Fallout 4 arvostelussa

Olipa Bethesdasta roolipelituottajana mitä mieltä tahansa, ei sitä ainakaan voi syyttää brändiensä liiallisesta lypsämisestä. Siinä missä Ubisoftin assassiinit vilistävät ruudulla vähintään kerran, joskus montakin kertaa vuodessa, pääsee Bethesdan avoimista maailmoista nauttimaan hyvässä lykyssä ehkä kolmen, neljän vuoden välein. Niukkuus luo innostusta ja vaikka jokaisen uuden The Elder Scrollsin ja Falloutin tietää aina bugeja myöten jotakuinkin edeltäjänsä kaltaiseksi, on julkaisuhetkessä spektaakkelin tuntua. Tällä parrasvaloista nauttii Fallout-sarjan viides osa, Fallout 4.

Jos arvosteluja kirjoitettaisiin ensivaikutelmien perusteella, olisi Fallout 4:n tuomio tyly. 50-lukulaisia opetusvideoita parodioivat introvideot eivät ymmärrä parodiasta hölkäsen pöläystä, eikä ydinsotaa edeltävästä päivästä käynnistyvä tarina yksinkertaisesti tempaise mukaansa. Avoimen maailman roolipeleihin suunnitellun pelikoneiston voi melkeinpä kuulla natisevan liitoksistaan vahvasti skriptatun alkuepisodin aikana, eikä peli malttaisi päästää pelaajan kädestä edes pommien paukuttua. Kosteimman tiskirätin veteraanien kasvoille iskee yksinkertaistettu taitosysteemi ja viimeistään siinä vaiheessa, kun pelaaja nakataan lähes kylmiltään rähinöimään voimahaarniskassa minigun kourassaan, herää kysymys onkohan kyse ylipäätään samasta genrestä kuin pelisarjan aiemmissa peleissä.

Kyntensä Fallout 4 näyttää vasta muutamaa tuntia myöhemmin. Ydinsodan jälkeinen Boston on nimittäin aivan valtavan kokoinen ja kaunis temmellyskenttä, joka harhauttaa pelaajan mitä mielikuvituksellisimmille tutkimusmatkoille menneen maailman raunioihin. Yritykseni seurata pelin pääjuonta harhautui käden käänteessä väkivaltaiselle panimokierrokselle ja eipä aikaakaan, kun löysin itseni kartan kaukaisimmasta nurkasta tonkimasta romupinoja vanhojen öljykannujen ja kuparirojun toivossa. Fallout 4:n tuntuvin, ja monella tapaa nerokkain, uudistus on näet monipuolinen rakentelusysteemi, jossa pääsee askartelemaan monenlaista hyödykettä aina aseen osista omiin hökkelikyliin. Kiikaritähtäimeen tarvitaan liimaa, lasia, ruuveja ja alumiinia, kun taas seinän saa pystyyn puulla ja teräksellä. Rahan, ammusten ja muiden perustarpeiden ohella, pelaajalla on jatkuva pula erinäisistä raaka-aineista, jotka on leivottu kahvikuppeihin, jakoavaimiin, tyhjiin Nuka-Cola -pulloihin ynnä muuhun Fallout-peleisssä perinteisesti täysin arvottomaan roskaan. Askartelumekaniikan seurauksena jokainen hylätty autotalli, kahvila ja toimistorakennus on Fallout 4:n Bostonissa aarreaitta.
Rakentelumekaniikoissa ei ole sinänsä mitään uutta ja ennennäkemätöntä, mutta Fallout 4:n nerokkuus piilee siinä, että se onnistuu tekemään siitä merkityksellistä. Surkeimmastakin putkipistoolista saa pesää vaihtamalla varteenotettavan tappovälineen ja lisätaskut panssarissa parantavat kantokykyä. Tukikohtien ja kylien pystyttäminen on ihan oma koukuttava taiteenlajinsa. Rakennukset tehdään seinä seinältä ja sisustetaan mieleiseksi pöydillä, sängyillä, sohvilla ja tekstiileillä. Asukkaat tarvitsevat yleensä ruokaa, vettä sekä turvallisuutta, eli peltoja, kaivoja ja tykkitorneja. Kuvioon tulevat äkkiä myös valot, generaattorit ja miksipä ei hyödyntäisi hukkasähköä vaikka televisioon. Touhu koukuttaa tunneiksi kerrallaan, vaikka silmistä kuvattu käyttöliittymä onkin suoraan helvetistä ja valmiiden palikoiden sovittaminen mäkiseen maastoon vaatii kaksipäisen lehmän hermoja.

