Halo 5 - Guardians arvostelussa

Ihmisten ja Covenant-liittouman välinen loputtoman taistelun tarina saa jälleen jatkoa, kun Xbox Onella debytoiva täysin uusi Halo-peli, Halo 5 – Guardians rynnistää lavalle. Luonnollisestikaan tämä ei ole Onen ensikosketus Halo-saagaan, sillä viime vuoden lopulla päivänvalon näki monen monituista päivitystä etenkin moninpelipuolella saanut The Master Chief Collection. Kokoelma piti sisällään kaikki tähän asti julkaistut Halo-pelit.

Xbox 360 -konsolin viimeiseksi Haloksi jäänyt Halo 4 toi mukanaan vaihtuneen kehittäjän. Bungie lähti Activisionin matkaan Destinyä tekemään ja nuori studio 343 Industries peri Halo-valtikan itselleen. Halo 4 oli pitkälti tuttua ja turvallista pelattavuuden osalta, jaetun ruudun co-op tukeakaan unohtamatta. Uutta olivat kuitenkin etenevän ja syvenevän mytologian myötä mukaan tulleet promethean -nimiset viholliset.
Prometheanit olivat muun muassa peleissä nähtävät Halo-renkaat luoneen mystisen ja galaksin ensimmäisen asukkaan, Forerunner-rodun luomia puolustusjoukkoja, joskin nykymuodossaan niiden biologinen muoto on korvattu digitaalisella, joka saa ne muistuttamaan lähinnä älykkäitä robotteja. Halo 4:ssä aiemmista peleistä tuttu arkkivihollinen, alieneiden Covenant-liittouma jäikin hieman taka-alalle, kun valokeilan nappasivat hopeuttaan kiiltelevät prometheanit.

Prometheaneissa sinänsä ei vihollisina ollut mitään moittimista ? tervetullut lisä vihollisten kirjoon ja erilaisuutensa vuoksi hieman erilaisia myös voittaa ja tuhota. Kuitenkin Halo 4:ssä yksi ongelma omasta mielestäni oli prometheaneilta pudonneiden aseiden tehottomuus ja yleinen tylsyys, mutta myös se, että Forerunnereiden kaikenmaailman harmaita komplekseja koluttiin välillä vähän liikaakin. Omasta mielestäni Halo-sarja on kuitenkin aina osittain perustunut vihertävien planeettojen (joskin keinotekoisten sellaisten) pinnoilla sotimiseen maustettuna ajoittaisella ajoneuvotaisteluilla.

Jos Halo 4:ssä tätä harmautta ja prometheaneja oli jonkun mielestä liikaa, pistää Halo 5 uuden vaihteen silmään näiltä osin. Covenant pudotetaan entistä enemmän paitsioon, joskaan niitäkään ei unohdeta, mutta harmaiden Forerunner-kompleksien määrä on varmasti ainakin kaksinkertaistunut ja ajoneuvotaistelut vihertävissä maisemissa ovat lähes kokonaan poissa.

Omasta mielestäni rytmitys onkin Halo 5:n yksinpelikampanjan suurimpia ongelmia: se tuntuu liikaa saman toistolta ja vieläpä sellaisten toistolta, mikä ei muutoinkaan liikaa jaksaisi innostaa ainakaan allekirjoittanutta. Vaikka ajoneuvotaisteluita kampanjan aikana on hyvin vähän (klassisen Warthogin kyytiinkin on mahdollista hypätä koko pelin aikana vain kaksi tai kolme kertaa) on taistelemista silti mielestäni aiemmasta vain lisätty. Eihän Halo sarjana koskaan ole mitään seikkailemista ollut, mutta nyt tuntuu siltä, että tulitaisteluita syötetään ruudulle loputtomana putkena. Levähdykselle ja maisemien tutkailuille ei juuri tilaa jätetä.

Halo 5 ? Guardians -pelin tarina jatkuu kutakuinkin siitä mihin edellisessä pelissä jäätiin. Aikaa on kulunut kahdeksan kuukautta ja vuosi on 2558. Pelissä ohjataan ensimmäistä kertaa kahta eri tiimiä, joka koostuu vanhan tutun Master Chiefin kasaamasta Blue Teamista sekä uusista hahmoista Osiris-tiimissä. Viimeksi mainittu lähtee heti pelin alussa noutamaan sarjasta tutun Cortana-tekoälyn luonutta Dr. Halseyta Covenantien kansoittamalta planeetalta. Sillä välin Master Chief kavereineen sen sijaan lähtee etsimään omille teilleen lähtenyttä Cortanaa hylätyltä avaruusasemalta, sillä onhan käytännössä kyseessä Master Chiefin paras ystävä.

