WWE 2K19 arvostelussa

Egokuninkaat ja kuningattaret ovat jälleen täällä – on aika vetää painivehkeet ylle ja siirtyä superstarojen ja diivojen uhoamisalttareille. WWE-pelisarja on jo 2K14-painoksesta lähtien ollut joka vuosi enemmän tai vähemmän kehnolla pelattavuudella varustettu sisältöläjä, joista on löytynyt useamman pelimuodon ohella lähestulkoon kaikki kyseisessä viihdeohjelmassakin olevat matsaustyypit. Edellisvuoden pelissä suurin pettymys sen tutun ja rasittavan reversal-kontrollisysteemin ohella olivat valikkojen pitkät latausajat, lootboxit ja boostikortit, vanhahtava grafiikka sekä aivan liian iso määrä maksullisia dlc-hahmoja.

WWE 2K19 on vuosipäivitys, mutta jos sitä verrataan vaikkapa EA:n peleihin, on muutoksia jälleen paljon enemmän viime vuoteen nähden. Sisältöä on jälleen runsaasti, päälle toista sataa painijaa – kuten aiemminkin. RAW ja Smackdown -painijat kaikki yhden katon alla. Mukana on totta kai myös ikonisia legendoja, kuten Roddy Rowdy Piper, Steve Austin sekä The Rock. Nousevien starojen NXT-kategoriaakaan ei ole unohdettu.

Kansikuvapoikana tänä vuonna komeilee vuonna 2016 kilpailevasta TNA-sarjasta mukaan loikannut ja WWE Smackdownin riveihin liittynyt pitkätukka AJ Styles. Pelin kuumimpana juttuna hehkutetaan kyseistä viihdepainijaa varten tehtyä tornipelimuotoa, joista timanttina AJ Stylesin miljoonan dollarin torni. Tätä mainostetaan oletuksena pelin päällimmäisessä päävalikossa – heti rahalla ostettavan ja myplayer -uratilaa boostaavaan kickstart-mainoksen alapuolella.

Xboxin markkinapaikalta onkin mahdollista ostaa kaiken avaavaa viiden euron kaiken avaavaa kiihdytintä sekä sitä boosteria, kymmenellä eurolla. Boosterilla saa muun muassa kaikki vaatekappaleet heti käyttöön, jotka nostavat parantavat hahmon osa-alueita. Arvostelukappaleena toimi kausipassilla varustettu latausversio pelistä, jossa molemmat paketit (ikävä kyllä) tulivat oletuksena mukana.

Miljoonan vuoksi turpaan

AJ Stylesin erittäin haastavassa ”miljoonan dollarin” tornissa saadaan vastan jopa viisitoista painijakollegaa ja Mortal Kombatin tikassysteemin kaltaisesti kivutaan vastustaja vastustajalta kohti huippua ja voittoa. Kaikki ottelut pitää pelata putkeen – välissä ei tallennella. Mikä hommasta tekee niin vaikean, on se että myöskään terveys ei lataudu täyteen matsien välissä ja matsitappiosta joutuu takaisin tornin juurelle. Ei helppoa. Mikä ihmeen miljoonan dollarin torni?

2K Games on pistänyt pelin omistajia varten pystyyn kilpailun, jossa on mahdollista yhden parhaan voittaa huikeat miljoona Yhdysvaltain dollaria palkinnoksi. Pitäisi vain pelata AJ Stylesin torni yhdeltä istumalta läpi, ottaa videota todisteeksi, josta sitten neljä parasta pääsee semifinaaleihin New Yorkiin. Paitsi hei, kilpailu ei ole 2K Gamesin kilpailusivujen mukaan Suomen (tai muidenkaan Pohjoismaiden) kansalaisille avoinna – unohtakaamme siis loput.

Ilman mahdollisuutta rahaankin kyseinen torni, sekä ne muut mukana olevat erilaiset helposta legenda-vaikeuteen jaetut 22 tornia ovat ihan kiva lisäys pelisarjan tarjoamaan erilaisten pelitapojen valikoimaan. Kaikkia torneja ei tarvitse pelata putkeen, vaan ne on jaettu kahteen luokkaan: gauntletit ovat keralla pelattavia, kun taas steps-variaatiossa voi edetä omaan tahtiin ja välillä lopettaa pelaamisen. Terveyskin palautuu otteluiden välissä.

