Forza Horizon 4
Horisontissa häämöttää neljäs tuleminen ja neljä vuodenaikaa, mutta talvikeleistäkään huolimatta FH4 ei jätä kylmäksi.
Uutisointi, PR, peliarvostelija (PC, konsolit)
Jo yli kaksikymmentäviisi vuotta (minne aika onkaan rullannut!) peliarvosteluita rustannut, kirjoittamista kuin pelaamistakin rakastava intohimoinen pelaaja ja ikuinen lapsi sekä Game Realityn perustaja. Hänen kotoaan löytyy päälle kymmenen erilaista pelikonsolia sekä PC, joista jälkimmäisellä hoituu pelaaminen kuin kirjoittaminenkin. Peliharrastus ja ihastuminen pelien maailmaan lähti liikkeelle jo niinkin aikaisin kuin kuusivuotiaana, IBM XT (286) tietokoneen parissa. Ensimmäinen peli Pac-Manin ohella oli Sierran pikkutuhma seikkailupeli, Leisure Suit Larry. Kaikkien aikojen TOP-5 listalle kuuluvat ehdottomasti muutamat seikkailupelien kulta-ajan julkaisut, kuten Monkey Island 2 ja The Dig. Myös System Shock 2 sekä nykykoneilla aika lailla toimimaton Interstate ’76 ovat pysyvästi jääneet tämän miehen mieleen. Vapaa-ajallaan (poissa pelien parista, joka on vaikeaa!) ”Mikko K” tykkää kirjoitella novelleja, pääasiassa kauhua ja scifiä, mutta yrittää myös löytää aikaa ja keskittymistä etenkin Stephen Kingin kirjojen lukemiselle.
Horisontissa häämöttää neljäs tuleminen ja neljä vuodenaikaa, mutta talvikeleistäkään huolimatta FH4 ei jätä kylmäksi.
Deliver us the Moon: Fortuna kuljettaa paikalle kuuntäyteistä scifiä, joskin kokonaisuuden osalta jäädään jonnekin puolikuun vaiheille.
Dakar 18 vie pelaajan hiekan valtakuntaan armottoman kestävyysrallin pariin. Yrityksestä huolimatta osa pelin potentiaalista hautautuu hiekan peittoon.
Suomalaisvoimat kuljettavat pelaajan tunnelmalliseen virtuaalilasiseikkailuun avaruuden laitamille.
Suomalaisella sisulla tuotettu kännisimulaattori päästää pieneen nousuun, mutta paukut loppuvat nopeasti kesken.
Kiipeilynarua käteen ja mutaa naamaan sanoi Lara, kun viimeistä kertaa hömppätarinan perään läksi.
Immortal - Unchained tarjoaa mielenkiintoiselta vaikuttavan scifimaailman, mutta kokonaisuus kaatuu pelin heikkoon tekniseen toteutukseen.
Hämähäkkimies palaa useamman vuoden tauon jälkeen takaisin parrasvaloihin ja kutoo samantien viiden tähden seittiä.
Kuudentoista vuoden tauon jälkeen V-Rally palaa radalle kovettuneilla renkailla ja jää kisassa keskikastiin.
Tunnelmallista 1800-lukulaista point & click -etsiväseikkailua mielikuvitusystävän seurassa.
This website uses cookies so that we can provide you with the best user experience possible. Cookie information is stored in your browser and performs functions such as recognising you when you return to our website and helping our team to understand which sections of the website you find most interesting and useful.
Strictly Necessary Cookie should be enabled at all times so that we can save your preferences for cookie settings.
If you disable this cookie, we will not be able to save your preferences. This means that every time you visit this website you will need to enable or disable cookies again.