Dead Rising 3 - Apocalypse Edition arvostelussa

Zombiekuume käy jyllää yhä yhtä kovana kuin supersankarielokuvien tämän hetkinen buumikin ja sen tietää yksi zombiepeligenren isukeista, Resident Evil -peleistään tuttu Capcom. Kun Capcomilta tuli vuonna 2006 zombiegenren peli Dead Rising, oli se hieman enemmän kieliposkessa ideoitu, vastoin kuin kauhuun ja jännitykseen aina nojautunut Resident Evil -pelisarja.

Capcomin kehittämä alkuperäinen Dead Rising -zombiemättö oli yksi Xbox 360-pelikonsolille yksinoikeudella ilmestyneistä julkaisupeleistä. Nyt historia toistaa itseään, sillä sarjan varsinainen kolmas osa, Dead Rising 3 oli yksi Xbox Onen yksinoikeuspeleistä ja samalla yksi konsolin Pohjois-Amerikan julkaisun aikaan heti saatavilla olleista peleistä.
Täyttä alustayksinoikeutta Microsoft ei kuitenkaan ominut tällä kertaa, koska Capcom julkaisi Dead Rising 3:n kakkosen tapaan myös PC-pelaajien iloksi jälkeenpäin. En ole Xbox-versiota päässyt pelaamaan, siitä yksinkertaisesta syystä, että en vielä(kään) omista Sonyn enkä Microsoftin uusinta konsolia, joten olinkin varsin kiinnostunut pääsemään kokeilemaan pelin Apocalypse Editioniksi ristittyä PC-versiota. Eroa perusversioon on se, että PC-versiossa on valmiiksi mukana DLC-materiaalina Xboxilla julkaistu Untold Stories.

Alkuperäisen Dead Rising -pelin jälkeen Capcom julkaisi pelille jatkoa Dead Rising 2 -pelin sekä muutaman kakkoseen perustuneen lisäosan, kuten esimerkiksi Off The Recordin muodossa. Peleistä viimeksi mainittu oli omasta mielestäni kaikkein hiotuin kokonaisuus ja samalla siten kaikkein pelaajaystävällisin Dead Rising kokemus, mutta silti kaukana täydellisestä zombietoimintapelistä.

Oikeastaan kaikkia kolmea peliä kuitenkin vaivasivat samankaltaiset ongelmat: liian tiheät ja pitkät lataustauot, surkea selviytyjien tekoäly, pelin tallentamisen rajoittaminen sekä pelissä kohdattavien välipomojen roolia toimittavien ihmispsykopaattien liiallinen kestävyys ja ylivoimaisuus ja vastaavasti oman hahmon liian hidas tasonnousu. Sekä alkuperäisessä, että jatko-osassa yhtenä ideana oli zombeja ja psykopaatteja tappamalla kerätä kokemuspisteitä ja nostaa hahmon tasoa, mutta välillä paras ratkaisu oli kuolemisen jälkeen aloittaa koko peli viimeisimmän tallennuksen sijaan aivan alusta yhdessä jo kerättyjen hahmotasojen ja opittujen erikoisliikkeiden kanssa.

Vaikka Dead Rising ? etenkin se alkuperäinen ? oli aikoinaan teknisesti todella mullistava (satoja zombeja ruudulla samanaikaisesti sekä melko isokokoinen pelialue sekä monenmoiset aseet zombien kukistamiseksi) olivat kaikki kolme peliä enemmän tai vähemmän myös rasittavia yllä listaamieni puutteiden vuoksi.

Sekä alkuperäisen Dead Risingin Frank, että jatko-osan Chuck olivat molemmat peliä aloitettaessa kömpelöitä ja hitaita fysiikaltaan. Energiapalkkikin oli mitättömän pieni kooltaan ja inventaarioon ei mahtunut aluksi kuin muutama esine kerrallaan. Sieltä täältä löytyneet ja hahmon tehokkuutta parantaneet kirjat veivät nekin ärsyttävästi yhden paikan inventaariosta, joka entisestään hankaloitti päätöstä sen suhteen mitä esineitä kannatti kantaa mukana ja mitä ei. Voin valehtelematta sanoa, että ainakin allekirjoittanutta otti suuremman osan ajasta enemmän päähän kuin mitä kerkesin nauttia näiden pelien pelaamisesta, silti huomioiden kuitenkin niiden potentiaalin ja teknisten rasittavuuksien alla piileskelleen hauskuuden.

