Destiny 2 arvostelussa

Ei ole mitenkään erikoista, että pelistä julkaistaan toinen tai useampi jatko-osa, mutta MMO-pelien maailmassa se on hieman harvinaisempaa. Näitä onnistujia on kuitenkin muutamia, kuten Everquest, Lineage, sekä Guild Wars, joista jokainen on oman aikansa onnistujia. Itse asiassa Guild Wars 2 porskuttaa edelleen nätisti eteenpäin ja Lineage 2 yrittää tälläkin hetkellä vallata siivun mobiilipelien markkinoista.

Hyviä onnistumisen esimerkkejä on siis olemassa. Valitettavasti Destiny 2:lla on hyvin pitkä ja kivinen tie edessään, jotta pääsisi tähän samaan kastiin. Ongelmia on liian monella osa-alueella, vaikka päällisinpuolin kaikki näyttääkin olevan hyvin. Tämä illuusio on vielä muutaman ensimmäisen pelitunnin aikana, mutta vähitellen se murenee pois, kun Destinyn puutteet tulevat selkeämmin esille.

Heti ensimmäinen murheenkryyni on mielikuvitukseton hahmonluonti. Naamavärkkiä ja värejä voi muokata aivan liian kevein ottein, eli pelihahmo ei oikein meinaa tuntua omanlaiselta otukselta. Tätä vain vahvistaa vanhat kolme tuttua hahmoluokkaa. Kyllä, uusia pelirooleja ei siis ole Destiny 2:ssa mukana. Sen sijaan itse luokkien sisällä on tehty hiuksenhienoa säätöä.

Pelaajan on mahdollista valita velho, metsästäjä tai titaani, jolla lähteä tutkimaan uutta maailmaa. Onneksi pelihahmoille on annettu kolme tallennuspaikkaa, jotta on mahdollista kokeilla jokaista roolia ja valita se mieleisin. Pelityylit näiden välillä vaihtelevat lähitaistelusta takapirun roolissa kikkailemiseen. Ne varsinaiset uudistukset ovat hahmojen aliluokissa, mutta valitettavasti nämäkin tuntuvat olevan vain nimellisiä muokkauksia alkuperäisen Destinyn hahmojen kyvyistä, eikä mitään varsinaisia uusia kykyjä. Kokonaisuutena tämä pelin alkuprosessi luo jo huonon tunteen tulevasta. Pelihahmoksi valittava lajikin tuntuu olevan vain pelkkä kosmeettinen valintakysymys. Näitä avaruuden asukkeja on kolme erilaista; Ihminen, sini-harmaa Awoken ja humanoidi-robottirotu Exo. Millään näillä kolmella ei siis ole omia erikoiskykyjä, joilla pelityylejä olisi voinut erottaa enemmänkin toisistaan.

On kulunut yksi vuosi Sivan-kriisistä ja Cabalin joukot lähettävät viimeisen murskaavan hyökkäyksen kohti ihmiskunnan viimeistä tyyssijaa, Dominus Ghaulin johdolla. Pelaajan ohjastama Guardian yrittää estää Ghaulin aikeet tuhota Kadonnut Kaupunki ja estää häntä nappaamasta mystinen jättiläismäinen Matkaaja-pallo, joka on voimanlähteenä kaikille guardineille ja heidän mekaanisille ghost-apulaisilleen. Guardian epäonnistuu ja kuin ihmeen kaupalla pelastautuu kuoleman hampaista. Tästä alkaa suuri, mutta varsin lyhyt, seikkailu Ghaulin kukistamiseksi ja vihollisjoukkojen karkottamiseksi planeetalta.

Juoni on ohuempi kuin Snelmannin kalkkunanfilee. Tarinan alussa on ihan hyvä tunne siitä, että jatkossa on odotettavissa jotain suurta ja mahtavaa, mutta valitettavasti kaikki tuntuu lässähtävän jo heti seuraavassa tehtävässä. Eikä menoa paranna pääpahiksen ulkokuoren hämäämä munattomuus. Kaikesta puskee lopulta läpi suuri keskenkertaisuus ja lopussa ei todellakaan seiso kiitos, eikä mikään muukaan. Toki täytyy muistaa, että juonelliset kuviot ovat aina, lähes poikkeuksetta, makuasia ja voi hyvinkin olla, että nuorempi sukupolvi pitää Destiny 2:n tarinaa täysin mukiinmenevänä. Tämän anekdootin saattelemana voikin tituleerata Destiny 2:n juonen lapselliseksi, tai ainakin lapsenomaiseksi. Harmillista on myös se, että Destiny 2:n juoni tuntuu olevan pilkottu tarkoituksenmukaisesti useampaan osaan. Sillä olettamuksella, että pelaajat ostavat myös kausikortin, jolla saa auki lisää juonellista sisältöä. Destiny 2:n kampanja on kuin TV-sarjan kauden ”väliaika”, jossa joutuu odottamaan kuukauden tai pari, kunnes sarja taas jatkuu – ja siitä pitäisi jaksaa olla yhtä kiinnostunut kuin kaudeen ensimmäisessä osassa.

