtaa paikkaa, heitellä riittävän usein kranaatteja sekä myös kiertää pelaajan taaksekin.

Oikeastaan missään vaiheessa peliä en kohdannut sellaista tulitaistelua, jossa viholliset olisivat vain rynnineet suoraan kohti, eivätkä taistelut siksi aina olekaan mitään läpihuutojuttuja. Normaalivaikeustasollakin pääsee jotain kohtia yrittämään uudelleen, mutta onneksi pelin checkpoint-tallennus on niin hyvää luokkaa, että yleensä uudelleen pääsee yrittämään heti samasta kohdasta, eikä tarvitse ensin matkata uudelleen toiminnan tapahtumapaikalle. Tekoälyllisesti, samoja kehuja voidaan sanoa Nathanin veljen toimimisesta. Mukana kun kerran roikkuu suurimman osan ajasta, ottaa velikin osaa taisteluihin ja toisin kuin voisi luulla ja kuin yleensä on, tekoälyapurista on oikeasti apua. Sam osaa ampua vihollisia ja napsauttaa niskoja ruohon seassa aivan kuten pelaajakin. Sam ei siis todellakaan ole mikään hyödytön pahviaivo ja sekös tekee veljesten seikkailuista entistä kutkuttavamman ja aidomman oloisen kokemuksen.

Jos merkkaussysteemi on taistelupuolella uutta, ovat Nathanin lisääntyneet vuorikiipeilijän kyvyt uutta sillä perinteisemmällä seikkailupuolella. Nathanin uusia välineitä pelin edetessä ovat köysi sekä eräänlainen kiinnittymiskoukku, joista jälkimmäisellä voidaan hypätä ja nopeasti iskeytyä kiinni rosoiseen pintaan Rise Of The Tomb Raider -pelin tapaan. Köyttä käytetään vähän väliä kiipeämiseen tai Nathanin heilauttamiseen yli isompien kuilujen. Parhaimmillaan köydestä tulee vähän mieleen Indiana Jonesin ruoska ja joidenkin kuilujen yllä heiluminen on älyttömän siistiä puuhaa. Uutta on myös mäkiliu’ut. Välillä tulee vastaan kohtia, esimerkiksi kasoittain irtokiveä tai mutaliejua, jossa veljekset eivät vain kerta kaikkiaan pysty kävelemään ja sitten mennäänkin jo persmäkeä alaspäin, joskus vaarallisemmissa ja joskus vähän vähemmän vaarallisissa paikoissa.

Ammuskelun, kiipeilyn ja puzzlenratkonnan lisäksi sivurooliin pääsee myös jeepillä ajelu, sukeltelu sekä moottoriveneellä kruisailu Madagaskarin upeissa maisemissa. Jeepillä ajeluun liittyy myös puzzlenratkontaa, kun vedetään jeepin vinssi vaikkapa puun ympäri mutaisen mäen ylös pääsemiseksi, tai sitten kaadetaan ilkeästi vaikkapa jokin, “vain” pari sataa vuotta vanha tukipaalu oman hyödyn saavuttamiseksi.

Kokonaisuutena Uncharted 4 – A Thief’s End pysyykin alusta loppuun erittäin mielenkiintoisena pakettina ja se tuntuu myös todella pitkältä. Monesti kun ehdin jo olettaa olevani loppusuoralla, peli heittää jonkin uuden juonenkäänteen, joka jatkaa tarinaa jälleen pidemmälle ja vie Draken veljekset uusiin maisemiin. Kyllä pelin tarinaan helposti saa kulumaan yli viisitoista tuntia, mikä tekee tarinatilasta omien laskelmieni mukaan selkeästi pisimmän Uncharted -pelin. Onkin hyvä lopettaa Nathan Draken seikkailut kunnon mehukkaalla pihvillä.

Maisemista puheen ollen, on Uncharted 4 upein näkemäni PS4-peli tähän mennessä. Jos juuri vähän aikaa sitten ehdin kehua Ratchet & Clank -peliä sen upeasta grafiikasta ja värikkäästä pelimaailmasta, on Uncharted 4 – A Thief’s End samalla tapaa upeannäköinen, mutta myös paikoin lähes fotorealistista sorttia. Etenkin Madagaskarin upeissa maisemissa oli pakko välillä pysähtyä maisemia katselemaan ja ottamaan muutamia kuvia ilman pelihahmoja ruudulla käyttämällä pelin valokuvatilaa.

