Street Fighter IV arvostelussa

Legendaarisesta Street Fighter-pelisarjasta ei ollut kuulunut pitkään aikaan mitään, mutta nyt katutaistelijat tuntuvat puskevan ryminällä takaisin. Uuden Street Fighter IV:n rinnalla väsätään elokuvaa ja anime-piirrettykin on tullut, jossa uuden pelin hahmot esiintyvät. Pelin tarinakin käsittääkseni menee samaa rataa anime-elokuvan kanssa. Ääninäyttelijätkin taitavat olla samat, niin pelissä kuin animessakin.

Street Fighter 4 -pelin ja animen yhteys ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tarina olisi revitty suoraan piirretystä peliin. Pelin tarina ei muutenkaan säväytä, eihän se ikinä ole pääasia näissä peleissä ollutkaan. Ryu, Ken, Chun-Li ja muut aiemmista Street Fightereista tutut kumppanit saavat selville, että Shadaloo projekti ei ole kuopattu, vaan M. Bison on jälleen pahanteossa. Jokaisella hahmolla on oma pieni tarina, joka kietoo juonen yhteen nippuun.
Pelin grafiikkaa on mukava katsella, heti intro-elokuvasta lähtien, jossa näkyy kun Ryu ja Ken ottavat toisistaan mittaa. Kaikki grafiikka on piirretty japanilaisen piirretyn mukaisesti. Hahmot, sekä taustat ovat kyllä 3-D tasoa, mutta niissä on silti piirosmainen lähestymistapa läsnä. Tämäntyylinen lähestymistapa ei ole ollenkaan outoa, sillä se luo peliin tunteen, että tosiaan pelaa sitä vanhaa kunnon Street Fighteria.

Tämä tunne on läsnä muutenkin, kuin pelkästään grafiikan osalta, sillä pelituntuma on sama kuin vanhassa Street Fighter II:ssa, sekä kolikkopelihallien Street Fightereissa. Hahmojen liikkeet lähtevät hyvin nopeasti ja liikekomboja on ajoittain helppo saada aikaiseksi. Tämä on kuitenkin hieman ärsyttävää, sillä rämpyttämiselläkin pääsee pitkälle. Vaikka kuinka paljon olisi pelannut peliä kauemmin kuin vierustoveri, saattaa hän voittaa pelkällä rämpytyksellä. Taitoa kuitenkin pelissä vaaditaan, mikäli aikoo saada muutakin hahmostaan irti kuin peruspotkut ja lyönnit.

Taitoa vaaditaan myös muuhunkin kuin erikoisliikkeiden tekemiseen. Yksinpeli on hyvin haastava semmoiselle, joka ei Street Fighteriin ole tottunut. Pelissä on ennennäkemätön määrä vaikeustasoja valittavana; helpoin, erittäin helppo, helppo, normaali, keskivaikea, vaikea, erittäin vaikea ja vaikein. Kaikkiaan siis kahdeksan eri vaikeustasoa. Aloittelijan ei kannata lähteä edes normaalin tason tappeluita hakemaan, sillä jopa tällä vaikeustasolla tietokone pistää kunnon ultracombo-hyökkäyksiä kehiin. Helpoimmalla vaikeustasolla pärjää jo perushyökkäyksillä tietokonetta vastaan, mutta viimeinen vastus kuitenkin tuottaa muutamia harmaita hiuksia. Mikäli kikkailulla hänelle ei pärjää niin voi turvautua tylsään, mutta voittamattomaan alapotkukikkaan, eli tekee samaa alapotkua jatkuvalla syötöllä.

Hahmojen liikkeet on jaettu kuuteen eri ryhmään; heittoihin, uniikkeihin hyökkäyksiin, target comboihin, erikoisliikkeisiin, super comboihin sekä ultra comboihin. Osa näistä hyökkäyksistä käyttää EX-pisteitä, joita kertyy sitä mukaan kun saa onnistuneesti suoritettua jonkin erikoisliikkeen. Vastapainoksi hahmoilta löytyy myös mittari, joka täytyttyään mahdollistaa ultra-hyökkäysyhdistelmien tekemisen. Tämä käyrä nousee taas sitä mukaa kun ottaa osumaa vastustajalta. Kaikilla hahmoilla ei ole sama määrä hyökkäyksiä. Esimerkiksi Ryu:lla on vain kaksi uniikkia hyökkäystä, kun taas Chun-Li:lle on annettu kahdeksan. Tosin Chun-Li on hento tyttönen, jonka iskut eivät ole niin tehokkaita kuin muskelisen Ryun.