Dead Rising 3 tuntuukin siksi erittäin kummalliselta peliltä. Dead Rising 3 on kanadalaisen, entisen Blue Castle Gamesin ja nykyisen Capcom Vancouverin käsialaa ? siis saman kehittäjän, joka on kehittänyt kaikki Dead Rising -pelit sitä ihan alkuperäistä lukuun ottamatta. Tästä huolimatta tuntuu siltä, että lähes kaikki sarjan aiempia pelejä vaivanneet asiat olisi korjattu tai ainakin paranneltu paljon paremmiksi, jotta ne eivät enää ärsyttäisi ja nousisi nautinnon tielle. Lataustaukoja ei juurikaan pelissä ole, vaikka pelimaailma on melko suuri ? mitä nyt muutamia latauksia välianimaatioiden jälkeen, tallentaakin saa silloin kun haluaa ja ihmispsykopaatit eivät ole pelinpysäyttäjiä.

Dead Rising 3 esittelee pelaajille jälleen uuden päähahmon. Tällä kertaa zombiestradille astuu tuiki tavallinen korjaamolla työskentelevä mekaanikko Nick Ramos. Aikaa Dead Rising 2 -pelin Fortune City -nimisessä kaupungissa riehuneesta zombie-epidemiasta on kulunut jo kymmenen vuotta.

Ampiaisten kaltaisten ötököiden levittämä virus ei kuitenkaan ole minnekään kadonnut eivätkä ole zombietkaan. Koko epidemia on edennyt niin pitkälle, että Yhdysvaltain hallitus on halunnut lastuttaa jokaisen yhä elävien kirjoissa olevan amerikkalaisen ihon alle asennettavalla Zombrex-sirulla, joka estää muuttumisen. Aiemmissa peleissä Zombrex oli pelkkä väliaikaista suojaa tarjoava rokote, joten kehityksessä on menty eteenpäin.

Dead Rising 3:n tarina on kuin suoraan jostain B-luokan elokuvasta, mutta silti se pitää mukavasti otteessaan ja pitää intoa yllä päätehtävien suorittamista ajatellen. Yhä kytevä ja ihmisiä zombeiksi muuttava virus on nyt saavuttanut myös Nickin kotikaupungin, Los Perdidoksen, Kalifornian osavaltiossa. Nick ja muutamat muut hänen tuttunsa (kuten muun muassa hänen pomonsa) saavat nopeasti median kautta tietoonsa, että hallitus aikoo pommittaa koko kaupungin maan tasalle kuuden päivän sisällä. Paettava siis olisi ja aikaa olisi se kuusi vuorokautta. Pian käy myös ilmi, että jossain museossa olisi pölyttymässä lentokone, joka tarvitsisi vain vähän bensaa ja sillä voisi kenties lentää pois tulituksen alta. Näistä asetelmista kutakuinkin alkaa Dead Rising 3:n ja Nickin tarina. Tarinassa on jopa ihan kohtuullisia käänteitäkin minkä lisäksi tapahtumat nivoutuvat mukavasti yhteen sarjan aiempien osien kanssa, jolla taas palkitaan uskollisia faneja.

Los Perdidos on oikeasti yhtä kuin Los Angeles ja perustuu löyhästi oikeaan esikuvaansa, mutta ei kuitenkaan kannata odottaa mitään GTA V -pelin tason mallinnusta tai edes kokoluokkaakaan. Silti, pelin suhteellisen vapaasti kuljettava ja tutkailtava kaupunki on kooltaan huomattavasti isompaa sorttia kuin mihin sarjan aiempien pelien ostoskeskuksessa ja Fortune Cityssä totuttiin.

Puuhasteltavaa Dead Rising 3:ssa riittää aiempia pelejä paljon enemmän ja se kaikki on toteutettu myös vähän paremmin. Jos aiemmissa peleissä oli hienoa jyrätä zombeja niillä muutamilla (huonosti toteutetuilla) ajoneuvoilla ja vain tietyillä pikkualueilla, voi Dead Rising 3:ssa ajella vaikka pitkin kaupunkia ja vaihtaa autoa siinä vaiheessa, kun liekit viimein alkavat roihuta pahoin ruttaantuneen menopelin sisuksista.

Ajoneuvoja löytyy isohkosta kaupungista ? kuten odottaa saattaa ? melko runsaasti ja vaikka osa ajoneuvoista onkin jo valmiiksi ajokelvottomia, on niiden joukossa runsaasti vapaasti haltuun otettavia menopelejä, kuten moottoripyöriä, avoautoja, pakuja, katujyriä, varastotrukkeja ja muuta mukavaa.

