Tartuin noin vuosi sitten elämäni ensimmäistä kertaa virtuaalisen MotoGP-pyörän sarviin. Vaikka urheilupeliarvostelut tavataan yleensä antaa työstettäväksi ihmisille, jotka osoittavat edes häilyvää mielenkiintoa itse lajia kohtaan, ajattelin amatöörinäkökulmani tarjoavan jokseenkin rehellisen katsauksen siihen, miltä tällainen varsin esoteerinen genre maallikon silmissä näyttää. MotoGP 14 osoittautui helpoksi aloittaa, vaikeaksi hallita, mutta liian kliiniseksi herättääkseen aitoa innostusta. MotoGP 15 on karkeasti ottaen sama peli uudella versionumerolla.
Kupletin juoni on tuttu. Pelaaja on uraansa aloitteleva ammattipyöräilijä, joka tavoittelee nousua lälläripyörien Moto3-luokasta tolkuttoman tehokkaiden MotoGP-ohjusten mestariksi. Ura urkenee kisa ja kausi kerrallaan aina välillä tallia vaihdellen. Mikäli on sorttia joka menettää yöunensa väärän värisistä teipeistä, onnistuu tämän vuoden painoksessa myös oman tallin perustaminen. Radikaaleja ässiä ei MotoGP 15:n hihasta kuitenkaan löydy, vaan touhu on samaa vanhaa ja hyväksi havaittua harjoitusten, aika-ajojen ja kilpailujen loputonta sykliä. Pyörän asetuksia tuunaillaan tuttuun tyyliin joko itsenäisesti tai talli-insinöörille jutellen, kokemuspisteillä ansaitaan vaatteita ja suorituskykyä parannellaan hyvästä ajosta irtoavin datapaketein. Omaan talliinsa voi jopa hankkia uusia pyöriä, mutta sen syvemmälle tallipäällikkyyden syövereihin ei MotoGP ainakaan vielä tämän vuoden painoksessa sukella.
Asfaltillakaan MotoGP 15 ei tarjoa kouriintuntuvia uudistuksia, joskaan en ole ihan varma mitä sen pitäisikään. Pääasiassa autopelejä pelanneena jouduin totuttelemaan hieman erilaiseen herkkyysasteeseen kaasun ja jarrun kanssa, eikä ajolinjoistakaan ole varaa poiketa ihan nelipyöräisen tavoin. Moottoripyöräilystä tuon taivaallista tietämättä en uskalla ottaa kantaa ajomallin realismiin, mutta jos pyörän lähtemistä lapasesta pitää minään mittarina, väittäisin MotoGP 15:n havittelevan enemmän simulaation kuin sunnuntaikaahailun titteliä. Aloittelijan kynnystä madaltamaan on tehty iso liuta ajoasetuksia aina luistonestosta, ajolinjojen näyttämiseen ja jopa automaattiseen jarrutukseen. Pyörän hallinta on tarvittaessa hyvinkin helppoa. Tekoäly onkin sitten toista maata; kisoista tulee jopa helpoimmalla tasolla raakoja vääntöjä, joissa mitalihaaveet kariutuvat ensimmäiseen huonosti valittuun ajolinjaan.
Koska kyseessä on kuitenkin ennen kaikkea peli, suhtautuu MotoGP realismiin on hieman valikoivasti. Kolarit ovat lähinnä hetken harmituksia, joissa sekä pyörä että kuski liukuvat siististi pitkin piennarta materialisoituakseen vain paria sekuntia myöhemmin takaisin radalle. Vauriomallinnus koventaa panoksia ja kisa voi pahimmillaan tyssätä jopa ensimmäiseen onnettomuuteen, mutta mitään oikean MotoGP-kisan spektaakkelimaisia moottoripyörävoltteja on turha odottaa. Pahimmat mokat paikataan luonnollisesti autopeleistä tutulla ajankelausmekaniikalla, kun taas pienimmistä naarmuista selvitään säikähdyksellä.
Edeltäjänsä tavoin MotoGP 15:a vaivaa hienoinen kliinisyyden ja monotonisuuden tuntu. On tietenkin helppo ymmärtää, miksi ratamoottoripyöräilyyn lähes simulaattorimaisesti suhtautuvassa vuosijulkaisussa kisatyypit tuntuvat toistensa kaltaisilta, mutta bonussisällön omaisissa Special Eventeissä mielikuvituksen käyttö olisi ollut sallittua, ellei jopa suotavaa. Tarjolla on tänä vuonna kolme erikoistapahtumatyyppiä, joista Real Events 2014 sekä 2-Stroke Events keskittyvät käytännössä ihan tavalliseen kisailuun erilaisilla lähtöasetelmilla ja pyörillä, kun taas uutuutena markkinoitu Beat the Time on pelkkä glorifioitu kellokisa. Forza 5:n keilankaatajaisiin, Gran Turismo 6:n kuuautoon ja jopa viime vuoden turva-automoodiin verrattuna MotoGP 15:n tarjonta on rehellisesti sanoen tylsää. Nettipelistä saisi varmasti iloa irti, mikäli peliseuraa olisi ylipäätään tarjolla. Jaetun ruudun moninpeli pelastaa oikeassa seurassa paljon.
Teknisenä suorituksena MotoGP 15 ajaa asiansa ja onnistuu jopa kaunistumaan edeltäjästään. Vielä jäädään kauas materiaalista, jonka avulla esitellä konsoliaan tai teräväpiirtotelevisiotaan kavereille, mutta pyöriä ja kuskeja ihastellessa on myönnettävä, että MotoGP:llä on hetkensä. Kasvojen kohotusta kipeämmin peli kaipaisi ruudunpäivitysnopeuden tuplaamista kuuteenkymmeneen kuvaan sekunnissa, sillä ajopelissä 30 kuvan sekuntinopeus tekee ilkeää jälkeä pelattavuudelle.
Loppujen lopuksi en oikein keksi uudesta MotoGP:stä mitään sellaista sanottavaa, jota en olisi jo edellisvuoden arvostelussa sanonut. Kyseessä on jälleen kerran kliininen esitys tiimiltä, joka selvästi tietää mitä tekee, muttei ihan onnistu levittämään lajirakkauttaan vakioyleisönsä ulkopuolelle. Ummikon näkökulmasta MotoGP 15 tuntuu vähän turhanpäiväiseltä vuosikatsaukselta, joka ei tarjoa mitään sellaista mitä ei olisi jo viime vuonna nähty. Lajin fanaattisimmat fanit ovat eittämättä eri mieltä, mutta tuskinpa he harrastelijapyöräilijän vakuutteluja kaipaavatkaan.
