admin

World Poker Tour on köyhäksi jäävä yritys tuoda Texas Hand Hold 'em-pokeria myös konsolipelaajien ulottuville. Pelin graafinen vaisuus ja sisällön köyhyys ovat pelkkiä sivuseikkoja, kun ajattelee miten karmaisevasti koko pelin idea jo itsessään romuttuu rahapanosten puuttuessa konseptista. Edes nettipelistä ei ole tämän kokonaisuuden pelastajaksi, kanssapelaajien joko puuttuessa tyystin, tai pelatessa riskialtttiisti kuin juopuneet miljonäärit konsanaan. Jos nyt on ihan pakko päästä pelaamaan Texas Hand Hold 'emia ilman panoksia, tulevat omat kortit, kasa tulitikkuja ja hyvät ystävät paljon halvemmaksi (ja pirusti hauskemmaksi), kuin World Poker Tour.

Ninety-Nine Nights on fantasiahenkinen hack 'n' slash, joka vyöryttää ruudulle samanaikaisesti tuhatpäisiä joukkoja taistelemaan keskenään. Massiiviset taistelut ja upeannäköiset, sekä tehokkaat komboliikkeet ovat pelin suola, joka saa muuten niin itseään toistavan pelin tuntumaan isolta adrenaliinipläjäykseltä. Harmi vain, että pelistä puuttuu kokonaan tehtävänaikainen tallennusmahdollisuus, joka tekee tästä muutenkin melko haastavasta pelistä astetta turhauttavamman.

Desperados 2 - Cooper's Revenge on onnistuneesti toteutettu 3D-siirros alkuperäispelin ajoilta. Parhaimmillaan erittäin tiivistunnelmainen, Western -henkinen puzzlestrategia, pahimmillaan aivoon ottavaa yritys-erehdys rumbaa.

Da Vinci Code on karu yritys ratsastaa tunnetulla nimellä suoraan kuluttajan lompakkoon. Tämä näennäisesti kolmannen persoonan seikkailua edustava peli sotkee lukuisista seikkailu-, puzzle-, toiminta-, ja hiiviskelypeleistä varastamiaan ideoita niin sokeasti, että pistää kyllä ihan vakavasti miettimään, onko suunnittelupuolelle päästetty ensimmäistäkään peleistä muutakin, kuin myyntilukuja ymmärtävää yksilöä töihin. Vaikka pelin muutoin hengetöntä sisältöä kompensoidaankin ihan mukavilla välipuzzleilla ja kelvollisella tarinalla, en kyllä nukkuisi öitäni rauhassa, jos joku erehtyisi minun suosituksestani tämän pelin hankkimaan.

Prey on scifihenkinen räiskintäpeli, jonka pääosassa ovat Tommy-intiaani, portaalit sekä painovoimaefekti. Kaksi viimeksi mainittua ei kuitenkaan valitettavasti pääse täyteen loistoonsa pelin lineaarisuuden vuoksi ja niinpä käsissämme onkin jälleen kivoin erikoisefektein höystetty pelattava, joskaan ei mitään mullistavaa pelikokemusta tarjoava räiskintäpeli.

The Godfather on teemalleen varsin uskollinen GTA-klooni, jota vaivaavat itseään toistavat miljööt, sekä pidemmän päälle pakkopullalta maistuvat ajo-osuudet. Pelissä on kuitenkin tehty paljon vähemmän latistavia kompromisseja, kun olisin täysin kaupallisista lähtökohdista rakennetulta lisenssipläjäykseltä osannut odottaa. Viimekädessä vaakakupin oikeaan suuntaan painavat miellyttävästi tehdyt taistelut, julmalla tavalla hauskat suojelusrahankiristysosiot, sekä anteeksipyytelemätön, mafiateemalleen sopiva raakuus.

Hienosti toteutettu Genji on miellyttävä pelikokemus ja tarjoaa näyttävää grafiikkaa, seikkailua, tasohyppelyä ja mätkintää. Yllättävän koukuttava pelin heikoin lenkki on aivan liian yksinkertainen taistelujärjestelmä. Lisäksi Genji: The Dawn of the Samurai loppuu aivan liian nopeasti ja kenttätasoja kierrätetään vain hieman muunneltuina versioina.

Rise Of Nations - Rise Of Legends tarjoaa alkuperäisen Rise Of Nations -pelin henkisen strategiapläjäyksen tarinalla ja fantasia-aiheisuudella höystettynä. Etenkin Rise Of Nations -sarjan fanien kannattaa tämä katsastaa.

Half-Life 2 - Episode One jatkaa HL2:n tarinaa siitä mihin alkuperäinen peli jäi. Tiedossa on jälleen kerran tunnelmallisen tiukka paketti toimintaa Half-Life 2 -pelin ystäville.

Castlevania - Curse of Darkness on melkoisen yllätyksetön, kolmannen persoonan hack'n'slash, joka erottuu muista genrensä edustajista pelkän maineikkaan nimensä avulla. Vaikka tylsä tasosuunnittelu ja aivoja puuduttavan yksitoikkoinen pelattavuus yhdistyvätkin vihollis- ja tavaramäärältään massiiviseen, sekä teknisesti kiitettävään suoritukseen, jättää Castlevania - CoD väistämättä kylmäksi kenet tahansa edes pientä aivojumppaa kaipaavan. Mikäli tyydyt täydellisen aivottomaan ja mekaaniseen pelikokemukseen, ei Curse of Darkness ainakaan yhdeksän ruudun ristinollaa huonompi valinta ole. Itse jään pohtimaan epäuskoisena sitä, näkyykö tässä todella kahdenkymmenen vuoden videopelievoluution tulos?