Arvostellut: Teemu Laitinen, 7.joulukuu 2018

Peliarvostelu

Red Dead Redemption II

Pelin nimi: Red Dead Redemption II
Alusta: PlayStation 4
Kehittäjä/Julkaisija: Rockstar Games
Pelaajamäärä/online: 1/on
< >
Avaa pelin lisätiedot
Arvostelun Red Dead Redemption II kansikuva

On vuosi 1899. Vanha aika on väistymässä uuden tieltä. Villi länsi on kesytetty ja lainsuojattomia jahdataan suurin joukoin. Vain muutama rosvojoukko laittaa hanttiin, mutta selviytyminen lain toisella puolella on hankalaa ja se vaatii veronsa. Tämä on Red Dead Redemption II:n alkuasetelma.

Dutchin johtama rosvolauma on pakomatkalla ja Pinkertonin lakia valvova elin huohottaa niskaan. Seutua riepottelee vuosisadan pahin lumimyräkkä ja porukalla on ruokavarastot vähissä. Kaikilla on kylmä eikä suojaa ole. Seurueella pysyy kuitenkin luotto kovana Dutchin johtamiskykyyn. Samaa tuumaa myös RDR II:n pelaajan ohjastama päähenkilö, Arthur Morgan, joka kyynisyydestään huolimatta olisi valmis uhraamaan henkensä lauman johtajan puolesta.

Pelin ydin on juuri tämä lainsuojattoman joukkion pakoilu ja elossa pysyminen. Tämän teeman ympärillä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista jännää ja tämä on se mikä pitää mielenkiintoa yllä. Juoni on jäsennelty onnistuneesti ja se tuo hieman dekkarimaisen fiiliksen, koska joitain tapahtumia joutuu pähkäilemään loppuun asti. Varsinaista kliimaksia, eli käännekohtaa, voi olla vaikea erottaa. Se tuntuu iskevän aivan yllättäen, pelaajan kävellessä suuren kaupungin katua pitkin muina miehinä. Tämän jälkeen Arthur alkaa pohtimaan omaa elämäänsä toiselta kantilta ja se katumus, joka pelin nimessäkin on, alkaa hieman selkiytymään.

Red Dead Redemption II:n tarina on pilkottu lukuihin. Tuskin kenellekään tulee yllätyksenä, että villin lännen teema on toteutettu massiivisen suosion saavuttaneen GTA V:n tyyliä mukaillen, mutta hyvin kevyesti. Eli pääjuoni erottuu keltaisena ja siinä sivussa voi seikkailla pitkin maita ja mantuja, sivutehtäviä suorittaen. Pelin tapahtumat ovat vakavampamia ja synkempiä kuin Rockstarin aikaisemmassa pelissä, mutta hyvin paljon on juonellisen kirjoituksen sekä dialogin suhteen havaittavissa GTA-vivahteita ja jotkin kohdatuista sivuhahmoista voisivat ihan hyvin olla molemmissa pelisarjoissa. Sama pätee myös joihinkin päätehtäviin, hyvänä esimerkkinä sekopäiseen lahkoon hurahtanut nuori poika. Kirjoittajathan ovat samat tutut heput, joiden kynästä nuo hullunkuriset Liberty Cityn ja San Andreaksen tarinat ovat paperille roiskahtaneet. Tummia vivahteita tuo L.A. Noirin ja Max Payne 3:n fiilikset.

Suuri ja villi länsi

Ensimmäinen luku on pääsääntöisesti pelkkä tutoriaali ja kun tämän on selvittänyt, aukeaa koko maailma tutkittavaksi. Viimeistään tässä vaiheessa loksahtaa suu ammolleen ja villin lännen kauneutta jää ihailemaan kirjaimellisesti aivan ruohonjuuritasolla. RDR II:n avoin maailma on jotain ennennäkemätöntä. Sen kauneus ei edes ole se kaikkein paras asia vaan se, että se tuntuu olevan ihan oikea elävä maailma, täysin riippumaton pelaajan toimista. Villiporsaat, kalat, kalkkunat, käärmeet ja ihmiset tekevät omia juttujaan. Kaupungit elävät ja jokainen ihminen toimii omalla tavallaan. Pelaaja on vain nappula, joka on heitetty suurelle hiekkalaatikolle temmeltämään. Alueita tutkiessa voi kohdata ties minkälaisia tapahtumia ja uusia asioita kokee vielä kymmenien pelituntien jälkeenkin. Yöllä kaupungilla ratsastaessa saattaa ilotyttö pyytää apua, ikkunasta tirkistellään rakastavaisten rajuja seksileikkejä ja päiväsaikaan rauhallinen lenkki kanjonin halki voi muuttua taisteluksi elämästä ja kuolemasta, pelaajan joutuessa rosvojoukon yllättämäksi. Tehtävää kun pitäisi mennä suorittamaan, niin aina joku on huutamassa apua tai ohi ratsastaa hämärä heppu, tyttö hepan persuksen päälle sidottuna. Kaikki tämä tapahtumien sivusta seuraaminen saa pelaajan tuntemaan olevansa oikeasti vain yksi palanen muiden joukossa, eikä maailman napa.