Fallout 4 herätti sisäisen muurahaiseni, mutta jottei homma menisi ihan Minecraftiksi, kerrotakoon, että rakennusmekaniikkojen alta paljastuu myös vähän perinteisempi roolipelikokemus. Konseptiltaan Fallout 4 muistuttaa läheisesti kahta edellistä sarjan peliä, eli tarjolla on tuttu sekoitus kevyen taktista räiskintää, hahmonkehitystä ja tolkuton määrä moraalisin valinnoin sävytettyjä tarinatehtäviä. Pelimekaniikat ovat pääosin vastaavissa kantimissa kuin Fallout 3:ssa sekä New Vegasissa, vaikka muutoksiakin löytyy; säteily vaikuttaa tällä kertaa osumapisteisiin, viihdyttävän väkivaltainen VATS-taistelujärjestelmä on muuttunut pysähtyneestä hidastetuksi, ruoka-aineet toimivat parannusesineinä (vain isompiin murtumiin tarvitaan piikkiä), voimahaarniska vaatii toimiakseen polttoainetta ja niin edelleen. Alkumetreillä inhoa ja pelkoa herättänyt taitosysteemikin osoittautui shokin tasaannuttua suurin piirtein yhtä monipuoliseksi kuin vanha S.P.E.C.I.A.L -systeemi ? ainoastaan selkeämmäksi. Kaoottiset ja arvaamattomat perk-bonukset eivät tosin putkahda enää joka neljännen tason välillä, vaan niitä ansaitaan sieltä täältä löytyvistä sarjakuvalehdistä.

Kauniista lupauksista huolimatta Fallout 4 tuntuu pyörivän ihan saman pelikoneiston päällä, kuin kaikki aiemmatkin Bethesdan pelit. Moottorin rajoja on tosin venytetty entisestäänkin, mikä näkyy yksityiskohtaisempana, monipuolisempana ja ennen kaikkea elävämpänä maailmana. Boston on muutakin kuin aurinkoista erämaata kauniine rannikkoalueineen, keskikaupungin rakennuksineen ja valtavine säteilymyrskyineen. Maailmassa sattuu ja tapahtuu toisinaan myös ilman pelaajan myötävaikutusta. Eräänä iltana olin kamppailemassa aitaa pystyyn mäkiselle maastolle, kun jossain horisontissa, läheisen joen toisella puolella alkoivat viuhua laserit. Näkemättä kunnolla taistelun osapuolia, pohdin hetken josko bileisiin kannattaisi liittyä, mutta kun miniatyyrikoon ydinräjähdys vaimensi laserit, päätin turvallisemmaksi palata arkisten askareideni pariin. Tällaista on erämaan arki vuonna 2015.