Spoilaamatta mitään tarinasta sen kummemmin, johtaa yksi asia toiseen ja loppupeleissä tiimit seuraavat toisiaan samoihin paikkoihin ja samoille planeetoille pelastaessaan siinä sivussa maailmaa. Tarina ei omasta mielestäni ole järin mullistava tai edes kamalan mielenkiintoinenkaan, vaikka onkin osaltaan mielenkiintoista nähdä jälleen mystisen Forerunner-rodun kotiplaneettaakin. Omasta mielestäni sarjan aiemmissa peleissä tarina vain yksinkertaisesti on onnistunut olemaan mielenkiintoisempi. Pelin loppukin jätetään ärsyttävästi lähes Halo 2:n tapaan typerään ?mikään ei ole ohi? -tyyppiseen cliffhanger-lopetukseen, joka sapettaa aina.

Halo 5:ssä tiimien peluuttamista tarinan aikana vuorotellaan ja osa kampanjasta pelaillaankin tiimien osalta eri maisemissa, kun taas osassa paikoista taas kuljetaan Master Chiefin tiimin ?jalanjäljissä? ja mennään sieltä mistä ikonisen Spartan II -sotilaan tiimi on aiemmin jo edennyt.

On ihan virkistävää, että sarjaan on tuotu mukaan uusiakin päähahmoja, joista mielenkiintoisin on kenties Osiriksen jäsen Buck, jota ääntelee Firefly-sarjan kapteeni näyttelijä Nathan Fillion, joka on myös antanut omat kasvonsa virtuaaliminälleen. Buck jää silti omasta mielestäni oman tiiminsä ja kokonaisen toisen tiimin myötä turhan varjoon, sillä hahmo selkeästi vastaa peli huumoripuolesta pelissä ja Osiriksen tiimissä. Buck ei kuitenkaan ole ainoa varjoon jäävä, sillä ne jotka odottavat pääsevänsä kahlaamaan uuden tarinan jälleen kerran klassisen vihreän sotilaan silmistä käsin joutuvat pettymään. Master Chief tuntuu pelissä olevan vain sivuroolissa.

Toisaalta tällä ei suurta eroa pelattavuuteen tule, koska olipa ohjaksissa sitten Master Chief tai Osirista komentava Jameson Locke, ei toiminta juuri muuksi muutu. Aina kontrolleja myöten pelattavuus on sitä jo ensimmäisessä Halossa koettua tavaraa, mitä nyt hahmot osaavat nyt kiivetä kielekkeiden reunoja ylös, josta tosin ominaisuutena on hyötyä lähinnä moninpelissä ja sen avoimissa pelikartoissa.

Matkassaan pelaajalla voi yhä olla kaksi asetta sekä vähän räjähteitä. Aseiden arsenaali on pääosin tuttua ja muutamia uutuuksiakin löytyy kuin myös aiemmista peleistä palaavia pyssyköitäkin nähdään. Halo 4:n tapaan mukana ovat jälleen covenantien sekä Maan joukkojen aseiden ohella myös prometheanien aseet ja nyt pienenä uudistuksena kaikki aseet, eivät pelkästään kiikarikiväärit, ovat saaneet monista muista räiskintäpeleistä tutun tähtäinnäkymän, jolla voi zoomata lähemmäs aseen piippua. Uudistus on ihan tervetullut ja etenkin moninpelaamista ajatellen varsin oleellinen olla mukana, mutta samalla tähtäimet vievät Haloa hitusen juurikin muiden tyypillisten räiskintöjen suuntaan.

Kuten Halo 4:ssäkin, myös Halo 5:ssä nämä promethean-aseet ovat omasta mielestäni yhä pitkälti mielenkiinnottomia. Mielenkiintoisen näköisiä visuaalisesti, kyllä, mutta aseiden äänet ovat vaisuja ja yhtä vaisulta tuntuu niiden tehokkuuskin. Maan joukkojen pumppuhaulikkoon verrattavissa oleva scatter shot esimerkiksi ? voisi kuvitella aseesta löytyvän kunnolla potkua ja munakkaat äänet, mutta ei. Välillä tuntuu siltä kuin ammuskelisi hernepyssyllä, joka ei tee sen kummempaa jälkeä kuin muutkaan aseet.

