God of War - The Ghost of Sparta arvostelussa

Sodan jumalan, Kratoksen, mahtipontinen saaga sai päätepisteen mainiossa God of War III:ssa, mutta lepoa rujolle kaljupäälle on tuskin tiedossa niin kauan kun antiikin hirviöiden lahtaamisessa piilee kaupallista potentiaalia. Viimeisimpänä todisteena tästä toimii yksinomaan PSP:lle julkaistu God of War ? The Ghost of Sparta, joka kertoo kappaleen sankarimme vaiheista kahden ensimmäisen God of Warin väliltä.

Tällä kertaa tuoreen sodan jumalan riesana ovat menneen elämän perhesotkut. Takautuvat näyt Kratoksen lapsuudesta palauttavat mieleen, kuinka jumalat kaappasivat hänen veljensä ja läheltä liippasi, ettei nirri lähtenyt myös itseltään. Kun herää epäilys, että velipoika saattaisi sinnitellä kuoleman valtakunnassa, lähtee kuumapäinen sankarimme toiminnantäyteiselle pelastusmatkalle antiikin tarustojen komeisiin maisemiin. Valta-asemansa puolesta pelkäävät Olympoksen jumalat eivät asiasta luonnollisestikaan ilahdu ja hyvä niin ? olisihan taival pitkä ilman asiaankuuluvaa verenvuodatusta ja eeppisiä yhteenottoja.
Seikkailun kaava on God of Warien veteraaneille erittäin tuttu. Juoni toimii väljänä kehyksenä, jonka varjolla pelaajaa hyppyytetään pitkin kreikkalaistarustojen myyttisiä mantuja, pieksämässä antiikin hirviöitä veriseksi mössöksi. Eteneminen on umpilineaarista, mutta virikkeellistä, sillä väliin annostellaan tasohyppelyä ja ongelmanratkontaa sopivina suupaloina. Vaihtelua on tarjolla riittävästi, joskaan puzzlet eivät missään välissä yllä aivan esikuvansa tasolle. Ympäristöt ovat sen sijaan niin mainioita, että peliä unohtaa hetkittäin pelaavansa yli viisi vuotta vanhalla käsikonsolilla.
Sarjan tärkein pelillinen anti on piillyt aina mahtipontisissa taisteluissa. The Ghost of Spartaa tarvitsee pelata vain viisi minuuttia, kunnes Kratoksen edessä hönkii hieman paikallisjunaa pienempi merihirviö. Örvelö kukistuu perinteisellä sekoituksella nappulanrämpytystä ja verisesti visualisoituja Quick Time Event ?alipelejä. Sama yhdistelmä pätee jokaiseen ihmistä isompaan rivihirmuun, mikä tuo omaa groteskia juhlavuutta myös tavallisiin taisteluihin. Terän iskeminen kykloopin silmään ja erinäisten päiden irti repimiset ovat niitä riemukkaita hetkiä sodan jumalan arjessa.

Hieman pienempien mörköjen kohdalla meno on kuin Japanilaisesta hack?n?slashista, mutta toimivampaa. Käytössä on kaksi lyöntiä, heittonappi ja hyppy, joita yhdistelemällä Kratoksen ranteista kasvavat kaaosterät piiskaavat päälle käyvät vihollislaumat päreiksi. Vastustajat ovat sitkeitä, mutta iskujen viskeltävissä, mikä luo illuusion pelaajan jumalaisesta ylivertaisuudesta tekemättä pelaamisesta kuitenkaan liian helppoa. Taistelun tuntuma on viritelty tarkasti kohdilleen: lyönnit lähtevät ajallaan ja liki kaikki pelaajan rämpyttämät näppäinyhdistelmät tuottavat jonkin aivojen mielihyväkeskusta kutkuttavan liikesarjan. Pelkällä huitomisella ei pötkitä pitkälle, vaan vihollisten hyökkäyksiltä suojaudutaan hyvin ajoitetuin väistö- ja torjuntaliikkein. Nämä peruselementit The Ghost of Sparta puristaa taistelukokemukseksi, joka saavuttaa parhaimpina hetkinään lähes taktisia ulottuvuuksia.

Kaikkiaan The Ghost of Sparta tuntuu siis riittävän hiotulta kantaakseen God of Warin manttelia, mutta sitä vaivaa lievä omien ideoiden puute. Pakolliset päivitykset Kratoksen taikavoimissa sekä aseissa ovat varovaisia ja perustuvat tuttuihin ideoihin. Esimerkkinä vaikkapa Kratoksen perusaseesta loimuava Thera?s Bane, joka sekoittaa sarjan kolmannen osan seiniä ja kilpiä rikkovaa Nemean Cestus -teräsnyrkiä sekä aiempien pelien Rage -toiminnallisuutta. Arms of Sparta ?heittokeihäs on puolestaan glorifioitu versio God of War III:n Bow of Athenasta ja Eye of Atlantiksen nakkelemat salamat ovat fantasiapeliklisee jo itsessään. Ideat eivät sinänsä ole huonoja tai toimimattomia, mutta eivät myöskään järin omaperäisiä.

Melkoisia latteuksia on havaittavissa myös uusien hirviöiden suunnittelussa, mutta se mikä naaraa The Ghost of Spartan lopullisesti klassikkopoolista ?vain? hyvien pelien puolelle, on pelillisen ja kerronnallisen innovaation puute. Passelin pelattavuuden ja loistavan tekniikan takaa ei kertakaikkisesti löydy mitään kuolematonta tai säväyttävää ? ei ongelmanratkontaa, jossa leikiteltäisiin eschermäisillä perspektiiviharhoilla, ei eeppistä taistelua kerrostalon kokoista titaania vastaan, eikä verta hyytävän brutaalia kohtausta, jossa pelaaja havahtuu hakanneensa kuolleen vihollisen naamataulua kymmeniä sekunteja omasta vapaasta tahdostaan. Kauniita maisemia, perustoimivaa mättöä Quick Time Eventeineen ja hienoa teknistä toteutusta viljellään senkin edestä. Suurin piirtein puolesta välistä peliä löytyy kyllä yksi timantin lailla kimalteleva episodi, jossa Kratos ottaa yhteen menneisyyden minänsä kanssa. Tämä osoittaa PSP-versioinnista vastanneen Ready at Dawn Studiosin kyvykkyyden tarttua tarvittaessa kerronnallisiinkin ohjaksiin, mutta miksi moinen säästeliäisyys?

Kuten sanottu, innovaation puute ei ole maailmanloppu. God of War ? The Ghost of Spartan tapauksessa se vetää rajaa ainoastaan hyvän ja loistavan välille. Spartan aave on huonoimmillaankin hintansa arvoista peliviihdettä. Se ei räjäytä tajuntaa eikä galakseja, mutta toistaa isoveljiensä metkut riittävän uskollisesti, että sen parissa on helppo viihtyä.