Tämä ei olisi mikään ongelma, jos Destiny 2 jaksaisi kiinnostaa tai siinä riittäisi erilaista tekemistä useammaksi kymmeneksi tai sadaksi tunniksi. Näin ei vain valitettavasti ole. Yksinpelin kampanja on tahkottu parilla tai kolmella istumis-kerralla läpi ja maailmankartalla tapahtuvat yleiset iskut vihollisia vastaan alkavat hyvin äkkiä toistamaan itseään. Luolastoja on kyllä tarjolla, jotka tuovat jonkin verran haastetta ja yksi iso raidi, jota voi yrittää oman klaanin kanssa saada tahkottua läpi, mutta ei tämä tunnu siltikään riittävän. Raidia ei joka päivä ole tarkoitettu vetävän ja kaikki muu maistuukin sitten männyltä.

PvP tuntuu olevan se suurin mielenkiintoinen osio, ihan vain sen takia kun se on tehty niin pirun helposti omaksuttavaksi, ja hyvä niin. Menet peliin ja tapat. Tai pidät lippua hallussa. Mitään yllättävää uutta ei ole edes yritetty lähteä hakemaan. Eikä ole ollut tarviskaan, sillä kaikki toimii suurimmilta osin. Toki balanssin kanssa on ollut ongelmia, mutta näitä on korjattu. Oman hahmon ei edes tarvitse olla niinkään kokenut, pärjätäkseen muita vastaan. Toki joitain eroja löytyy heitä vastaan, jotka ovat PvP-peliä pelanneet Destiny 2:ssa enemmän ja tämä on oikeastaan ihan ok, sillä kyllähän se pitää pelaajaa palkita herkuilla mikäli pelissä pärjää. Paljon huonompiakin pvp-pelejä MMO-genressä on tullut nähtyä, mutta Destiny 2 hoitaa homman ihan nätisti.

Destiny-pelisarjassa PvE on kuitenkin se isoin juttu. Harmi vain, että tämä puoli on sössitty muutenkin kuin vain tarinan osalta. Parannusta alkuperäiseen peliin on sentään tullut siinä ärsyttävässä matkaamisessa, jossa ensin lähdettiin planeetan kiertoradalle ja sieltä sitten uuteen kohteeseen. Nyt matkaaminen käy helpommin selkeältä kartalta, vaikka se kiertorata kyllä edelleen on mukana, mutta pelkästään kosmetiikkana. Kiertorata skenaariota voi pitää vain latausruutuna, ja sitähän se todellisuudessa onkin. Uusia alueita on tutkittavana, kuten Euroopan Kuollut alue (EDZ). On myös eräänlainen sosiaalinen keskittymä, Maatila, jossa palloilee muitakin Destiny pelaajia. Sosiaalinen kanssakäyminen näiden muiden pelaajien kanssa on kuitenkin täysin nollissa, sillä pelaajan ei ole mahdollista käydä minkäänlaista keskustelua kenenkään muun kanssa kuin oman klaanin. Toki jos löytyy Battlenetin kautta kavereita, voi heidän kanssaan pelailla tai keskustella. Tämä oli se PC:n Destiny version sosiaalinen hienous, joka ei kyllä todellisuudessa eroa millään tavalla PS4:n tai Xbox One-konsolinen ominaisuuksista.