Omasta mielestäni Halo 5:n tulitaistelut ovatkin pitkälti epätyydyttäviä ja tämä siksi, että mitä pidemmälle pelissä edetään, sitä enemmän kohdataan vain ja ainoastaan prometheaneja ja arvatenkin vain näiden aseita on mahdollista käyttää ja poimia matkaan. Monesti pelin aikana huomasinkin turvautuvani pelkästään nyrkin ja aseenperän voimaan, joka tuntui toimivan tehokkaammin kuin osa prometheanien tylsistä aseista. Vielä kun tähän päälle lisätään se, että tavallisia tulitaisteluita on pelissä niin paljon enemmän, onnistuu kampanja tuntumaan välillä jopa puuduttavalta.

Molemmat pelattavat hahmot voivat käyttää kaikkia samoja aseita, eikä hahmojen kestävyydessäkään ole suuria eroja, joten näiltä osin kahden hahmon peluutus on ehkä pienoinen missattu tilaisuus. Uudistuksena Halo 5:ssä pelaaja ei maahan kaatuessaan välittömästi kuole ja palaa takaisin edelliselle checkpointille, vaan sen sijaan oman tiimin voi hälyttää hätiin jeesimään ja ?elvyttämään? takaisin toiminnan pariin tietyn aikarajan sisällä. Jos koko muu tiimi ehtii kaatua ennen elvytystä tai kukaan ei kerkeä pelaajaa auttamaan, palataan tällöin takaisin checkpointille, kuin myös tilanteissa, joissa pelaajan hahmo putoaa vaikkapa jyrkänteeltä tai hajoaa atomeiksi prometheanin energia-aseen osumasta. Pelaajan tiimiläiset voi niin ikään elvyttää, mutta jos kukaan ei ehdi, ovat ne poissa pelistä kyseisen taistelun ajan. Tulituksen lakattua nämä nousevat takaisin peliin.

Joku voisi ajatella, että tämä ominaisuus helpottaa peliä aivan liikaa, mutta näin ei ole. Jopa normaalivaikeustasolla pelatessa löytyy ihan riittämiin haastetta selvitä pelin vyöryttämistä vihollisaalloista, vaikka mukana on kolme tekoälyspartalaista sekä elvytyksen mahdollisuus. Toki vaikeustasoa korottamalla ja tuttuja kallojakin aktivoimalla voidaan haastekäyrää nostaa reippaasti ja ottaa vaikkapa se elvyttämisen mahdollisuuskin kokonaan pois päältä.

Elvyttämisen ohella tekoälyhahmoista on muuhunkin. Niitä voi komentaa ajokin ohjaksiin tai nappaamaan vaikkapa jonkin aseen maasta. Tiimiläiset voi myös käskeä keskittämään tulensa johonkin tiettyyn viholliseen. Tämä kaikki tapahtuu ristiohjaimen ylöspäin-nappia painamalla. Hahmojen käskytys onkin varsin vaivatonta ja kätevää, mutta alun jälkeen en tullut sitä liiemmin käyttäneeksi. Osittain siksikin, ettei tiimitekoäly ihan aina vakuuttanut toiminnoissaan. Monesti peli saattoi heittää takaisin edelliselle checkpointille kun koko tiimi kuoli samaan läjään. Tai välillä jäivät jumiin jonnekin esteen taakse kun eivät tajunneet hypätä sen ylitse. Välillä taas tekoäly osasi yllättää ja sai jopa omin nokkinensakin aikaiseksi tuhoa.

On kuitenkin tekoälyn sekoilustakin huolimatta ihan kiva, että kampanjan voi pelata yhdessä tekoälyspartalaisten kanssa lävitse, koska Halo 5 ? Guardians on sarjan ensimmäinen peli, josta ei löydy lainkaan sitä tuttua klassikkoa, eli jaetun ruudun co-op tilaa. Tätä voidaan toki perustella sillä, että Liven hankkiminen on nykyään niin helppoa ja halpaa, että kynnyksen ei pitäisi olla enää suuri, mutta ei mielestäni mikään silti voita Halon pelaamista kaverin kanssa samalla sohvalla.

Ottaen huomioon, että ensimmäinen Halo oli vieläpä ensimmäisiä pelejä, mikä FPS-genressä co-op tilan aikoinaan onnistui toteuttamaan lähes täydellisyyttä hipoen, on todellinen sääli, että tämä eräänlainen pelisarjan tavaramerkkinä toiminut ominaisuus on nyt otettu pois. Ne joita tieto lohduttaa, on co-oppina edelleen mahdollista siis pelata Liven kautta maksimissaan kolmen muun pelaajan kanssa ja toki nämä muut pelaajat voivat myös olla ystäviäkin omalta Live-listalta, mutta tämän ominaisuuden kokemiseksi ei pitäisi joutua kenenkään mielestäni hankkia useampaa konsolia ja peliä.