Paina RT, paina RT, paina RT

Ikävä kyllä WWE 2K19 -pelin suurin ongelma edeltäjien tavoin lienee edelleen sen kyllästyttävä kontrollisysteemi. Yuke’s kun sitkeästi haluaa näköjään pitää kiinni kehittämästään reversal-systeemistä. Kyseessä on siis ominaisuus, joka menee kutakuinkin näin: pelaaja saa kuonoonsa kehässä ja sen johdosta kierii ja voivottelee maassa – vastustaja aikoo iskeä uudelleen. Ruudulla välähtää hyvin pikaisesti RT-nappulan kuvake.

Pitäisi osata juuri oikeaan aikaan (ei liian aikaisin, ei liian myöhään) painaa nappulaa ja tehdä väistöliike, jotta tilanne saataisiin käännettyä ja päästäisi taas mukaan peliin. Kirjaimellisesti, sillä peli ei anna pelaajan tehdä oikein mitään, ellei reversalissa onnistu. Koin reversalissa onnistumisen olevan kenties murto-osan helpompaa kuin viime vuoden pelissä, mutta edelleen se on aivan liian rasittava ja satunnaista, milloin RT:tä ehtii painaa oikeaan aikaan ja milloin ei. Pelaaminen ja showpainiminen ei ole yksinkertaisesti hauskaa. Tuomarikin heiluu edessä sotkemassa keskittymistä sen RT-kuvakkeen oikeaan ajoittamiseen.

Tähän päälle vielä painijoiden väsyminen, reversal-määrien rajoittaminen sekä erinäiset minipelit ja tatin pyörittelyt erilaisissa tilanteissa. Esimerkiksi TLC-matsauksessa, kun on onnistuttu kiipeämään tikkaat ja tavoitellaan rahasalkkua narusta, pitäisi pyöritellä oikeaa sauvaa ja painella RT:tä oikeissa kohdissa. Väsyminen sen sijaan vaikuttaa siihen jaksaako oma painija enää tehdä yhtään mitään kehässä. Onnistut reversalissa, mutta hahmosi onkin niin puhki, ettei nyrkkikäsi oikein meinaa heilahtaa ja taas ollaankin maton pinnassa RT:tä painelemassa. Kun on käyttänyt neljä reversalia, menee hetki cooldownin muodossa ennen kuin niitä saa taas käyttää. Väsymisen sentään saa valikoista pois, mutta reversaliin ei saa koskea. Avustavan kuvakkeen sekä ajoitusilmaisimen voi kyllä poistaa ruudulta, jotta meininki olisi vielä ”aidompaa.”

Matsit kestävät pahimmillaan pienen ikuisuuden: se mikä voisi TV:stä katseltuna olla jopa ihan viihdyttävää showmättämistä, kun tuolit ja pöydät lentelevät ja hikiset tyypit juoksentelevat kehän ulkopuolella lentäen selostajien pöytään tai joku lyö vahingossa tuomarilta tajun kankaalle, tuntuu siltä harvoin peliä pelatessa. Hauskoja juttuja – aitona kyllä, pelinä ei, koska matsaaminen ei toimi niin kuin olettaisi. Siitä puuttuu mättämisen ilo, koska hahmon ohjaus on tehty turhan hankalaksi. Kaverin kanssa pelatessa tämä reversalin kanssa puljaaminen ei tunnu niin pahalta, mikäli molemmat ovat samantasoisia – nettipelissä käy pitkälti tietokonematsien tavoin, eli useammin saa itse turpaansa kokeneilta sarjan faneilta kuin onnistuu reversaleissa tai matsin voitossa ylipäätään.

Takaisinmaksun aika

Pelaamista helpottamaan on mitä ilmeisemmin suunniteltu uusi payback-systeemi, jonka avulla ottelun suunta, momentumi, pitäisi pystyä kääntämään kahden eri tason paybackeilla. Mitä enemmän ottaa kuonoonsa, sitä parempaa paybackia aukeaa käyttöön. Esimerkkinä payback level 1 tuottaa automaattireversalin pieniin iskuihin sekä hetkellisen vauhti- ja iskuboostin. Level 2 paybackit ovatkin sitten riskialttiimpia ja saattavat johtaa diskaukseen esimerkiksi kun hetkellisesti lyödäänkin nyrkkirautaa käyttäen. 1Vs1-matseissa voi payback 2:n avulla kutsua hätiin myös kaverin matsin suuntaa kääntämään.