Pelistä löytyisi lukuisia esimerkkejä upeanäköisistä yksittäisistä maisemista tai upeista toimintakohtauksista, että selittäisin tässä vielä huomennakin, mutta kerta toisensa jälkeen peli säväyttää. Yksi upeimmista kohtauksista on sateen ja ukkosen piiskaama saari, mikä koetaan eräässä vaiheessa peliä. Kertakaikkisen upea kohtaus. Sen minkä pelin moninpelitila häviää grafiisessa komeudessa yksinpelille, voittaa se sen ruudunpäivitysnopeudessa. Vähän samaan tapaan kuin Xboxin Gears Of War – Ultimate Editionissa, toimii myös Uncharted 4:n moninpeli kuudenkymmenen kuvan ruudunpäivitysnopeudella yksinpelin 30:n sijaan.

Yksinpelin visuaaliseen tykitykseen kun lisätään aiemmin mainitsemani muhkea äänimaailma, sekä hyvin kirjoitettu dialogi hahmojen välillä – etenkin veljesten välinen naljaileva dialogi – on paketti todella hyvin kasassa ja Naughty Dog on kehittänyt PS4:lle ilmiömäisen hyvän ja nautinnollisen toimintapelin. Yksinpelitarina kärsii ehkä aivan hiukan loppupuolella siitä, että se tarjoilee jatkuvaa pommitusta toiminnan osalta, jatkuvan ylivoiman ja raskaasti varustautuneiden vihollisten vyöryessä ruudulle ja aiheuttaen useita uudelleenyrityskohtauksia, mutta näin muutoin en näe valittamista pelissä.

Kun yksinpeli on koluttu lävitse saa pelaaja itselleen tukun “avaamispisteitä”, joilla voidaan avata kaikenlaista kivaa pelaamiseen vaikuttavaa bonusta – jos vaikka haluaisi pelata peliä uudelleen vähän erilaisin maustein. Miltäpä kuulostaa esimerkiksi Nathan Drake smokissa koko pelin ajan, peligrafiikan ollessa Wolfenstein 3D -pelin tasoista pikselimössöä ja kaikkien hahmojen puhuessa kuin suu olisi täynnä heliumia? Tai peli ilman painovoimaa? Tai toiminta Max Paynen tapaan hidastetuilla luodeilla? Muun muassa kaikki nämä ovat mahdollisia vaihtoehtoja ja bonukset ovatkin ehdottomasti mukavampi lisä kuin yksinkertainen new game+ mitä monet pelit tätä nykyä tarjoilevat.

Pitkän ja nautinnollisen yksinpelikampanjan rinnalle tarjoillaan tuttuun tapaan moninpelitilaa (max kymmenen pelaajaa), mikä pitää sisällään käytännössä kolme erilaista moninpelimuotoa sekä lisäksi pari variaatiota perinteisestä team deathmatchista. Pelimuodot ovat siis team deathmatch, herruus sekä rosvous, joista herruudessa vallataan alueita omalle joukkueelle ja sitä kautta kerätään pisteitä. Rosvous on capture the flag vain eri nimellä – toimita idoli oman tukikohtaan pisteiden saamiseksi. Lisäksi pelistä löytyy lämmittely- team deathmatch, jota on itse asiassa pakko pelata yksi ottelu ennen kuin muut tilat avautuvat, vähän niin kuin pienenä varpaiden kastamisriittinä. Lämmittelyvariaatiossa peli etsii peliseuraksi automaattisesti muita aloittelijoita, silloin kun vielä itsekin on aloittelija. Aivan aluksi käydään kuitenkin läpi pieni tutoriaali, minkä jälkeen pelataan ihka ensimmäinen matsi muita märkäkorvia vastaa, vasta sen jälkeen avautuvat muut pelimuodot.

Erilaisia pelikarttoja on kahdeksan ja ne ovat kaikki mukavan erilaisia teemaltaan, mutta myös hyvin suunniteltuja kaikki. Löytyy lymypaikkoja, erilaisia etenemisreittejä ja suuntia on riittävästi ja yksinpelistäkin tuttu köyden kanssa heiluminen on myös moninpelissä läsnä ja varsin keskeinen elementti liikkumiseen kartalla nopeasti, etenkin isompien kuilujen ylitse.

Voitetuista matseista kymmenen reliikkiä, kuin myös dollareitakin, joskaan raha ei jää pelaajan taskuun vaan toimii kertakäyttöisenä elementtinä matsin aikana. Rahalla kun voidaan ostaa lisäapua kentälle hahmotyypistä riippuen tai sitten pävittää hahmon erikoisvälinettä tehokkaammaksi. Tapoista saa eniten rahaa, mutta on mahdollista löytää myös pieniä aarteita sieltä täältä, jotka antavat vähän isomman kertakorvauksen.