Kartalla liikkuminen voi aluksi tuntua raskaalta, välimatkojen ollessa pitkiä. Nämä kuitenkin kutistuvat kun pelaaja oppii käyttämään vankkureita ja junia. Pelaajan tukikohtana toimii lainsuojattomien leiri, jota voi dollareita käyttämällä parannella, ja leiristä myös saa apua matkustamisen nopeuttamiseen. Elokuvakameraa käyttämällä Arthur suunnistaa valittuun kohteeseen automaattisesti ja pelaajan ei tarvtse kuin pitää X-näppäintä pohjassa, tai rämpyttää, mikäli haluaa hevosen laukkaavan. Näitä kameran temppuja ja matkustusvaihtoehtoja huomaa käyttävän pelin loppupuoliskolla, kun tuntuu jo nähneensä kaiken eikä jaksa keskittyä mihinkään muuhun kuin itse tehtäviin.

Ja näitä tehtäviä piisaa. Yksistään päätarina koostuu reilusta parista sadasta tehtävästä ja kaikki muut tähän päälle niin kyllästyminen ei iske moneen kymmeneen tuntiin. Tehtävät eroavat toisistaan hyvin, vaikka pääsääntöisesti edetään ”ratsasta paikkaan A ja tapa kaikki” menetelmällä. Tätä kaavaa kuitenkin rikotaan ripottelemalla mielenkiintoisempia tehtäviä sekaan. Esimerkkinä Arthurin ja hänen kaverinsa Lennyn ryyppyreissu ja pokeriturnaus jokilaivalla, joka on kuin suoraan loistavasta elokuvasta nimeltään Maverick, 90-luvun alusta. Sivutehtävät ovat sitä villiä vapaata aluetta, jossa lähtee lapasesta, mutta hyvällä tavalla. Ehkäpä ikimuistoisin kohtaaminen on herra… öö neiti Margaretin kanssa, jonka villieläimet ovat hukassa. Arthur sitten suostuu tai ei, riippuen pelaajan valinnasta, auttamaan tätä parrakasta henkilöä mekossa. Eläimet sitten ovat vähemmän tai enemmän villejä ja tämä saa hymähtämään. Brokeback Mountain vivahteita tarjoilee sivutehtävien herra Valkoinen ja herra Musta.

Parta kasvaa

Juonta eteenpäin vierittävien tehtävien lomassa, Arthur Morgan voi levähtää rentouttavien harrastuksien parissa ja antaa päivien vaihtua toiseen. Parta ja hiukset kasvavat, vaatteet likaantuvat ja väsymys näkyy naamassa. Välillä on hyvä heittäytyä selälleen ja pyörähtää kylvyssä. Mikäs sen mukavampaa kuin antaa avuliaan neitokaisen hivellä raajat puhtaiksi. Mikäli on vielä pokerivoittoja taskunpohjalla jäljellä, voi käydä parturin visiitillä ja laittaa tukka uusiksi ja sliipata taakse. Pokerin lisäksi Arthurilta onnistuu kalastaminen. Aamulla ja illalla kala syö hyvin, kunhan syötit ovat kunnossa. Metsällekin voi mennä, jos lihan himo iskee. Mikä parasta niin kaiken elävän voi nylkeä, jopa käärmeet ja liskot. Lintujakin on useampia erilaisia. Kaikkiaan reilut 500 erilaista elukkaa, joiden jälkiä voi seurailla pitkin metsiä. Kaikki metsän asukit eivät suinkaan luiki karkuun vaan ne hyökkivät päälle. Jopa suoraan hevosen selästä saattaa puuma heittää Arthurin maahan. Mustakarhut sentään ovat leppoisia marjojen syöjiä ja jättävät Arthurin rauhaan, mutta varsinkaan susilauman kanssa ei ole leikkimistä. Eikä todellakaan vaarallisten harvinaisten elukoiden kanssa, joista kylillä aina kerrotaan kauhutarinoita.