Ajoneuvot, kuten henkilöautot ja moottoripyörät eivät edelleenkään kestä loputonta pieksemistä, mutta nyt menopelejä on tarjolla paljon aiempaa enemmän ja saatavilla tiheämmin. Nick osaa mekaanikkona tehdä myös viritelmiä kulkupeleihin ympäriinsä kaupunkia ripoteltujen pohjapiirustusten perusteella. Kunhan löytää ajoneuvopohjapiirustuksen, joita kaiken kaikkiaan kaupunkiin on piilotettu 33 kappaletta, voi kasata itselleen vaikkapa mopoauton moottoripyörästä ja tavallisesta sedan-mallisesta henkilöautosta. Tavallisesta varastotrukista ja ilotulitepakusta saa rakennettua härvelin, joka ohjautuu kuin trukki ja leikkaa zombiet paloiksi trukin piikeillään, samalla kun lisää vauhtia saadaan taakse asennetusta ilotuliteturbosta.

Nämä niin sanotut ?komboautot? (joita voi rakentaa kymmenen erilaista) kestävät enemmän pieksemistä, niillä saa enemmän vahinkoa aikaan kuin tavallisella kulkupelillä jo pelkästään zombiemassoja jyrätessä, mutta komboautoissa on usein myös ainakin yksi ase, kuten esimerkiksi liekinheitin tai tykkitorni, joka ampuu zombeille epäterveellistä myrkkykaasua tai konekivääri ja jolla saa iloisesti matalaksi isommankin yleisön kerrallaan.

Dead Rising 3:n kaupunki, Los Perdidos, on rakennettu siten, että sen maisemissa voi lähestulkoon ajella vaikka koko kaupungin halki ja ympäri, mutta siellä täällä on kuitenkin tiesulkuja, jotka väistämättä välillä katkaisevat tien ja silloin on jätettävä kulkupeli ja jalkauduttava, ennen kuin uusi ajoneuvo jälleen löytyy ? mikäli siis ei halua jalan taittaa matkaansa seuraavaan määränpäähänsä.

Osan ajasta Nick taittaa matkaa kuitenkin jalan halusi tai ei, sillä pelaajan pitää tarinaa seuratessaan ja tehtäviä suorittaessaan mennä myös esimerkiksi rakennuksiin sisälle ja jutella erinäisten hahmojen kanssa. Kokonaisuutena tehtävät jakautuvat sivu- ja päätehtäviin ja aiempien pelien tapaan molemmsissa tehtävissä on oma aikarajansa, jonka puitteissa pitäisi päästä paikalle, tai muuten tilaisuus menee. Onneksi Dead Rising 3:ssa normaalivaikeustasolla annetaan runsaasti aikaa tähän, joten periaatteessa pelaaja voi ehtiä suorittaa kaikki tarjolle ilmaantuvat tehtävät, ilman, että se lipuu käsistä. Hyvä niin. Päätehtävät edistävät juonta ja Nickin ja kumppaneiden pakenemista Los Perdidoksesta, kun taas sivutehtävistä pelaajaa palkitaan isolla määrällä PP-pisteitä.

Yleensä sivutehtävät ovat jonkin asian noutamista, jollekin selviytyjälle, joka ei ilman haluamaansa esinettä tai esineitä suostu liikahtamaankaan paikaltaan, vaikka apu olisi vieressä. Kun esineet on noudettu ja annettu liittyy hahmo joko pelaajan posseen tai poistuu paikalta omatoimisesti. Jotkut sivutehtävät taasen ovat ?yllättäviä? ja pulassa oleva kaveri ei haluakaan lopulta apua ja silloin Nickin pitää päästää aggressiiviseksi muuttuva kaveri hengiltä. Tästäkin kuitenkin palkitaan kokemuspisteillä. Lisää PP-pistepotteja on tarjolla Frank-patsaiden etsimisen muodossa, sekä muun muassa kokonaan uuden ominaisuuden, PP Trialsin muodossa, jotka ovat isompia tavoitteita, joihin heti ei pääsekään. Esimerkkinä PP:tä voi saada mukavanlaisesti tuhoamalla kaupungin hautuumaalla 100 hautakiveä tai liiskaamalla kombojyräjällä 1000 zombieta muusiksi pelaamisen lomassa.

PP Trialsin ohella kartalta löytyy vihreällä hehkulla merkittyjä ?selviytyjäkoulutuksia?, joissa tulisi esimerkiksi hakata hengiltä x määrä zombeja tietyssä ajassa, kun taas toisessa zombien listiminen tulisi suorittaa ihan millä tahansa komboautolla. Palkintosijoja on pronssi, hopea ja kulta ja mikäli pääsee kultaan saakka, on tiedossa melko muhkea PP-lisäys Nickin kokemusmittariin.

