Käyttäjänimi:
Salasana:
Rekisteröidy
Mikko Kosonen

Mikko Kosonen

Uutisointi, PR, peliarvostelija (PC, konsolit)

Jo yli kaksikymmentäviisi vuotta (minne aika onkaan rullannut!) peliarvosteluita rustannut, kirjoittamista kuin pelaamistakin rakastava intohimoinen pelaaja ja ikuinen lapsi sekä Game Realityn perustaja. Hänen kotoaan löytyy päälle kymmenen erilaista pelikonsolia sekä PC, joista jälkimmäisellä hoituu pelaaminen kuin kirjoittaminenkin. Peliharrastus ja ihastuminen pelien maailmaan lähti liikkeelle jo niinkin aikaisin kuin kuusivuotiaana, IBM XT (286) tietokoneen parissa. Ensimmäinen peli Pac-Manin ohella oli Sierran pikkutuhma seikkailupeli, Leisure Suit Larry. Kaikkien aikojen TOP-5 listalle kuuluvat ehdottomasti muutamat seikkailupelien kulta-ajan julkaisut, kuten Monkey Island 2 ja The Dig. Myös System Shock 2 sekä nykykoneilla aika lailla toimimaton Interstate ’76 ovat pysyvästi jääneet tämän miehen mieleen. Vapaa-ajallaan (poissa pelien parista, joka on vaikeaa!) ”Mikko K” tykkää kirjoitella novelleja, pääasiassa kauhua ja scifiä, mutta yrittää myös löytää aikaa ja keskittymistä etenkin Stephen Kingin kirjojen lukemiselle.

Viimeisimmät julkaisut

1298 julkaisua
Onrush Arvostelu

Onrush

PlayStation 4 Simcade

Mennään kaasua hellittämättä järjettömän koukuttavassa arcadehenkisessä vauhdinhuumassa, niin yksin kuin moninpelinäkin.

Lue arvostelu »
Conan Exiles Arvostelu

Conan Exiles

PlayStation 4 Online Survival

Conan Exiles on raakamaiseen fantasiamaailmaan sijoittuva raakilemainen peli, jonka hyvästä pohjaideasta iloa irtoaa ainoastaan hetkittäin.

Lue arvostelu »
Milanoir Arvostelu

Milanoir

Xbox One Arcadehenkinen

Pikselimafioso Piero laittaa ranttaliksi oldschoolisti. Milanoir haluaa vyöryttää vauhdikasta toimintaa ruudulle siinä kuitenkaan täysin onnistumatta.

Lue arvostelu »
Esikatselussa: Unavowed Artikkeli

Esikatselussa: Unavowed

New Yorkista, tarkemmin Brooklynista kotoisin oleva indiekehittäjä Wadjet Eye Games tunnetaan parhaiten kenties Blackwell -sarjan seikkaluistaan, mutta saattaa hyvinkin olla, että vielä tekeillä oleva seikkailupeli, Unavowed saattaa liittyä tähän kerhoon.…

Lue lisää »
Dinosauruspuisto aukeaa kesällä Uutinen

Dinosauruspuisto aukeaa kesällä

Indiekehittäjä Washbear julkaisi selostetun pariminuuttisen pelivideon Steamin early accessissa tällä hetkellä majailevasta Parkasaurus -pelistään. Pelissä otetaan ohjat dinosauruspuiston ylläpitäjänä Theme Parkin hengessä varsin värikkään peligrafiikan merkeissä. Parkasaurus julkaistaan joskus kuluvan…

Lue lisää »
Nuori Han Solo saapuu Battlefront II -peliin Uutinen

Nuori Han Solo saapuu Battlefront II -peliin

EA ilmoitti lehdistötiedotteessaan, että sen Battlefront II -peli on saamassa lisää moninpelisisältöä. Kesäkuun 12. päivä alkaen pelaajat voivat hypätä vastikään teattereihin saapuneen Solo: A Star Wars Story -elokuvan tunnelmiin. Pelaajien…

Lue lisää »
Detroit – Become Human Arvostelu

Detroit – Become Human

PlayStation 4 Toiminta

Detroit – Become Human heittää pelaajan keskelle tiivistunnelmaista androidi-scifitarinaa, jossa valinnat määrittävät tulevaisuuden.

Lue arvostelu »