Hepo hirnahtaa

Hyvin suuri osa pelistä ollaan hevosen selässä. Autoja ei ole, kuten Red Dead Redemptionin ensimmäisessä osassa. Siitä syystä, että tämä peli sijoittuu kymmenen vuotta ennen ensimmäisen osan tapahtumia. Hevosia kuitenkin piisaa kaupunkien talleissa ja vapaita villihevosia voi yrittää kesyttää omaksi. Jokaisella hevosella on omat energiatasot ja nehän piru vie kuolevat, jos saavat luodista. Arthur joutuu myös välillä paijailemaan omaa pollea, mikäli susilauma on lähettyvillä tai aseet laulavat. Aina heppa ei kuitenkaan rauhoitu vaan heittää Arthurin maahan ja luikkii vaaraa pakoon. Harjaaminen, syöttäminen ja taputtelu kuitenkin auttaa, sillä hevonen kiintyy pelaajaan jos hän hoitaa sitä kunnolla. Tämä puolestaan parantaa nopeutta ja kestävyyttä.

Oman tamman tai orin kustomointi on mukavaa puuhaa, vaikka siinä mennään ehkä turhankin syvällisiin valintoihin. Se ei nimittäin riitä, että pelaaja voi valita satulan vaan satulan nuppia on myös mahdollista muokata, vaikkapa kotkan pääksi tai käärmeeksi. Erilaisia kaiverruksia on myös mahdollista valita. Retkisängyn väri, hevosen harjan tyyli ja väri ja sama hännän osalta. Polleen on siis panostettu, aivan kuten GTA -pelien autojen kustomointiin, mutta näkeekö näitä kaikkia muokkauksia kun ratsastaa, se onkin sitten toinen asia.

Likaisia aseita

Samaa pientä näpräilyä voi harrastaa aseiden kanssa, joita on riittoisasti. Toki aseita voisi olla enemmänkin, mutta esimerkiksi haulikko, revolveri ja pistooli osastolla riittää valinnanvaraa. Metsästämiseenkin on oma tussutin. Aseista kiinnostuneiden mieltä lämmittänee se, että kaikki on mallinnettu aitojen mallien mukaan. Tämä tarkoittanee sitä, että Smith & Wesson, sekä Colt -osasto on hyvin edustettuina. Kivääri puolelta löytyy sotahistoriassa suosittu Winchester eri muodoissa. Asekauppias on myös innokas kertomaan aseen tarinasta oston yhteydessä ja tämäkin lisää immersion tunnetta peliin. Aseet voivat myös käyttää useampaa erilaista luotia, jotka tuovat taisteluihin hieman lisäpotkua. On luoteja jotka räjähtävät ja myös luoteja jotka ovat hieman nopeampia. Arthur osaa myös itse tehdä luoteihin muutamat viillot, joka antaa hienoisen edun viholliseen. Erikoisluoteja ei siis ole pakko ostaa, mutta vie se hieman aikaa istuskella ja viillellä paria sataa luotia uuteen uskoon.

Koska villissä lännessä elämän edellytyksenä oli hevonen ja aseet, on luonnollista pitää hyvää huolta molemmista yhtä aikaa. Eli myös aseet tarvitsevat läheisyyttä ja kosketusta. Intin käyneet tietävät kuinka omaa RK 62:sta piti aina rasvailla ja hieroa ja nyt näitä ihania hetkiä voi muistella RDR II:n maisemissa. Mikäli siis käyttää paljon joitain aseita, on välillä pakko putsata koko laite verestä ja liasta. Aseen tehottomuus alkaa näkymään, mikäli näin ei tee. Pääaseiden lisäksi on käytössä heittopuukot ja kirveet, veitsi, jousipyssy ja tottakai lasso.

No vahingossa ammuin kauppiasta päähän, prkl!

Kontrollit. Näiden kanssa tulee haparointia, ainakin pelin ensimmäisillä tunneilla. Myöhemmässä pelin vaiheessa voi puolestaan huomata, että on jättänyt käyttämättä jonkin helpomman tavan hoitaa jokin yksinkertainen asia. Red Dead Redemption II:n kohdalla tuntuu ohjaimesta loppuvan nappulat kesken ja pelin kehittäjät ovat käyttäneet kaikki temput saadakseen toiminnot ohjaimeen sisälle. Voisi hyvin kuvitella, että mikäli nykyisellä ratkaisulla ei oltaisi menty loppuun asti, olisi jäänyt pelistä hyvin paljon pois. Turhautumisilta on silti mahdoton välttyä, kun tulee vahinkolaukauksia kauppareissulla. Sheriffille on vaikea alkaa selittämään, että ihan vain vahingossa ammuin lihakauppiaan ja jos henki ei lähde niin palkkio pelaajan päästä kasvaa kymmenillä dollareilla.

Kun Arthurilla on revolveri esillä, hän vetää pikalaukauksen oikeanpuoleisesta liipaisimesta. Tämän nappulan käyttäminen kaupungilla on siis ehdottomasti kielletty, mikäli haluaa olla sheriffin ja poliisin kaveri. Ylipäätänsä on suositeltavaa pitää aseet piilossa, sillä kaupunkilaiset kiinnittävät niihin huomiota.