Sarjan aiempien pelien tapaan käsirysyä ja tulitaisteluita varten on tarjolla kamalat määrät erilaista tavaraa aina macheteista miekkoihin ja moottorisahoista MMA-hansikkaisiin. On haulikkoa, pistoolia, rynnäkkökivääriä, sinkoa ja sen sellaista. Aina kun luulee nähneensä kaikki pelin aseet, tulee vastaan jotain uutta. Tuttuun tapaan voi napata käsiinsä vaikka puiston penkin ja huitoa sillä, tai huristella ruohonleikkurilla zombiet lyttyyn tai heilua viikatteen kanssa.

Osa aseista, kuten esimerkiksi jalkapallo tai pehmonalle ovat täysin hyödyttömiä päälle laahustavia zombilaumoja vastaan, mutta kun niistä tekee jonkinlaisen komboaseen, tulee niistä äkkiä yhtä tappavia kuin tuliaseistakin. Komboaseiden luominen vaatii komboajoneuvojen tapaan pohjapiirustuksen löytämisen.

Onneksi tämä ei ole niin vaikeaa kuin miltä kuulostaa, sillä ruudulla killuva minikartta näyttää mistä näitä löytyy autokombopiirustusten ja Frank-patsaiden ohella. Kaiken kaikkiaan erilaisia komboaseita pelissä on 109 kappaletta, joten mistään pienestä määrästä ei ole kyse.

Yhdistelmien luomista varten tarvitaan menopelien tapaan aina kaksi yhdistettävää. Jos esimerkiksi yhdistetään dildo ja lehtipuhallin, saadaan aikaan tappava dildotykki. MMA-hansikkaat ja akku tuottavat sähköshokkeja antavat hansikkaat. Pitkä miekka ja moottoriöljy saavat aikaan liekehtivän tulimiekan. Haulikko ja rynnäkkökivääri teipattuna yhteen on myös mielenkiintoinen yhdistelmä ja tavallisesta pehmonallestakin saadaan tappava oikealla varustelulla ja läppäreitä voi käyttää kaukolaukaistavina räjähteinä.

Kaiken kaikkiaan komboaseet ovat paikoin täysin sekopäisiä ja humoristisiakin, mutta siitä Dead Rising 3:ssa, kuin sen edeltäjissäänkin onkin aina ollut enimmäkseen kyse. Vaikka peli on edeltäjiensä tapaan äärettömän väkivaltainen ja verinen (ehkä jopa verisempi), voi pelaaja silti murtautua vaikkapa vaatekauppaan ja pukea Nickin kukkamekkoon, tai S&M -asuun ja naamariin. Tai punaisiin naisten saappaisiin. Tai sitten ihan vain tavallisiin miesten vaatteisiin, kuten hienoon pukuun.

Huumoripuolelle mennään myös ihmispsykopaattienkin osalta jälleen kerran. Psykopaatit eivät aiempien pelien tapaan ole pakollisia kohdata, mutta niistä saa useamman kymmenen tuhatta PP-pistettä tililleen, joten niiden kohtaaminen kannattaa. Pelaaja saa tuon tuosta tietoa radiopuhelimen kautta siitä, missä uusia selviytyjiä on pinteessä, mutta myös uusien psykopaattien olinpaikat tulee ilmi radion kautta. Ei muuta kuin nokka kohti psykopaattia, jos haluaa vaihtelua zombien tappamiseen ja pääjuonen tehtävien suorittamiseen tai selviytyjien pelastamiseen.

Muita Los Perdidosta kansoittavia psykopaattien, selviytyjien ja zombien ohella ovat ?laittomat?, eli kansalaiset, jotka eivät ole suostuneet ottamaan Zombrex-sirua ihoonsa ja yrittävät selvitä kaupungissa eräänlaisina kapinallisjoukkoina. Laittomien ohella kaupunkiin on lähetetty järjestystä ylläpitämään erikoisjoukot, jotka eivät välitä onko vastaantulija saastumaton ihminen taikka zombie. Toisaalta, kuten katukuvasta näkyy, ei erikoisjoukoillakaan aina ole niin helppoa ja näitä sotilaita löytyy myös zombejen riveistäkin. Niin ja löytyy pelistä kaupungin valtaa hamuavia prätkäjengiläisiäkin. Porukkaa kaupungista löytyy siis moneen junaan.