Jos Fallout 4:ää tarkastelee kokoelmana pelimekaniikkoja ja systeemejä, se osaa olla suorastaan mahtava kokemus, mutta juonen ja käsikirjoituksen kohdalla alkaa pakka valitettavasti vähän hajota. Kirjoituksen taso vaihtelee paria poikkeusta lukuun ottamatta kliseisestä innottomaan, ja vaikka mukana onkin aimo annos moraalisia valintoja, eivät niiden seuraukset saati painoarvot juurikaan välity. Paljastamatta päätarinasta liikoja, kerronta etenee alusta loppuun huterana ja reikäisenä rakennelmana, jossa pelaajaa tökitään oikeaan suuntaan uskomattoman heppoisin tekosyin. ?Joo, että kävelet vaan sinne Helsinkiin ja hups ? heti ensimmäinen vastaantulija osaakin kertoa, että syyllinen oli Eversti Sinappi ja tekovälineenä kynttilänjalka. Kävipä tuuri!? Loppupuolella sorrutaan uskomattoman huonosti Fallout-maailmaan istuvaan b-luokkaiseen Blade Runner -plagiointiin ja tuskaillaan minkä kliseisen valtaklikin nimissä pistetään koko Bostonin erämaa-alue polvilleen. Keskustelumekaniikkakin on ottanut aidosti takapakkia typistämällä valittavat repliikit pelkiksi avainsanoiksi, jotka kuvaavat pelaajahahmon aivoituksia vähän vaihtelevalla menestyksellä. On mahdoton sanoa etukäteen, tarkoittaako esimerkiksi ?Sarcastic? hyvässä hengessä lauottua tilannekomiikkaa vai ihan silkkaa passiivis-aggressiivista pään aukomista. Mass Effect -sarjassa vastaava mekanismi toimi, sillä käsikirjoitus oli hyvää ja hahmot mielenkiintoisia, mutta Fallout 4 ei suoraan sanoen vakuuta kummallakaan osa-alueella.
Mustalle listalle päätyy niin ikään pelin käyttöliittymä. Luettelomuotoisen inventaarion hallinta sekä etenkin varusteiden vertailu tuntuu tarpeettoman työläältä. Menneen maailman kaappien, roskisten ja pöytälaatikoiden tonkimista on helpotettu pelinäkymän päälle ponnahtavalla pop-up ikkunalla, josta arvotavat voi haalia reppuunsa nopeasti ja kätevästi, mutta siinäkin esineet listataan pelkän nimen perusteella. Kuvake, arvo tai edes joku painoindikaattori olisivat kaikki tosi kivoja juttuja.

Teknisenä toteutuksena Fallout 4 on läheistä sukua muille Bethesdan roolipeleille. Ulkomaisemia ja sääilmiöitä piirrettäessä lopputulos on usein sykähdyttävän kaunis, mutta esimerkiksi keskustelukumppanin tuijottaminen tasaisessa sisävalaistuksessa palauttaa hetkittäin vuoteen 2007. Suorituskykyoptimointiin olisi ainakin Xboxilla varaa, sillä kovalevy rutisee kuin viimeistä päivää ja ruudunpäivitysnopeus kyykähtää ääritilanteissa todella rumasti. Parannusta kaivattaisiin myös tekoälykaverien reitinhakualgoritmiin, sillä raukkaparat blokkaavat pelaajan mielellään ahtaisiin umpikujiin tai ryntäävät suoraan kielekkeeltä alas. Jos asiaa ajattelee toisaalta siten, etten ole paljoa tämän suurempiin bugeihin ensimmäisen 40 pelituntini aikana törmännyt, voinee neljättä osaa pitää sarjan omalla mittapuulla suorastaan ilmiömäisenä teknisenä menestyksenä.

Fallout 4:n heikot lenkit käyttöliittymää ja käsikirjoitusta myöten ovat loppujen lopuksi tuttua perua ajalta, kun brändin omistajuus siirtyi Bethesdan hoiviin. Vaikka heikkoudet ovat välillä räikeitäkin, eivät ne pilaa pelikokemusta. Mikäli Fallout 3:n tai New Vegasin konsepti upposi, tarjoaa Fallout 4 samaa isompana, kauniimpana ja viimeistellympänä. Olisihan se tietenkin kivaa, jos pelejä tehtäisiin joskus käsikirjoittajien ehdoilla, mutta loppujen lopuksi Fallout 4:n vaakakupissa painavat enemmän alumiiniset tölkit, kuin pahviset hahmot.