Ihottuman tavoin sitkeästi pelisarjan matkassa pysyvä kontrollisysteemi onkin sääli, sillä joiltain osin parannusta edellisvuoteen on tapahtunut – en kutsuisi paybackia kuitenkaan välttämättä sellaiseksi. WWE 2K19 -pelin valikot ovat aiempaa selkeämmät ja samaan aikaan tuskaiset latausruudut ovat lyhentyneet nyt sopivan mittaisiksi, joten valikoiden, asetusten ja matsien välillä seikkailu ei ota pattiin, kuten edellispelissä. Sisältöä on tullut lisää ja hiontaa olemassa olevien osaltakin on tapahtunut.

Steel cage -matsaamista on esimerkiksi muokattu siten, että häkistä poistumiseen on nyt aitaa pitkin kiipeämisen sekä suoraan ovesta ulos kävelemisen mahdollisuudet. Nämä molemmat toimivat kuitenkin onnistumiseltaan epävarmojen minipelien kautta, kuten monet muutkin pelin osa-alueet. Hell in a cell on kokenut mittasuhteen muutoksia – nyt selli vastaa paremmin sitä telkkarissa nähtävää aitoa kokoa. Vastustaja pitäisi olla myös aiempaa helpompi heittää ulos sellistä lattiarinkiin. 5-man, 6-man 8-man sekä royal rumble ottelut ovat kukin saaneet uusia matsityyppejä osakseen. Kenties mielenkiintoisin uudistus näistä on royal rumblen paisuminen, jossa on nyt mahdollista pelata superstarojen ohella myös diivoillakin. Kyllä se 20- tai 30-päinen painijalauma on aina vaan vaikuttava näky, vaikka eivät kaikki kerrallaan ruudulle koskaan ennätä tullakaan. Pelin tekijät sanovat viilanneen pelin ruudunpäivitystä niin, että hahmomäärän noustessa kuudesta painijasta ylöspäin, pysyy ruudunpäivitys nyt vakaampana.

Kieltämättä mitään tökkimistä en pelatessa huomannutkaan ja onkin kiitettävää, että peli jaksaa pyörittää niin isoa mies- tai naislaumaa ruudulla riehumassa. Peligrafiikkaa näin muutoin ruudunpäivityksen hiominen ei auta. WWE 2K19 -pelin käyttämä moottori kun alkaa olla pahasti ikääntynyt. Kaikki näyttää – ja on näyttänyt jo useamman vuoden ajan – varsin keskinkertaiselta ja mössöiseltä, niin PS4:llä kuin Xboxillakin. Lähikuvissa hahmoanimaatiot paljastuvat töksähteleviksi, vaikka kaikkien hahmojen areena-sisääntulot ovat edelleen visuaalisesti pelin parasta antia. Tekstuurit ovat vain tyydyttävää tasoa ja sahanlaitojakin esiintyy.

Liikeanimaatio matsaamisen aikana on vähän niin ja näin; toisaalta hahmoilla on paljon uniikkeja liikkeitä ja esimerkiksi finisher-erikoisuuksia, mutta vastapainoksi vapistaan, katsotaan staattisen kuolleilla silmillä ja liikuskellaan oudosti. Äänipuolella tekijät sanovat kasvattaneensa selostuksen repliikkejä viidellätoistatuhannella uudella pätkällä, mutta ei sitä pelatessa niinkään huomaa. Höpötys kyllä toimii taustalla melko saumattomana juttuna, mutta usein reversalin ja RT:n viedessä kaiken fokuksen, ei taustalla tapahtuvaa kommentointia ehdi juurikaan korvillaan ihailla. Valikoissa soivasta musiikista vastaa muun muassa Eminem ja jopa uusinta Metallicaakin on saatu mukaan.