Toisin kuten sarjan aiemmissa peleissä, ovat psykopaatit sentään inhimillisiä vaikeustasoltaan, vaikkakin selkeästi peruszombeja vaikeampia kukistaa. Jokaisella psykopaatilla on Nickin tapaan energiamittari ja ihan heti sitä ei tyhjätäkään. Onneksi kehittäjät ovat kuitenkin tajunneet (ainakin normaalivaikeustasolla) laittaa energiaa palauttavaa ruokaa ja aseitakin niihin paikkoihin, joissa psykopaatteja kohdataan.

Kaikki psykot ovat varsin erilaisia toisistaan. Tuplapistoolein varustautunut seonnut poliisinainen, seonnut kolmesataakiloinen sähkörullatuolilla kaahaileva ja Nickin päälle oksenteleva ahmatti hyvinä esimerkkeinä ovat kaikki varsin huvittavia tapauksia. Useimmiten komboaseet ja tavalliset tuliaseet ovat tehokkaimpia näitä psykoja vastaan, joten ennen koitosta ja paikan päälle menemistä kannattaa katsoa, että inventaariosta näitä löytyy.

Aseet kuin yhdistelmä sellaisetkin lopulta kuitenkin hajoavat. Pesäpallomailat ja muut kepit hajoavat ja aseista loppuvat kudit. Muun muassa näitä seikkoja voi hidastaa parantelemalla Nickin pelaajatasoa ja esimerkiksi nostamalla tuliaseidenkäsittelytaitoa kasvaa aseista löytyvien kutien määrä. Toisin kuin sarjan aiemmissa peleissä, ei Nick ole pelin alkaessakaan mikään avuton luuseri ja osaa jopa juostakin ihan kohtuullisesti toisin kuin Frank ja Chuck omissa peleissään.

Zombien tappamisesta saatavia PP-pisteitä keräämällä nostetaan kuitenkin Nickin tasoa ja lopulta kerätään taitopisteitä, joita voi ripotella useamman osa-alueen päälle. Pisteillä voi kasvattaa muun muassa tavaravalikon kokoa, lähitaisteluaseiden tehokkuutta, energiapalkin kokoa sekä juoksunopeutta sekä juoksustaminan palaamisnopeutta.

Perusautoilla kun jyrätään zombilaumojen ylitse, ei tienaa yleensä kuin muutaman hassun pisteen per zombie, mutta kun niitä tapetaan komboautoilla ja komboaseilla sekä käytetään Nickin pelin edetessä kasvavaa nyrkki -ja jalkaliikevalikoimaa, nousee PP-kerroin paljon isommaksi. Jos onnistuu pitämään tappoputken päällä, siten että tappoja kertyy laskuriin reilusti yli sata, on jokainen tappo tämän jälkeen aina vain enemmän ja enemmän PP:tä tuottava. Kertoimen pitäminen yllä ei kuitenkaan aina ole helppoa, sillä se katkeaa nopeasti jos ei ehdi jatkuvalla syötöllä lisää. Joskus kun saattaa zombie kaataa pelaajan maahan, ei silloin pääse pitämään eheää putkea päällä.

Zombienlahtaamisenkin osalta Dead Rising 3 onnistuu paljon edeltäjiään paremmin. Jos zombeja oli aiemmissa pelissä kerrallaan nähtävissä vaikuttavasti satoja, on niitä nyt ruudulla yhtä aikaa jopa tuhansia ja se jos mikä on erittäin vaikuttava näky ja ruudunpäivitys pysyi siitä huolimatta ainakin testikokoonpanolla lähes tasaisena koko ajan. Siinä missä aiemmissa peleissä olin muutaman tunnin pelaamisen jälkeen tappanut kenties muutamia satoja zombeja, olin kolmosta puoli tuntia pelattuani tappanut jo lähemmäs kolmisen tuhatta elävää kuollutta.

Pelattuani peliä noin kaksikymmentä tuntia olin tappanut zombeja jo yli kaksikymmentäviisi tuhatta. Samalla kokemuspisteet karttuvat silmissä ja Nickin pelaajataso nousee huimaa tahtia ? aivan eri tavalla kuin aiemmissa peleissä ja sekös pitää pelaamisen mielenkiintoisena, kun koko ajan hahmo kehittyy ja oppii samalla uusia liikkeitäkin.

Vaikka zombeja niitetäänkin pelissä kuin viljaa on silti turha odottaa, että voisi riehumisellaan tyhjentää koko kaupunkia sen entisistä asukkaista tai edes muutamaa hassua korttelia. Zombilaumoilla kun on tapana spawnata takaisin pelimaailmaan jo muutaman tovin jälkeen, kunhan pelaaja on ensin käynyt vähän muualla riehumassa tai edes kuljeksii vähän pidemmälle riehumispaikastaan.