Kun on yksinpelistä kahmaissut kaikki piilossa olevat hahmot, jopa seksikkään Cammyn, alkaa iskemään himo päästä mittelemään toisia pelaajia vastaan netin välityksellä. Street Fighter IV:ssä on mahdollista pelata joko ranked-otteluita tai normaaleita otteluita, joista ei ansaitse taistelupisteitä. Näillä pisteillä pelaaja ansaitsee itselleen titteleitä ja ikoneita, sekä nousee listasijoituksessa. SF 4:ssa on mahdollista myös tutkailla maailman rankinlistaa ja seurata omaa edistymistään. Muiden pelaajien kortteja voi myös helposti tutkailla listalta. On myös hienoa, että vastustajasta voi lähettää arvion, mikäli hän käyttäytyy epäurheilumaisesti tai muuta vastaavaa. Netin välityksellä nimittäin tulee vastaan pelaajia, jotka saattavat lähteä pelistä mikäli ovat häviöllä. On myös niitä, ketkä jumittavat vain nurkassa ja roiskivat sieltä hadoukeneja ja hankkivat helppoja voittoja. Tällaiset pelaajat pystyy välttää kun laittaa ne hylkyyn.

Nettipeliä kokeillakseen voi joko itse luoda pelin ja asettaa siihen omat säännöt, tai sitten voi koittaa etsiä valmista ottelua. Mikäli menee ottelunhakuvalikkoon, ilmestyy ruudulle neljä haastajaa. Näistä sitten on mahdollista valita joku. Useimmiten ottelun etsiminen on tuskaista, sillä vaikka otteluita löytyy, niihin ei aina ole helppo liittyä, ruutuun tulee joko teksti “unable to connect” tai “the requested game is full.”

Street Fighter IV:stä löytyy myös haaste -pelimuoto, jossa voi suorittaa erilaisia tehtäviä. Tehtävät on jaettu kolmeen eri ryhmään. Nämä tehtävät ovat; aikaa vastaan tappeleminen, selviytyminen ja trial. Tehtävistä on valittavana normaali sekä vaikea vaikeustaso. Kyseiset vaikeustasot eivät kuitenkaan vastaa arcade -pelimuodon vaikeustasoja, vaan haaste -pelien normaali ja vaikea ovat huomattavasti helpompia. Suoritettavat haasteet on jaettu tasoihin joita on 20. Haasteet on aloitettava aina ensimmäisestä ja siitä sitten noustaan ylöspäin, ettei suinkaan voi suoraa mennä vaikeimpaan haasteeseen. Esimerkiksi ajantappohaasteessa on ensimmäisessä tasossa aikaa käytettävänä 500 sekuntia ja tappeluita täytyy tässä ajassa voittaa neljä kappaletta. Seuraavassa tasossa aikaa on 300 sekuntia ja taisteluita tahkottavana 4, kolmannessa tasossa aikaa on annettu sama määrä kuin toisessa haasteessa, mutta 7 tappelijaa pitäisi voittaa. Haasteet tuntuvat alussa ylihelpoilta, mutta tahdin kiristyessä loppua kohden tulee itku kurkkuun välillä. Haasteita pelaamalla saa hahmoille uusia värimalleja asusteisiin, sekä henkilökohtaisia toimintoja (personal action). Tämä jälkimmäinen vain on hieman hämäränpeitossa, sillä se ei ole mitenkään näkyvästi esillä.

Street Fighterin pelaajaa palkitaan pelin arcade-mättöjen läpäisystä antamalla galleriaan pelin intro- ja muut videot näkyville. Myös aikaisia hahmojen ja kenttien konseptikuvia avautuu tarkkailtavaksi. Galleria ja kaikkien hahmojen käyttöön saaminen ovatkin varmaan ainoat asiat minkä takia arcade-pelimuodon jaksaa tahkoa.

Jos jotain haukuttavaa pitää löytää niin sanottakoon, että pelin musiikit eivät oikein innosta. Eipä sitä musiikkia muutenkaan ole hirveästi tarjolla. Pelin alkuvalikossa peuhaa ärsyttävä poikapop-bändin rallatus, mutta mikäli alkaa ärsyttämään englantilainen versio poppibiisistä, sen voi vaihtaa japaninkieliseen, sillä pelin äänet voi muuttaa. Tähänkin on tehty hieno ratkaisu, sillä mikäli ei halua kaikkien pelaajien äänien muuttuvan, voi muuttaa vain tiettyä hahmoa. Samoin saa myös valita, että tuleeko taisteluäänet japaniksi ja leikkauskohtaukset englanniksi.

Ennen kuin koittaa yksinpeliä lähteä tahkomaan läpi, on suositeltavaa mennä harjoittelumoodiin. Tämä pelimuoto mahdollistaa tietokonetta vastaan harjoittelun siten, että vastustajasi joko seisoo paikallaan tai antaa sinulle sparraavan vastuksen. Vastustajan voi myös laittaa hyppimään tai kyykkimään, hänen torjuntaprosenttia voi säätää, nouseeko hän nopeasti ylös, rekisteröityykö iskut vastaiskuina, kuinka vaikea vastustaja on ja paljon muutakin on mahdollista säätää. Myös toista pelaajaa vastaan on mahdollista harjoitella liikkeitä. Kaikkiaan kattava harjoittelumuoto.