Mun ura painijana

Viime vuonna isommin rempattu mycareer on kokenut sekin joitain muutoksia. Keskiössä toimii märkäkorvapainijalla pelattava ura, johon on uutena juttuna lisätty pelin omalla moottorilla tehtyjä ihan hauskoja välipätkiä oikeiden painijoiden ääninäyttelyllä varustettuna tarinaa edistämään matsien välissä. Dialogeja ja keskusteluvaihtoehtojakaan ei ole unohdettu. Kunpa niitä välipätkiä vain voisi myös ohittaa halutessaan. Uramoodin päiviteltävää taitopuuta on muuteltu visuaalisesti käyttäjäystävällisemmäksi ja omalla myplayer-hahmolla voi nyt tavallisen matsaamisen sekä viime vuonna mukaan tullee road to glory -nettiosion ohella pelata AJ Stylesin tornipelin tapaan omaa mytowers-pelitilaa. Kaikissa pelimuodoissa menestyminen tuottaa XP:tä ja siten parantaa pidemmällä tähtäimellä hahmon kykyjä sekä tuottaa kahisevaa VC:n eli virtual currencyn muodossa. 2K18-pelin tylsien lootboxien sijaan on tällä kertaa mukaan ympätty ah niin mukavia virtuaalikorttipakkauksia, joita pääsee availemaan.

Keräilet ja availet pakkoja, joista sitten saadaan kosmeettisia esineitä, kuten vaatekappaleita sekä uusia poseerauksia sekä jo entuudestaan tuttuja kertakäyttöisiä boostikortteja. Booostit auttavat matsaamissessa niin tietokonetta kuin ihmispelaajaakin vastaan uramoodissa. Korttipakkoja ostellaan tavallisilla tokeneilla ja deluxetokeneilla, joita molempia taas hankitaan VC:llä. Tarpeeksi hankalaa? Ainakaan tätä arvostelua kirjoitettaessa tokeneita ei voinut ostaa oikealla rahalla, tosin mistäpä sitä tietää, vaikka jälkikäteen päivityksen muodossa sekin vaivihkaa sisällytettäisiin.

Tokeneilla ostettavat korttipakat eivät sinänsä maksa mitenkään liikaa per pakkaus, mutta sitä VC:tä mitä tarvitaan tokeneiden ostamiseen ei kerry pelatessa kovinkaan nopeasti. VC:tä tosin saa kun pelaa ihan mitä tahansa pelimuotoa pikapelistä mycareeriin tai nettipeliin, mutta kertasummat ovat pienehköjä. Esimerkiksi hard-tason tornipeleistäkin kertyy parhaimmilla loppuscoreilla vain pari tuhatta VC-pistettä. Easy-tason torneissa jäädään reilusti alle tuhannen pisteen parhailla scoreillakin.

Muita pienempiä uudistuksia WWE 2K19 -pelissä ovat muun muassa jo entuudestaan varsin kattavan ja hyvän hahmonluontieditorin uusi random-työkalu, joka napin painalluksella luo pelin koko kirjastosta täysin satunnaisen staran tai diivan vaatteita, kampausta kuin naamaakin myöten. Tai ainakin olisi – tämän ominaisuuden toimivuus kun jäi hieman kyseenalaiseksi. Editori kyllä tekee random-hahmon, kun painaa valikossa skip-nappulaa, mutta onnistuin luomaan tällä tavalla random-hahmon, joka oli aivan täysin identtinen, kuin pelin virallisten nettisivujen promo-screenshotissa. Visuaalisena hauskuutteluna löytyy big head mode, joka tuottaa painijoille isot päät.

Loppusanat

WWE 2K19 on peli, josta haluaisi kovasti tykätä enemmänkin. Sisältöä on pirusti ja showdraamaa siinä riittää yllin kyllin näyttävillä sisääntuloilla koristeltuna. Hahmoeditorilla saadaan hienoja hahmoja aikaan ja uusi tornimoodi sekä kaikenlainen muu pienempi ja isompi hionta vie pelisarjaa vähän parempaan suuntaan. Rasittava reversaliin sekä QTE-painalluksiin ja nyt myös uuteen paybackiin luottava kontrollisysteemi tekee kuitenkin pelaamisesta muuta kuin nautinnollista. Visuaalisesti ollaan myös jo auttamattomasti vanhan puolella, vaikka ne sisääntulot ovatkin autenttisia ja näyttäviä. Sanoisin, että WWE 2K19 on parempi kuin edeltäjänsä ja ansaitsee siksi hiukan paremman arvosanan. Pelin hankkimista harkitsevien on kuitenkin syytä varautua pelin kontrollisysteemiin, joka ei välttämättä miellytä.