Zombien lisäksi myös pulassa olevat selviytyjät tuntuvat spawnaavan takaisin samoihin paikkoihin, tosin vain eri näköisinä ja nimisinä. Nämä muutamat seikat ovat hieman hölmöjä realismin kannalta, vaikka toisaalta zombeista sekä pelastettavista ja PP:tä tuottavista selviytyjistäkin tyhjennetty kaupunki muuttuisi nopeasti tylsäksi leikkikentäksi.

Zombiet menevät halki, katkeavat, raajoja irtoaa ja niin edelleen, riippuen ihan siitä millä aseella niitä pieksee. Verisyysasteeltaan Dead Rising 3 onkin aivan omaa luokkaansa ja pesee aiemmat pelit mennen tullen ? ja monen muunkin pelin, jossa verta ja suolenpätkiä on. Halkaistu zombie ei kuitenkaan ole välttämättä vaaraton, vaan saattaa edelleen jatkaa kävelemistään. Jaloistaan katkaistu zombie taas ryömii pelaajaa kohti ja toisen kätensä menettänyt zombie osaa edelleen käyttää sitä toista. Aiempien pelien tapaan pelissä on vuorokaudenajan vaihtelut ja yön laskeutuminen kaupunkiin muuttaa zombiet punasilmäisiksi, voimakkaammiksi sekä nopeammiksi ja niiden lukumäärä myös kasvaa erittäin tiheäksi (jos se edes on mahdollista).

Loputtomalta tuntuvassa yössä on kuitenkin se etu, että tällöin pelaaja voi nähdä pimeässä hehkuvia ampiaisen kaltaisia kuninqatarhyönteisiä, jotka siis ovat syypäitä viruksen leviämiseen. Kun pelaaja tappaa zombien, joka kantaa niskassaan kuningatarötökkää, voi ötökän napata lasipurkkiin ja heittää purkin isomman lauman päälle. Kun purkki hajoaa ja kuningatar kuolee, vie se mukanaan ?kuhnureita? eli lasipurkin hajoamisen vaikutusalueella olevilta zombeilta räjähtävät kaikilta päät. Kätevää!

Vaikka ainekset selviytymiseen ovat tällä kertaa huimasti paremmat muun muassa nopeamman hahmonkehityksen, isomman kulkupeli- ja asevalikoiman ansiosta, ei Los Perdidoksen kaupungissa tarvitse matkaa taittaa aivan yksinään. Aiempien pelien tapaan pelaajan kohtaamat selviytyjät todella välillä liittyvät pelaajan remmiin ja näille voi antaa aseen ja selkäänsä saavia selviytyjäkavereita voi myös lääkitä ruualla, jotta ne pysyisivät elossa.

Uutuutena Dead Rising 3:ssa ovat autokombojen ohella ruokakombot, eli ruokia voi niin ikään ?tuunata?. Yhdistelemällä kaksi ruoka-ainesta saadaan aikaan esimerkiksi suusta toimiva liekinheitin tai vaikkapa suoja zombien niskaan tarttumista vastaan, jolloin voi juosta isompienkin massojen keskellä vailla pelkoa siitä, että joku kävisi käsiksi. Ruokakombojen vaikutukset ovat toki väliaikaisia, mutta hauskoja silti.
Selviytyjiä ei aiempien pelien tapaan tarvitse luojan kiitos tarvitse saattaa yhtään minnekään, minkä lisäksi niillä on jopa älyäkin päässä ja ne osaavat taistella kiitettävästi. Kun pelaaja parantelee Nickin taitoja ja osaamista saattaa jossain vaiheessa nousta possenkin mahdollinen koko (eli kuinka monta selviytyjää voi olla rinnalla samaan aikaan) ja kuinka kestäviä selviytyjät ovat. Itse en ainakaan normaalivaikeustasolla kuitenkaan tarvinnut ketään rinnalleni, vaikka tiheämpien zombiemassojen lävitse pujotteleminen, etenkin silloin kun aseet olivat vähissä, oli hankalampaa yksin.

Tekoälyselviytyjien ohella apua voi hakea myös ensi kerran Dead Rising 2:ssa mukaan tulleesta co-op tuesta, jonka avulla kaksi pelaajaa voivat lyödä viisaat päänsä yhteen. Co-oppina pelaaja voi ottaa rinnalleen toisen ihmispelaajan (ellei ennen oman pelinsä aloittamista valitse yksinpelitilaa, johon ei saa liittyä) taistelemaan ja suorittamaan tehtäviä.

