Käyttäjänimi:
Salasana:
Rekisteröidy
Mikko Kosonen

Mikko Kosonen

Uutisointi, PR, peliarvostelija (PC, konsolit)

Jo yli kaksikymmentäviisi vuotta (minne aika onkaan rullannut!) peliarvosteluita rustannut, kirjoittamista kuin pelaamistakin rakastava intohimoinen pelaaja ja ikuinen lapsi sekä Game Realityn perustaja. Hänen kotoaan löytyy päälle kymmenen erilaista pelikonsolia sekä PC, joista jälkimmäisellä hoituu pelaaminen kuin kirjoittaminenkin. Peliharrastus ja ihastuminen pelien maailmaan lähti liikkeelle jo niinkin aikaisin kuin kuusivuotiaana, IBM XT (286) tietokoneen parissa. Ensimmäinen peli Pac-Manin ohella oli Sierran pikkutuhma seikkailupeli, Leisure Suit Larry. Kaikkien aikojen TOP-5 listalle kuuluvat ehdottomasti muutamat seikkailupelien kulta-ajan julkaisut, kuten Monkey Island 2 ja The Dig. Myös System Shock 2 sekä nykykoneilla aika lailla toimimaton Interstate ’76 ovat pysyvästi jääneet tämän miehen mieleen. Vapaa-ajallaan (poissa pelien parista, joka on vaikeaa!) ”Mikko K” tykkää kirjoitella novelleja, pääasiassa kauhua ja scifiä, mutta yrittää myös löytää aikaa ja keskittymistä etenkin Stephen Kingin kirjojen lukemiselle.

Viimeisimmät julkaisut

1298 julkaisua
RAD Arvostelu

RAD

PlayStation 4 Toiminta

Roguelike-genren pelailua ydinlaskeuman jälkeisessä maailmassa, jossa lapset ja toisto ovat tulevaisuuden ainoa toivo.

Lue arvostelu »
Nascar kuumottaa taas pian Uutinen

Nascar kuumottaa taas pian

704 Games kertoi tiedotteessaan, että sen tuoreimmasta ja pian ilmestyvästä Nascar-sarjan pelistä on tehty julkaisutraileri. Amerikkalaisen Monster Gamesin kehittämä ja 13. syyskuuta julkaistava Nascar Heat 4 julkaistaan PC:lle, Xboxille sekä…

Lue lisää »
Pelivideota sekä Q&A Cyberpunk 2077 -pelistä Uutinen

Pelivideota sekä Q&A Cyberpunk 2077 -pelistä

Bandai Namco ilmoitti tiedotteessaan, että Cyberpunk 2077 -peliä parhaillaan kehittävä CD Projekt RED on julkaissut pelistään uutta pelivideota, minkä lisäksi nähtävillä on nyt myös yli tunnin mittainen kysymys-vastaus -paneelikeskustelu. Tuoretta…

Lue lisää »
Borderlands 3 -pelin minimivaatimukset julki Uutinen

Borderlands 3 -pelin minimivaatimukset julki

Suosittu looter-shooter on pian saamassa pian jatkoa, kun Gearbox Softwaren tuorein Borderlands-peli julkaistaan 13. päivä syyskuuta PS4:lle, Xboxille sekä PC:lle. Tänään julkistettiin pelin minimivaatimukset pelin pyörittämiseen PC:llä. Alla tiedot. Minimivaatimukset…

Lue lisää »
WRC 8 tuo jälleen uusimmat rallit kotisohvalle Uutinen

WRC 8 tuo jälleen uusimmat rallit kotisohvalle

Bigbenin julkaisema virallinen WRC-pelisarja on jälleen saamassa vuosittaisen painoksensa, kun virallinen MM-rallittelu WRC 8 julkaistaan syyskuun 5. päivä kaikille alustoille, pois lukien Nintendon Switch, jonka versiota joudutaan odottelemaan lokakuulle. Uutta…

Lue lisää »
Erica Arvostelu

Erica

PlayStation 4 Seikkailu

Interaktiivinen elokuva, jossa pelaaja päättää miten Erican seikkailut etenevät.

Lue arvostelu »
Uusi The Settlers rantautuu 2020 Uutinen

Uusi The Settlers rantautuu 2020

Ubisoft ilmoitti lehdistötiedotteessaan Saksan Gamescom-messuilla, että sen pitkäikäinen The Settlers -pelisarja on saamassa oikeaa jatkoa PC:llä ensi vuonna. Ennakotilauksia on alettu ottamaan vastaan Ubisoft Storessa sekä Epic Game Storessa. Aiemmin…

Lue lisää »
Control -pelistä julkaisutraileri Uutinen

Control -pelistä julkaisutraileri

Suomalaisen Remedyn tuorein ja tuttuun tapaan Sami “Sam Lake” Järven kynäilemä toimintapläjäys lähenee julkaisuaan. 27.8 PS4:lle, Xboxille kuin PC:llekin julkaistavassa Control -nimisessä yliluonnollisia teemoja käsittelevässä 3rd person toimintapelissä pelaaja omaksuu…

Lue lisää »
Haamujengi palaa ennen syntymäpäiviään Uutinen

Haamujengi palaa ennen syntymäpäiviään

Saber Interactive ilmoitti tänään lehdistötiedotteessaan, että Ghostbusters™: The Video Game Remastered -pelin ennakkotilauksia on alettu ottamaan vastaan. Hintalappu on asetettu kolmenkymmenen euron korville. Kaikille mahdollisille alustoille lokakuun 4. päivä julkaistava…

Lue lisää »