Kun pelaaja on saanut harjoiteltua tarpeeksi ja uskoo olevansa valmis tositoimiin, on aika siirtyä tarkastelemaan tarinaa, nyrkit heiluen arcade-pelimuotoon. Taistelut käydään Street Fighter -tyyliin maailmankartalla, jossa on eri mantereilla tappelut vastustajia vastaan. Kentätkin ovat tuttuja paikkoja vanhoista peleistä, tosin hieman muutettuna. Esimerkkinä tästä on lentotukikohta, joka Street Fighter II:ssa oli Guylen taistelukenttä. Uusiakin kenttiä löytyy, kuten esimerkiksi Havaiji, jonka taustalla näkyy purkautuva tulivuori. Kenttiä löytyy kokonaisuudessaan 17. On hieman harmillista, että taistelukenttien taustoihin ei ole paljoakaan vaikutusvaltaa. Taistelujen päätyttyä saattaa yleisö hurrata voittajalle, mutta siihen se vuorovaikutus sitten jääkin.

Arcade-pelimuodossa pelaajalla on mahdollisuus valita itselleen vaikeustaso, otteluerien lukumäärä aina yhdestä seitsemään erään, sekä erien kesto, joka on lyhimmillään kolmekymmentä sekuntia. Voi myös valita loputtoman ajan, jolloin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tulla piestyksi tai piestä loppuun saakka. Oikealla olkapäänäppäimellä pääsee tutkailemaan omaa statusta, jossa voi asettaa itselleen tittelin, sekä ikonin. Näitä titteleitä löytyy 432 ja ikoneita on mukavat 300. Titteleitä ja ikoneita saa esille voittamalla nettipelissä taisteluja tai ylipäätänsä ottelemalla netin puolella, sillä myös häviöstä voi saada tittelin. Titteleitä voi saada myös oman tekniikan ansiosta, esimerkiksi jos saat suoritettua ultracombo-lopetuksen nettivastustajaa kohtaan. Statusvalikossa voi myös valita, että ottaako vastaan arcade-pelimuodossa pelaillessa haasteita nettipelaajilta. Voi myös asettaa nettiä varten erien määrän, aikarajoituksen, nettipelaajien etsintäprioriteetin joko taidon tai netin vakauden perusteella ja kieliprioriteetti etsittäville otteluille. Internetin vakauden valitseminen ei tunnu ihan toimivan, tai sitten Suomeen on aina huonot yhteydet maailmalta. Yhteyden vankkuus näkyy kännyköistä tutun yhteysmerkin muodossa. Mikäli merkki vilkkuu, eikä yhteyspalkkeja näy, on yhteys erittäin heikko. Silti tappeluihin pystyy yleensä liittymään, eikä koe mitään yhteysongelmia. Taidon perusteella haettavat pelaajat ovat myös usein jotain aivan muuta kuin samaa tasoa. Tämä on kuitenkin ihan ymmärrettävää, sillä aina ei voi löytyä samantasoista pelaajaa. Kieliprioriteetti on myös mukava lisä, sillä aikaisemmin on ärsyttänyt kun vastassa on lähes aina joku yhdysvaltalainen pelaaja. Tällä kertaa on mahdollista pelailla eurooppalaisia sekä japanilaisiakin vastaan.

Vihdoinkin, kun säädöt on säädetty miellyttävälle tasolle, päästään valitsemaan omaa katutappelijaa. Valittavana on kaikki vanhat tuttavat, kuten Ryu, Sangief, seksiä tihkuva Cammy ja Chun-Li. Uusia tuttavuuksia on viisi, joista melkein kaikki on valittavana heti alussa. Kaikkiaan pelistä löytyy 25 tappelijaa, joista piilossa on yhdeksän. Pelin kehittäjät ovat myös puhuneet, että hahmoja saattaa Liven kautta tulla lisää, maksua vastaan ehkäpä. Piilossa olevat hahmot saa näkyviin kun pelaa pelin läpi näkyvillä olevilla hahmoilla.
Kun mieleinen hahmo on valittu, tulee tauluun maailmankartta, jossa näkyy taistelun kohde. Itse tappelut käydään kaksiulotteisesti, mikä on myös tuttua aikaisemmista vanhoista peleistä. Eri otteluita on seitsemän, joista toisiksi viimeinen on perustaistelijoista se kaikkein pahin, rival. Ennen kyseistä taistelua näkee pienen kohtauksen jossa pelaaja sekä vastustaja kohtaavat ja käyvät keskenään pienen dialogin. Jokaisella hahmolla on eri rival-vastustaja, esimerkiksi Ryulla on kohdattavanaan Sagat. Kaikki muut taistelut tulevat umpimähkään, mutta kuudes ja se viimeinen seitsemäs tappelu on ennalta määrätty. Viimeinen taistelu on Sethiä vastaan, joka on Bisonin jonkinlaisen kokeen tulos.