Pelkästään aseen kanssa ei tule vahinkoja. Ei sillä, että RDR II:ssa olisi yleensä mikään kiire, mutta joitain tehtäviä suorittaessa tekee mieli aina tutkia kaikki mahdolliset ruumiit, mutta aina tähän ei ole aikaa, kun kuolleita ruhoja joutuu kääntelemään ympäri. Red Dead on tässä suhteessa kleptomaanin painajainen, kun tavaraa olisi tarjolla, mutta siihen ei kerkeä kajota. Myöhemmin vasta oivaltaa, että nämä kuolleethan ovat yleensä köyhiä ja taskusta tipahtaa vain muutama lati tai parhaimmillaan hääsormus. Pankeissa ne suuret setelit on. Lipastojen tutkiminen ja aukominen voi myös tuntua rasittavalta ja aikaa vievältä, mutta mihin oikeasti on kiire?

Voi Arthur Morgan… Miten oletkaan kuihtunut…

Arthur kehittyy. Arthur myös hikoilee. Tämän takia hänen vaatetuksesta on pidettävä huolta. Ainakin sen verran, että elämä ei ala hitaasti valumaan pois. Välillä on myös nälkä ja tällöin on pakko laittaa jotain syötävää suuhun. Omasta ukosta huolehteminen saa pelaajan tuntemaan hänet omaksi, mutta Arthurin tila ja kunto ei ole selkeästi esillä pelaajalle. Hieman tökerösti vasta pelin päävalikkoa selatessa huomaa, että Arthur Morganin elimistö on ketoosissa, paksu toppatappi päällä kuumalla plantaasilla. Paniikkihan siinä iskee ja on pakko tempaista kymmeniä purkkeja papuja, keksejä ja suklaapatukoita. Hevoselle porkkanaa siinä sivussa, ettei sille iske kateus.

Asetaistelut

Red Deadin ensimmäisestä osasta tuttu Dead Eye -mekaniikka tekee paluun. Tämän käyttäminen taisteluissa on tosi makeeta. Kun DE laukaistaan, Arthur menee Max Payne -peleistä tuttuun hidastusmoodiin, jossa valitaan vihollisista kohteet luodeille ja kun moodista poistutaan, luodit uppoavat kohteisiinsa. Mikäli kohde ei kerkeä esteen taakse. Dead Eye kehittyy ja myöhemmin on helpompi huomata vihollisten heikot kohdat. Vaikka eiköhän se ole selvää, että päähän kun osutaan niin kuolee heti. Aseet ja tähtääminen toimii muutenkin erittäin hyvin. Tarkemman osuman saa aina kun tähtää pitkään ja lonkalta roiskaistu laukaus menee vain sinnepäin. Välillä tulitaisteluiden aikana tulee hienoja hidastuksia, joissa näytetään kun luoti uppoaa viholliseen. Tämä on yksi nautinnollisimmista asioista Red Deadissa.

Tuomio

Paljon jää sanomatta tässä tekstissä. Muun muassa onlinepelistä, koska se on vasta beta-vaiheessa. Tällä hetkellä siihen odotellaan päivitystä, joka toivottavasti helpottaa kultaharkkojen kanssa pelleilyä. Red Dead Redemption II on hyvin laaja peli, joka tarjoaa tarinan lisäksi paljon muuta. Oikeastaan se kaikki muu on sitä parhautta. Ongelmia on kontrolleihin tottumisessa, mutta tästäkin pääsee ajan kanssa yli. Tallennus ja lataaminen on nopeaa. Arthur Morgan ei vaikuta kovinkaan mielenkiintoiselta henkilöltä, mutta itse voin hyvin samaistua heppuun. Hän on hyvin kyyninen ja pessimistinen, eikä pelaaja tiedä pitkään aikaan miksi. Arthurin aiempaa elämää sivutaan hyvin vähän, mutta sieltä se ratkaisu hänen persoonalleen löytyy. Hän on introvertti, konservatiivinen ja omalla tavallaan lämminhenkinen, ainakin läheisille ihmisille. Vuoden peli, ellei enemmänkin. Pakkohankinta niille, jotka ikävöivät telttaretkiä Nuuksioon.

Yhteenveto

Lähes täydellinen

Hyvää

  • - Yksi PS4:n kauneimmista peleistä
  • - Paljon pelattavaa.
  • - Maailma on laaja ja se tuntuu aidolta ja elävältä.
  • - Dead Eye-systeemi ja ammuskeleminen on hekumallista.
  • - Aina tulee jotain uutta eteen.

Huonoa

  • - Kontrollien kanssa on kompurointia aluksi, mutta tästä pääsee yli.
  • - Musiikilta olisi kaivannut jotain eeppistä mieleenpainuvaa melodiaa.