The Evil Within arvostelussa

Shinji Mikami on tullut tunnetuksi selviytymiskauhupeligenren luojana ja varsinkin Resident Evil -pelisarjan isänä. Vaikka Resident Evil pelin ensimmäinen osa tuli ulos jo 90-luvun puolivälin paikkeilla, tuntuu Mikamilla ja hänen tiimillään, Tamgo Gameworksilla olevan vielä hallussa tiivistunnelmaisen ja hauskan kauhuseikkailun luominen.

Ennen pureutumista pelin reisivaltimoon käydään läpi hieman kritiikkiä, jota peli aivan syystäkin on saanut osakseen. Suurella osalla pelaajista kyllä on yhteys internetiin, mutta kaikilla tätä optiota ei välttämättä ole tarjolla. Tämä pienempi pelaajakunta saa käteensä vain nykivän lähes pelikelvottoman hirviön. On suorastaan rikollista, että nykyinen peliteollisuus nojaa tähän oletukseen, että internet on jokaisen saatavilla, asui sitten erakkona mökissä tai keskellä kaupunkia. Kaupan hyllyllä notkuva pelin kopio on siis vajavainen ja ?day one pätsi? on välttämätön. Kun lisukkeet on ladattu, voi hauska vasta alkaa.
The Evil Withinissä ohjaillaan rikosetsivä Sebastian Castellanosia, Krimson Cityn ympäristössä. Sebastian, Joseph Oda sekä Julie Kidman ovat saaneet käskyn lähteä tutkimaan mielisairaalaa, jossa on tapahtunut karmiva joukkomurha. Castellanos huomaa mielisairaalan videonauhoja tutkiessaan jotain outoa; huppupäinen tyyppi tappaa sinitakit salamanomaisella nopeudella ja tämän päätteeksi kääntää katseensa kohti Castellanosin kameraa. Yhtäkkiä Sebastian kolkataan ja kaikki pimenee.

Herätessään rikosetsiväsankarimme huomaa roikkuvansa pää alaspäin, jalat sidottuna. Vieressä roikkuu ruumiita aivan kuin jossain teurastamossa. Muutaman metrin päässä kuuluukin olevan kyseinen teurastaja fileroimassa uhriaan. Castellanosin on määrä paeta paikalta. Kun hektinen pakoilu teurastajaa karkuun on ohi, tapaa Sebastian tohtori Jimenezin, joka etsii kadonnutta potilastaan Leslietä.

Mielisairaalasta ulospäästyä on maailma aivan sekaisin. Kaupunki näyttää pyörivän itsensä ympäri ja massiiviset maanjäristykset ovat tuhonneet kaupungin täysin. Lopulta joukkio ajaa ambulanssilla alas kallionkielekkeeltä ja porukka erkanee toisistaan Castellanosin menettäessä tajuntansa.

Toisen luvun alkaessa ollaan Resident Evil -henkisessä tuppukylässä. Heti alkumetreillä tulee tuttu muisto vanhaan klassikkoon, kun kuulee hirviön mussuttavan ateriaansa ja tämä kääntää pään etsivää kohti. Pieni hymy nousee kasvoille. Tunnelma on hyvin läsnä ja pieni pelko Castellanosin puolesta pitää hermot virkeinä. Ympäristö on pimeä, mutta onneksi öljylamppu tuo valoa ja turvan tuntua. Revolverin tehokkuus ei kuitenkaan sydäntä lämmitä, kun huomaa, että vastaan tulevat zombimaiset hahmot eivät tipukaan yhdestä pääosumasta. Panosten loputtua on siirryttävä käsirysyn puolelle tarjoamalla nyrkkiä, mutta tästä ei juuri mitään hyötyä ole ja kuolema korjaa etsivän hyvinkin pian.

Mikäli panokset ovat päässeet loppumaan, on mahdollista yrittää tehdä yllätyshyökkäys takaapäin puukon kanssa ja näin tiputtaa vihollinen ykkösellä. Revolverin lisäksi Sebastian löytää seikkailun edetessä muita aseita kuten haulikon, Agony-varsijousen sekä tarkkuuskiväärin. Tuo varsijousi on pelin mielenkiintoisin ase ja samalla myös monipuolisin. Panoksia tähän jouskariin saadaan kun puretaan kentällä lojuvia ansoja, jotka ovat Castellanosin riesana, mutta myös samalla apukeinona vihollisia vastaan. Erilaisia panostyyppejä on useita, kuten esimerkiksi normaali harppuuna, räjähtävä nuoli, sokaisu ja sähköshokki. Jokainen nuoli vaatii tietyn määrän erilaisista pommeista saatuja osia.

Pommeja ympäristössä on useita; karhunrautoja, vaijereita ja liiketunnistimia. Näiden purkaminen myös eroaa toisistaan. Jopa arkkujen kanssa paranee olla varovainen, ettei pommi räjähdä silmille. Ympäristöä joutuu myös tutkailemaan muutenkin kuin pelkkien pommien varalta. Ikinä ei tiedä mitä tulee vastaan, joten pienestä öljyläiskästäkin voi olla hyötyä. Pulloilla voi hämätä vastustajia ja tynnyreitä voi potkia kumoon ja vierittää haluamaansa kohtaan jonka jälkeen ampua ne tulille. Ympäristö on hyvin dynaaminen ja tätä on välillä jopa pakko käyttää hyväksi.