Kaikki Halo-sarjan pelit läpipelanneena yksin kuin co-oppinakin sanoisin, että Halo 5:n kampanja tuntuu ensimmäiseltä pettymykseltä. Halo 4:ssä osa samoista ongelmista meni vielä uutuudenviehätyksen alle, mutta koska nyt tarjoillaan pitkälti samaa, ei alkuhuumaa enää ole. Pettymystä kasvattaa se paikallisen co-opin puute, mutta myös prometheanien tylsähköt aseet, ajoneuvotaisteluiden vähyys sekä tarina, joka vasta puolivälin jälkeen alkaa vaikuttaa kiinnostavalta ? kunnes loppuu kesken. Visuaalisesti Halo 5 ? Guardians on kyllä varsin näytti ja kuudenkymmenen kuvan pyörimisvauhti sekunnissa on nannaa, eikä musiikissakaan ole mitään valittamista, vaikka säveltäjä on jälleen kerran vaihtunut.

Nyt ei matkassa ole enää Massive Attackin tyyppi Neil Davidge, vaan sen sijaan 343:n oma säveltäjä Kazuma Jinnouchi, joka on työskennellyt aiemmin muun muassa Metal Gear -sarjan parissa. Ääninäyttelyn osalta sanottakoon, että se on erittäin toimivaa ja aiemmasta poiketen Master Chiefillä tuntuu oleman tällä kertaa paljon vuorosanoja ruutuaikaansa nähden ja tämä siitä syystä, että Cortanaa kun kerran etsitään, ei tuo tekoälytyttö ole höpisemässä Master Chiefin ja pelaajan korvaan, joten tätä on täytynyt jollain korvata.

Toki tarjolla on jälleen yksinpelikampanjan ohella myös Halo-sarjan keskeisimpiä ja tunnetuimpia ominaisuuksia, eli Live-moninpeli, joka tuntuu toimivan heti kättelyssä paljon paremmin ja ongelmitta kuin surullisenkuuluisa The Master Chief Collection. Välihuomautuksena mainittakoon, että toisaalta peliä asennettaessa piti ladata ensin viidentoista gigan päivitys ja sen jälkeen vielä reilu neljän gigatavun päivitys. Tilaa koko peli viekin huimat 63 gigatavua, mikä on määrällisesti melko järkyttävää tasoa. Jos ajatellaan, että keskiverto peli vie noin 20 gigatavua ja The Master Chief Collection -pelikin “vain” 69 gigatavua kaikkine sisältöineen, on pakko ihmetellä, miten yksi peli voi viedä tilaa näinkin paljon.

Multiplayer-valikko kätkee sisäänsä vaihtoehdot warzone, arena sekä custom game. Viimeksi mainitussa voi luoda oman pelinsä ja valita asetukset aina karttaa myöten, kun taas warzone sisältää kaksi pelimuotoa (warzone ja warzone asssault) isompia pelaajamääriä varten. Halo 5 tukee maksimissaan 24 yhtäaikaista pelaajaa ja molemmissa warzone-muodoissa on oltava minimissään 18 pelaajaa pelaamassa.

Warzone asssaultissa kaksi tiimiä ottaa toisistaan mittaa, kun toinen yrittää tunkeutua vastapuolen leiriin, paikkoja vallaten ja lopulta yrittäen tuhota tärkeän ytimen. Toinen tiimi tekee kaikkensa suojellakseen omaisuuttaan. Jokaisen palasen valuttua vihollisen käsiin pelikello palaa takaisin viiteen minuuttiin ja sitten hyökkääjillä on uudet viisi minuuttia aikaa käydä kohteensa kimppuun. Warzone assault on mielenkiintoinen ja hauska pelimuoto, mutta kyllä silti voiton vie monipuolisempi warzone. Tässä pelimuodossa molemmat tiimit pudotetaan taistelukentälle ja molemmat tiimit lähtevät pikapikaa putsaamaan omaa tukikohtaansa promethean-tekoälyvihollisista. Kun tukikohta on putsattu voi peli varsinaisesti alkaa. Ideana olisi vallata alueita kartalla mahdollisimman paljon. Kun riittävä määrä kaikkea on vallattu, avautuu vihollisen tärkeä ydin tulitukselle ja sen voi mennä tuhoamaan. Välttämättä ydintäkään ei ole pakko tuhota, sillä jos oman tiimin hallussa on riittävästi alueita, lipuu VP-pisteiden määrä hiljalleen kohti tuhatta ja tuhannella pisteellä voittaa matsin.