Muita tutkittavia alueita on muutamia ja nämä koostuvat lähinnä planeettojen kiertolaisista. Periaatteessa on vain haluttu hakea hieman toisistaan poikkeavaa maisemaa, eikä mitään ihmeempää jännää ole nähtävissä näissä alueissa. Mitään ylilaajaa aavaa aluetta ei päästä tutkimaan. Vihollisia on muutamia eri rotuja, pelkästään Cabal-rotua vastaan ei tarvitse taistella. On ihan hauskaa se, että nämä viholliset kahinoivat myös keskenään. Ulkonäöltään nämä vihulaiset erottuvat kyllä, mutta yksi ikävä samankaltaisuus heillä jokaisella on: Aivan järkyttävän heikko tekoäly! Tällainen tekoäly oli mainstreamia viimeksi joskus 2000-luvun alkupuoliskolla. Oli vihollinen mikä tahansa niin se ei osaa juurikaan mitään muuta tehdä kuin ampua kohti ja piiloutua. Näillä avaruuden ötököillä menee pää aivan sekaisin, mikäli pelaaja hyppää korkeamalle tasanteelle ja suoraa linjaa tai reittiä ei löydy. Välillä näitä pirulaisia joutuu jopa lähteä ohjastamaan luokseen, jotta pääsee pelissä eteenpäin. Välipomotkin saa tapettua hyppimällä piilosta näkyviin. Alussa tämä saa kyllä naurahtamaan, mutta pidemmän päälle otsaan kasvaa se kuuluisa tatti. Täysin anteeksiantamatonta laiskuutta Bungien osalta ja syö peli-intoa aika makoisasti. Haastetta kyllä löytyy ajoittain vihollismäärän puolesta, mutta tämä on väärä mittari vaikeuden korottamiselle.

Hahmon kehittäminen on hyvin alkeellista puuhaa. Kerätään kokemuspisteitä, noustaan tasoja ylemmäksi ja kerätään uusia kykyjä. Näitä kykyjä voi vaihdella lennossa ja testailla mikä sopii itselle parhaiten. Pelin edetessä pelaajalle aukeaa uusia ala-luokkia jotka on siis suhteellisen tuttuja jo Destiny 1:stä. Hyvin kevyttä näpräilyä, johon olisi ollut kiva saada kokeneemmille roolipelaajille jotain josta repiä intoa irti. On hieman huonoa ottaa vertaukseksi WoW:n kykypuut, mutta tällainen liian kevyt näpertely tuntuu turhalta ja WoWista olisi voinut ottaa esimerkkiä. Tämän kaiken näppäilyn olisi voinut laittaa automaattiseksi, sillä tällaisenaan tämä ylimääräinen klikkailu tuntuu vain ajan tuhlaamiselta.

Aseita on useita erilaisia ja ne toimivat vihollisiin heidän heikkouksiensa mukaan. Energia-aseet eivät välttämättä tehoa hive-rotuun ja tuli on suhteellisen tehotonta fallen-rodun edustajia vastaan. Käsiaseet, granaatinheittimet, tarkkuus-kiväärit ja rynkyt ovat hauskoja vekottimia kaikki, eikä mitää valittamisen aihetta näistä keksi. Sama pätee myös guardianin haarniskoihin ja suojuksiin. Näiden yhteen laskettu piste-määrä kertoo guardianin voiman ja kyvyn osallistua raideihin ja hyökkäyksiin.

Pirun paljon näitä tavaroita kyllä tipahtelee ja uskomatonta kyllä, mutta tämä hieman häiritsee. Mitään värjäysmaalia näihin ei meinaa tahtoa käyttää, sillä värit ovat kertakäyttöisiä ja kun koskaan ei tiedä jos viiden minuutin päästä tipahtaa viholliselta parempi tavara. Ei ehkä tunnu niin isolta pulmalta, mutta kun se vain on. Pelihahmosta haluaa tehdä omanlaisensa, sen pitää tuntua omalta. Sitä pitää näyttää muille, sen kautta muille näkyy pelaajan saavutukset. Useassa MMO-pelissä on tuttua nähdä patsastelijoita. Pelaajia, jotka eivät tee mitään. Nämä ovat niitä esittelijöitä. Destiny 2 tekee suurimmasta osasta pelaajia vain harmaata massaa ja tämä tuntuu ikävältä.

Mitä pidempään Destiny 2:n kanssa viettää aikaa, sitä tuskallisemmalta se tuntuu. Alussa kaikki maistuu ja näyttää hyvältä, mutta jossain vaiheessa havahtuu ajattelemaan: ”Tässäkö tämä kaikki nyt on.” Tosiaan, siinä se kaikki on. Hauskuus-käyrä laskee kuin lehmän häntä. Jatkuvasta iskujen tekemisestä ei millään saa revittyä useampaa kymmentä tuntia hupia irti, sama homma pätee myös pvp-pelaamiseen. Tämä jälkimmäinen saattaa kuitenkin kiinnostaa pidempään, varsinkin jos on joku kaveri, jonka kanssa sitä harrastaa. Destiny 2:sta haluaa tykätä, mutta lopulta kaunis kakku lässähtää. Tätä kirjoitettaessa on kuitenkin julkaistu jo ensimmäinen lisäosa, Curse of Osiris. Arvosana on siis ilman tätä kyseistä lisäriä, mutta siihen tartumme tuota pikaa kiinni.