Yksi hyvä esimerkki on pomotaistelut, joita aina silloin tällöin ilmaantuu täysin varoittamatta.
Välillä on käytettävä ympäristöä hyväkseen, joskin se ei ole pelaajalle aluksi täysin selvää. Lähes aina joutuu pähkäilemään, että voiko hämähäkkinaisen ampua seinille vai pitääkö ottaa jalat alle. Pitääkö silmiä ampua, onko hirviövirta loputon vai täytänkö kaiken lyijyllä mikä liikkuu? Tämä tietämättömyys saa aluksi haparoimaan ja kuolemia tulee väistämättäkin.

Pelin tallentaminen on tehty omalaatuisesti. Hempeä musiikki houkuttelee pelaajaa kohti ja peiliin tuijottaessa päästään turvallisen tuntuiseen ympäristöön, hoitajan seuraan. Täällä harmaasävyisellä sairaalan aula-alueella voi sitten tallentaa pelin. Takahuoneesta löytyy ruumishuone, jonka luukkuja voi aukoa pelin kentältä löytyvillä avaimilla ja näiden sisältä voi löytää esimerkiksi luoteja. Lisäksi on vielä yksi huone, joka näyttää aivan poliisilaitoksen operaatiohuoneelta. Tänne palautellaan löydetyt kartan palaset.

Täällä turva-alueella on myös tarkoitus parantaa kykyjä. Sebastian Castellanos istahtaa sähkötuoliin ja esiin pompahtaa valikko. Pelialueelta löytyy kaapeista ja hirviöistä aivomehua, jota käytetään näihin parannuksiin. Kehiteltäviä osa-alueita on useita ja ne on jaoteltu eri osioihin. On mahdollista nostaa omaa elämää, aseiden tarkkuutta, lippaiden kokoa, juoksu nopeutta. Ainoa, joka vaikutti lähes täysin turhalta on meleevoiman parannus, sillä nyrkkejä harvemmin kannattaa käyttää, eikä niillä päitä saa murjottua hajalle.

The Evil Withinin juoni on vaikea pala purtavaksi. Se vaikuttaa hyvin epäjohdonmukaiselta. Pelin edetessä pelaajalle valkenee useita eri asioita. Castellanosin omat muistiinpanot lojuvat kentillä, sanomalehdissä kerrotaan kadonneista ihmisistä. Pelin pääpahis on Ruvik, jonka näkyjä tulee esiin juonen edetessä. Vaikka paljastuksia tulee vähitellen lisää, ne tarjoavat vain enemmän kysymyksiä aikaisempien lisäksi. Punainen lanka kyllä löytyy sieltä lankakerästä, mutta sitä voi tulkita yhtä monella tavalla kun on pelaajaakin.

Vaikeustasoja on tarjolla aina helposta painajaiseen. Kaiken kukkuraksi on vielä yksi vaikeustaso, joka avautuu painajaisen jälkeen; akumu. Tämä viimeinen vaikeustaso on se mikä karsii kaikkein kylmähermoisimmat pelaajat muista, sillä yksikin isku tarkoittaa kuolemaa. Pelin läpäisyn jälkeen saa nähdä omien kuolemien lukumäärän ja on onnekas jos se akumu-vaikeustasolla jää alle sadan.

Pieniä bugejakin löytyy, sillä ihan aina ei Castellanos liiku kuten haluaisi ja kamera takkuilee, varsinkin silloin kun örkki on päässyt pusuetäisyydelle. Paniikissa voi mennä myös harppuunojen teko- ja vaihtonäppäin sekaisin. Aika usein tulee myös vahingossa vilkuteltua lyhtyä, sillä se aktivoituu vasenta tattia painamalla. Epähuomiossa se saattaa myös jäädä päälle ja mikäli pelikenttä on jo valmiiksi löyhästi valaistu, saattaa örkki huomata pelaajan. Ruudun yläreunassa keskellä näkyy silmä, joka kertoo vihollisen kiinnostuksen.
Grafiikasta tuli jo avauduttua arvostelun alkupäässä, mutta sanottakoon vielä se, että ei siinä vikaa ole. Mustat palkit pelin ylä- ja alalaidassa kyllä häiritsevät, eikä niihin voi olla kiinnittämättä huomiota. Ääninäyttely on tuotettu mallikkaasti, mutta pientä sävykkyyttä olisi ollut kiva saada ambienssin puolelle. Ympäristössä pyörivien zombien murinat eivät juurikaan nostata niskakarvoja pystyyn, edes kuulokkeet päässä. Musiikki kuitenkin hieman pelastaa tätä puutetta.

Vaikka The Evil Within sisältää pientä bugeilua ja välillä on pomotaisteluissa pihalla siitä, että mitä on tarkoitus tehdä, on kyseessä hauska ja onnistunut peli. Tunnelma on hieman omanlaatuisesti sovitettu, sillä ensimmäisissä jaoksissa kauhu on pääteemana, mutta toiminta menee pelin keskivaiheilla sen edelle. Tämä ei kuitenkaan vaikuta viihtyvyyteen, ehkä jopa päinvastoin. Pelattava on jaoteltu lukuihin, joita on reilusti yli kymmenen ja pelitunteina myös, riippuen tietty siitä, että kuinka tarkasti haluaa kentät tutkia. Vaikeustasot pitävät peli-intoa yllä ja niiden läpäistessä aukeavat uudet aseet. Juurikaan muuta uudelleen peluuarvoa ei ole.