Pelaajan peliin mukaan liittyvä toinen pelaaja voi kerätä PP:tä ja kasvattaa hahmonsa kokemustasoa samalla, kun pelaajat yhdessä jatkavat sen pelaajan pelitallennuksen edistämistä kumpi toimii isäntänä. Dead Rising 2:ssa koin tämän co-op tuen lähes välttämättömäksi, jotta alkuperäispelin kaltaisilta turhautumiskokemuksilta olisi välttynyt. Dead Rising 3 sen sijaan on sen verran hyvin balanssissa tällä perusvaikeustasolla, että co-op ei välttämättä ole tarpeellinen, mutta veljet, on se vain niin hauskaa! Hauskaa on etenkin oman pelin läpäisemisen jälkeen mennä auttamaan (mahdollisesti MegaMan-asussa, jonka saa palkinnoksi pelin läpäisemisestä) jotain heikompitasoista, vielä matkansa varrella olevaa pelaajaa. Siinä sitten pistetään zombeja nippuun, ajetaan samoilla kyydeillä ja jaetaan aseita ja tarvikkeitakin tarpeen tullen.

Käytännössä co-op toimii siten, että onlinevalikon alta voi käydä etsimässä käynnissä olevia pelejä matchmaking-ominaisuuden avulla. Peli tarjoaa muutamia erilaisia vaihtoehtoja pelityyliä ajatellen. Mikäli aloittaa pelaamaan kampanjaa siten, että asettaa mahdolliseksi jonkun tuntemattoman liittyä siihen halutessaan, pitää pelaajan valita millä tavalla peliä itse pelaa. Haluaako pelata kampanjansa speed run -tyyliin, jossa vain päätehtävät ovat tärkeitä, vai haluaako esimerkiksi pelata peliänsä casual-pelaajan tapaan, tehtäviä suoritellen, zombeja tappaen sekä maisemia tutkaillen ja hauskaa pitäen. Kampanjaa varten valittu pelityyli sitten liittää pelaajan peliin sellaisia pelaajan, joka etsii samanlaista seuraa. Kaiken kaikkiaan co-op toimi varsin hyvin ja ilman nytkähtelyä. Onnistuinpa jopa saamaan ihan suomalaista seuraa vastapelaajakseni.

Jos pelaamisesta ei saa tarpeekseen yksin pelatessa sekä co-oppina Dead Rising 3:n tavallisella vaikeustasolla, voi kokeilla pelaamista myös vanhaan malliin nightmare-tasolla, jolloin pelin tallentaminen on ? vanhaan malliin ? rajoitettu pelkästään sieltä täältä löytyviin vessoihin, aika tikittää nopeammin, jolloin selviytyjien auttamiseen ja sivutehtävien suorittamiseen annetaan vähemmän aikaa.

Mikäli yksinpelisisältöä jää kaipailemaan lisää, löytyy sitä yksinpeliepisodin verran untold storiesin muodossa. Untold storiesissa seurataan niin ikään Los Perdidoksessa riehuvaa ja Nickin todistamaa zombie-epidemiaa, mutta neljän muun ihmisen näkövinkkelistä. Neljän episodin päähenkilöitä ovat erikoisjoukkojen komentaja, ?laiton? Zombrex-siruton selviytyjä Annie, prätkäjengin johtaja punkkaritukka Hunter sekä ZDC:n agentti. Kaikki untold storiesin hahmot ovat sellaisia, jotka Nick kohtaa pääkampanjan aikana, joko ystävinä tai vihollisina, joten ne eivät ole mitään täysin tuulesta temmattuja lisähahmoja. Nämä lisäseikkailut olivat mielestäni varsin hyvin toteutettuja ja niissä on erilaisen päähahmon lisäksi erilaiset tavoitteet, kuin pääkampanjassa.

Esimerkiksi erikoisjoukkojen komentajan tulee pystyttää ja turvata eräässä kohtaa peliä tietty alue, etsiä sivutehtävänä sotilastovereidensa tuntolaattoja ja niin edelleen.
Moottoripyöräjengin johtajana taas tulee paeta alkajaisiksi vankilasta ja sen jälkeen kohdata oma vanha jengi, joka onkin kääntänyt kelkkansa johtajaansa vastaan. Siinä sitten yritetään palauttaa asiat takaisin oikealle tolalleen.
Nickin kampanjan tapaan näissä episodeissa voi myös kerätä pohjapiirustuksia ja Frank-patsaita mutta myös hahmokohtaisiakin juttuja, kuten moottoripyöräjengin johtajana erikoisviskejä sekä samalla tuhota sinne tänne sijoitettuja hätäpuhelimia. PP:tä saa myös jengipetturien tappamisesta ja näiden jengisormusten keräämisestä. Kaikilla hahmoilla ovat omat tavoitteensa ja se tekee pelaamisesta näillä lisähahmoilla mukavan vaihtelevaa.