Reliikeillä ostellaan kaikenlaista kivaa uutta sälää matsin jälkeen pelin virtuaalikaupasta, kuten muun muassa koristuskirstuja sekä sankarin asekirstuja. Koristeilla voidaan kustomoida omaa pelihahmoa mieleisemmäksi ja hahmovalikoimaakin löytyy mukavasti. Aluksi valittavaa on vähän, mutta pelatessa ja kirstuja ostellessa avautuu lisää ja lisää vaatekappaleita sekä erilaisia asemaalauksia aina maastokuviosta tavalliseen pinkkiin väriin. Reliikkien lisäksi pelaajan lompakosta löytyy jo heti aluksi kourallinen Uncharted-pisteitä, joilla pääsee alkuun.

Nämä pisteet ovat paljon harvinaisempia ja niitä saadaan lisää ostamalla esimerkiksi kirstuja, joista niitä löytyy satunnaisesti. Pisteitä saadaan lisää myös suorittamalla botteja vastaan pelattavia koetuksia ? eräänlaista alati kovenevaa haastetilaa, joka samalla opettaa pelaajaa moninpelin saloihin. Kolmas vaihtoehto on kaivaa oikeaa kuvetta esiin ja vaihtaa sitä Uncharted-pisteisiin. Kyllä, mikromaksut siis löytyvät tästäkin pelistä, mutta toisaalta pisteillä hankittavat asiat ovat pelkästään kosmeettisia juttuja, että pisteitä ei tarvitse kerryttää eikä edes hankkia lisääkään pärjätäkseen muille pelaajille matseissa.

Vihollisen tappamisesta ynnä muusta tienattavalla virtuaalirahalla voidaan pelin aikana parannella esimerkiksi tukihahmon elvytyspaketin uudelleen latautumistehokkuutta, mutta rahalla voidaan ostaa – kuten mainittua – väliaikaista lisäapua ja tukea omalle tiimille. Pelistä löytyvät tietokoneen ohjauksessa toimivat metsästäjä, pelastaja, raakalainen ja tarkka-ampuja, jotka kaikki voidaan tietyllä rahasummalla ostaa kartalle riehumaan, niin kauaksi aikaa, kunnes joku vihollinen listii ne. Pelastaja parantaa haavoittuneina konttaavia tiimiläisiä ja seuraa samalla luojaansa, kun taas raakalainen jakaa raskasta lyijyä vihollisen niskaan pelottomasti.

Tarkka-ampujan rooli on sen kummempia selittämättäkin tiedossa, joskin ampujan lukitun väijypaikan saa itse asettaa. Metsästäjä taas perustaa voimansa yllätyksellisyyteen ja hahmo juoksee kovalla vauhdilla vihollistensa kimppuun, tarraa kuristusotteeseen ja pitää siinä. Uhrin tehtävä on rimpuilla nopeasti irti nappulaa rämpyttämällä, ellei sitten ehdi tulla ammutuksi vastapelaajien toimesta. Metsästäjä kun on tarpeeksi lähellä voi sen huohotuksen kuulla ja sekös luo painetta loikkia äkkiä turvaan tai paikantaa se ja napsia äkkiä pois päiviltä. Kun joku listii avustajan, uutta ei tule ennen kuin sellainen jälleen ostetaan ? entistä kalliimmalla rahalla. Kannattaa siis ainakin välillä miettiä strategisemmalta kantilta missä vaiheessa matsia apuja tiimilleen ostaa.
Tekoälyavustajien ohella pelin hahmovalikoima jakautuu valmiiksi luotuihin hahmoluokkiin, joiden varustelu eroaa kahden mukana olevan aseen osalta, mutta myös erikoisominaisuuden. Tukihahmolla on lääkintäpakkauksia, joita voi heitellä konttaavan kaverin naaman eteen parantamaan tämä automaattisesti, kun taas toisella hahmolla on C4-räjähdettä, yhdellä oikeus savupommeihin ja etenijällä kranaatit ja tunnustelijalla miinankylvötaito. Näitä esineitä viskellään yksinpelin kranaattien tapaan R1-nappulalla, mutta vain rajoitetusti. Jokaisen käytön jälkeen menee oma aikansa, ennen kuin välineet ovat jälleen valmiina. Dollareilla ostettavalla välinepäivityksellä tätä latautumisen nopeutta voidaan tosin nopeuttaa tiettyyn pisteeseen asti.

Kokonaisuutenahan Uncharted 4:n moninpeli ei kolmella pelimuodollaan ole mitään maata mullistavaa sinänsä, mutta ne pienet jutut; nopea ruudunpäivitys, toiminnan sekaan ostettavat tukihahmot sekä köyden kanssa heilauttelu hyvin suunnitelluilla pelikartoilla tekee siitä tarpeeksi kiinnostavan kokemuksen, että nettipelaaminen oikeasti koukuttaa helposti vähän pidemmäksikin aikaa jo ihan perinteisenä team deathmatchinakin. Varsin oiva lisä nautinnollisen yksipelitarinan rinnalle ja hieno kokonaissilaus Nathan Draken viimeisille seikkailuille.