Mielenkiintoisena strategisena elementtinä toimii kokonaan uusi juttu REQit, eli requisitionit, jotka toimivat vain warzonessa. REQit ovat eräänlaisia aktivoitavia keräilykortteja FIFA Ultimate Team -pelin tapaan. Pelejä pelaamalla ja matseja voittamalla saa uusia korttipakkauksia, jotka sisältävät useamman kortin. Korttipaketteja voi myös ostaa req-pisteillä tai sitten jos haluaa niin ihan oikeaakin valuuttaa voi upottaa peliin. Kyllä, Halo 5:ssäkin on siis mikromaksuja, mutta onneksi korttien ostamiseen tarvittavia req-pisteitä kertyy melko helposti jokaisesta hävitystäkin matsista, että tällä kertaa tämä ei nouse ongelmaksi asti.

Korttipaketit jakautuvat kulta, hopea -ja pronssipaketteihin. Kulta maksaa kymmenen tuhatta pistettä tai kolme euroa, hopea puolet vähemmän ja pronssi vain päälle tuhat pistettä, eikä sitä edes voi rahalla ostaa. Jos haluaa törsätä oikein kunnolla peliin ja olla moninpelin herra voi Microsoftille antaa sata euroa, jolla tienaa 34 korttipakettia ja ?kaupan päälle? kolmetoista ilmaista! Huikeita etuja.

Mitä REQeillä sitten tekee? Niiden avulla pelaaja voi hommata itselleen muitakin kuin perusaseita, mutta myös spawnata kartalle muun muassa mönkijöitä, tankkeja, warthogeja tai vaikkapa covenantienkin ajoneuvoja. Muiden moninpelimuotojen tapaan kun ajoneuvoja ei löydy lojumasta eikä parempia aseita löydy asetelineistä. Kaikki parempi kalusto mitä kartalle ilmaantuu on pelaajien itsensä korteilla mukanaan tuomia.

Jos siis pelaajalta löytyy hallustaan warthog-kuvakortti, voi tällaisen tilata ilmestymään tukikohdassa nokan eteen. On kuitenkin odotettava, että tietyn levelin REQ-apuja saa alkaa käyttää ennen kuin kortti voidaan aktivoida. Kaikilla korteilla on oma levelinsä ja kaiken lisäksi useamman kortin käyttäminen pistää levelit ikään kuin ?jäähylle?, jonka jälkeen on odotettava hetki ennen kuin voi taas käyttää korttejaan. Kaikilla korteilla on oma harvinaisuusasteensa ja esimerkiksi scorpion-tankkia ei ihan joka pakasta löydykään. Kortteja voi myös myydä takaisin pelille ja saada niistä req-pisteitä tilille.

Arenasta löytyy lisäksi pelisarjan suosituimmat pelimuodot, kuten SWAT, slayer, team arena sekä big team battle. Uutuutena Halo 5:n mukana tulee löytyy breakout -niminen pelimoodi. Tässä pelaajilla on yksi elämä ja ideana olisi joko eliminoida vastapuolen tiimi tai sitten varastaa kartan keskellä kököttävä lippu ja viedä se omaan tukikohtaan.
Kun lippu on viety tai vastustajan tiimi tapettu, tulee erävoitto. Ideana on saavuttaa riittävä määrä eriä voiton takaamiseksi. Breakout on erittäin hauska lisä Halon pelimuotojen kirjoon, jolle varmasti omat fanit takuuvarmasti löytyy myös, sillä kyeessä on hyvin esports-tyyppinen pelimuoto. Lisää pelimuotoja, kuten neutral flag, shotty snipers ja strongholds löytyy custom gamen takaa, mutta sanoisin, että Halo 5:n hauskinta hupia ovat juurikin uudet breakout sekä warzone.

Kokonaisuutena Halo 5 ? Guardians on vähän kaksijakoinen kokemus. Se on yksinpelinä kenties vähän pettymys ja paikallisen co-opin puuttuminen on varsin valitettavaa. Samaan aikaan Livemoninpelin osalta se kuitenkin sisältää erittäin toimivan ja kenties yhden koko sarjan parhaista moninpelimuodoista, joka on ehdottoman hauskaa ja koukuttavaa hupia. Nettimoninpeli pelastaakin paljon ja estää Halo 5:ttä vajoamasta arvosanassa tämän alemmaksi.