Kokonaisuutena Dead Rising 3 on erinomainen loikkaus eteenpäin teknisesti, mutta myös pelattavuudeltaan. Parhaimmillaan (pienempinä annoksina) se on todella viihdyttävää zombiemättöä mustalla huumorilla höystettynä, jota sarjan fanit takuuvarmasti arvostavat. Pelin PC-versio näyttää omasta mielestäni hyvältä ja kadulla laahustavien zombejen aivan järjetön määrä teki allekirjoittaneeseen todella suuren vaikutuksen. Dead Rising 3 onkin epäilemättä parhaita, ellei paras zombie-aiheinen peli, joka osaa kuvata sitä paniikkia, joka tulee kun vastassa on loputtomat määrät eläviä kuolleita, etenkin silloin kun energiapalkki vetelee viimeisiään (ja etenkin jos pelaa nightmare-tasolla).

Liian tutuksi Los Perdidos tulee siksi, koska pelaajan on periaatteessa totuteltava käyttämään samoja reittejä liikkuessaan päästä päähän, koska kaikkialta ei pääse kaikkialle, ainakaan menopeliä käyttämällä. Tietyt tiet ovat suljettuja koko pelin ajan ja joistain tiesuluista pääsee vain kaksipyöräisellä. Muutoinkin tehtäväpaikat ovat usein rasittavalla tavalla juuri siellä toisella puolella kaupunkia, jotta pelaamiseen kuluisi enemmän aikaa. Allekirjoittaneella meni pelin kampanjan läpipelaamiseen sellaiset 22 tuntia. En mitenkään rynnistänyt päätehtäviä lävitse, vaan suoritin niitä sekaisin sivutehtävien kanssa, minkä lomassa metsästin muun muassa Frank-patsaita ja pohjapiirustuksia ja aiheutin ihan pelkkää kaaosta listimällä zombeja aseilla ja ajoneuvoilla. Siihen nähden pääkampanja ei ole erityisen pitkä, mutta bonuksena löytyvät untold stories pidentää pelikokemusta ? ja toki nightmare-taso, jos haluaa kokea kaiken uudelleen, paljon vaikeampana.

Aivan bugiton Dead Rising 3:n PC-versio ei tuntunut olevan. Yhden kerran pelin tallentamisen ja myöhemmin takaisin sen pariin palaamisen jälkeen peli onnistui kadottamaan erään pääjuonelle tärkeän ajoneuvon. En löytänyt sitä mistään pelimaailmasta, vaikka indikaattori kartalla kovasti oikealle paikalle yrittikin opastaa. Loppujen lopuksi tulin siihen tulokseen, että tallentaminen oli aiheuttanut ajoneuvon joutumisen jonnekin pelimaailman sisuksiin, paikkaan mistä sitä ei millään saanut. Oli pakko palata kampanjan aiempaan lukuun, jotta etenemistä saattoi jälleen jatkaa.
Toisessa yhteydessä onnistuin putoamaan toisella autolla koko pelimaailman lävitse, jonka jälkeen peli kaatui ja jouduin poistamaan Windowsista koko Steamin cachekansion, jotta peli suostui enää ylipäätään käynnistymään. En muista putoilleeni pelimaailman lävitse kuin viimeksi 90-luvun lopulla, kamalan bugisena julkaistussa Hidden & Dangerous -pelissä. Tämä kirvoitti muistoja. Pelin puolustukseksi mainittakoon kuitenkin, että kertaakaan tämän yhden kerran jälkeen en onnistunut putoamaan pelimaailman lävitse sillä sillalla, jossa se tapahtui tai missään muuallakaan ja samoja teitä ja reittejä tuli koluttua aika monet kerrat.

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, kannattaa ottaa huomioon pelin vaatima minimikokoonpano. Käyttöjärjestelmä tulee olla vähintään Windows 7:n 64-bittinen versio ja DirectX:n versionkin tulee olla 11. Jos nämä kaikki seikat ovat kunnossa, on Dead Rising 3 varsin hyvä hankinta niille, jotka ovat pitäneet sarjan aiemmista osista, mutta DR3 on myös hyvä hetki hypätä Dead Risingin maailmaan, jollei sitä aiemmin ole tehnyt, koska kyseessä on hiotuin ja nautinnollisin ja lukumäärällisesti muhkein zombienmättökokemus koko sarjassa ja tästä hienosta saavutuksesta onkin nostettava Capcom Vancouverille hattua.