Dragon Ball Z: Battle of Z arvostelussa

Dragon Ball Z on monelle tullut tutuksi japanilaisena animaatiosarjana, joka Suomenkin TV-kanavilla on pyörinyt. Tarkkasilmäinen animeharrastaja huomaa, että piirrostyyliltään se on vanhempaa kastia ja taitaapi sarjan juuret olla jopa 80-luvulla. Tyyli on kuitenkin pysynyt muuttumattomana tähän päivään saakka ja sen myös huomaa nyt arvosteltavana olevasta pelistä.
TV:stä kun Dragonball Z vielä Suomessakin tuli, oli se hyvin omituiselta tuntuva sarja. Taisteluita oli kiva seurata ja lopulta se pääjuoni aina tuli esiin, mutta kaikki muu, pilvihattaroiden päällä hyppiminen ja senzupapujen syöminen, tuntuivat oudolta. Juuri tämän takia tämä itse animesarja ei kunnolla aikoinaan auennut.

Dragon Ball Z: Battle of Z lähtee käyntiin animesarjasta tutulla teemamusiikilla, tosin japanilaisena alkuperäisversiona. Ruudulla näkyy kuinka Goku, tuo Sayian-planeetalta peräisin oleva sankari laittaa pahiksia ojennukseen. Pelin juoni onkin sitten siinä. Mitään syvällistä juonellista ei kyseinen tuotos tarjoa, vaan meno on suoraviivaista turpaan mättöä alusta loppuun, tuttuja DBZ-hahmoja vastaan.

Dragon Ball Z: Battle of Z on puolilineaarinen peli; tehtävät edetään aluksi järjestyksessä, mutta pientä valinnanvaraa annetaan myöhemmässä vaiheessa. Välillä pelaajalle annetaan mahdollisuus hypätä toisen saagan tehtävään, joka on kuitenkin hieman haasteellisempi. Tehtävät koostuvat taistelupätkistä, joita käydään erilaisissa ympäristöissä, joita pelaaja voi myös hieman tuhota. Ympäristöt ovat sarjasta tuttuja laajoja kanjoneita ja aukeita, joissa taisteluita käydään.

Ennen tehtävän alkua, on valittava hahmo pelaajalle, sekä tekoälyn ohjaamille apureille. Tehtävistä riippuen, jotkin hahmot ovat lukittuina. Hemmoja on valittavana kuutisenkymmentä, jotka aukeavat pelaajan tahkotessa tarinaa, mutta osa näistä on kuitenkin saman henkilön eri versio, joka on vain voimakkaampi. Tarinan edetessä pelaajalle aukeaa erilaisia kortteja, sekä tavaroita, joita voi käyttää taisteluissa.

Pelatessa meni muutama tovi, ennen kuin selvisi kunnolla, että miten nämä kyseiset voimia, elämää ja muun muassa nopeutta parantavat kortit saadaan käyttöön. Peli ei nimittäin aivan täysin selkeästi kerro, että mistä nämä säädetään. Alkujaan oli helppo olettaa, että kortit ja tavarat valitaan tehtävävalikon oikeasta laidasta, mutta ne vain olivatkin tuijoteltavana siellä. Homma selkeytyi, kun vahingossa painoi ohjaimen kolmionäppäintä – ihan vain siinä uskossa, että hahmosta itsestä kerrottaisiin jotain taustaa.

Hahmon valikossa pystyy kustomoimaan omaa sankaria asettamalla kortteja jokaiseen ruutuun, sitä mukaa kun niitä itselleen saa haalittua ja tilaa on. Tuunailun voi suorittaa manuaalisesti kortti kerrallaan tai voi antaa pelin hoitaa se, valitsemalla joko kaikki parhaimmat kortit välittämättä siitä, että onko ne jo jonkin toisen hahmon käytössä. Vaihtoehtoisesti voi käyttää kaikkia niitä kortteja, jotka ovat vapaana. Pieni erikoisuus tuli huomattua kun valitsi neljä samaa hahmoa suorittamaan tehtävää ja heillä kaikilla oli samat kortit ja senzupavut, jotka allekirjoittaneelle tuli pelkästään asetettua. Outoa, vai mitä?

Taisteleminen on hyvin yksinkertaista, eikä erikoisliikkeiden määrällä mässäillä. R1 ottaa vihollisen kiikariin ja kohdetta voi muutta samasta napista. Oman joukkuetoverin saa tähtäimeen R3-nappia pohjaan painamalla, mikäli oma kaveri tarvitsee esimerkiksi Ki-energiaa, hahmojen erikoisvoimaa, jota käytetään voimakkaimpiin hyökkäyksiin. Perushyökkäyksiä on lähitaistelu- sekä pitkänmatkan hyökkäykset. Suurimmaksi osaksi taistelu on vain kolmion hakkaamista, perään liitämistä X-näppäimellä ja korkeuden säätämistä neliöllä. Siihen perään muutamat Ki-hyökkäykset ympyrällä ja se viimeinen lopetusliike joka on niinkin monimutkainen kuin kolmen napin yhdistelmä. Iik, joutuuhan sitä vielä torjumaankin välillä. Jokaisella pelattavalla hahmolla on omat erikoishyökkäyksensä ja niin sanottu voimakkain Ki-energia isku, mutta mikään näistä ei eroa toisistaan juuri millään muulla tavalla kuin visuaalisesti.

Tekoäly tuntuu toimivan kohtalaisen hyvin, niin omia- kuin vihollistakin ohjaillessaan. Se ei suoraa päätä hyökkää pelaajaa kohti, vaan osaa taistella muitakin vastaan. Hieman hämäävämmin toimii pelin strategian valinta, joka tapahtuu suuntanäppäimiä painamalla. Taktiikoita voi muuttaa taistelun edetessä, pelikin kertoo, että näin kannattaa tehdä, joskaan eroa ei tullut pahemmin huomattua.

“Leave it to me!” Tämä hakkaa yksin päälle taktiikka ei oikein auennut, eikä kyllä joukollakaan päälle hakkaaminen. Sen sijaan puolustautumistaktiikasta tuntui olevan hieman iloa, kun taistelukaverit antavat Ki-energiaansa pelaajalle ja voi täten heittää niitä voimakkaampia hyökkäyksiä. Toki Ki-energiaa saa myös meleehyökkäyksiä laukoessa.

Kun on tarpeeksi pelannut yksinpeliä, aukeavat co-op sekä battle mode pelattavaksi. Yksinpelin tehtäviä voi PSN:n välityksellä pelata neljän muun kanssa. Oman pelin voi luoda joko itse tai etsiä pikapelejä. Voi myös yrittää etsiä oman äidinkielen alueeltakin ihmisiä. Harmi vain, että tätäkin peliä varjostaa tuttu mörkö muista japanilaispeleistä; pelaajia ei löydy! Ainakaan niin paljon kuin itse tahtoisi.

Muualta Euroopasta kyllä löytyy, mutta valitettavasti Dragon Ball Z ei ole tainnut päästä suosioon Pohjoismaissa. Yhteydetkin ovat hyvin usein erittäin heikkoja, heikkoja tai yhteyttä ei ollenkaan. Se myös saattaa helposti kadota, jopa silloin kun tehtävä on juuri alkanut! Argh! Tästäkin huolimatta, co-op pelimuoto toimii kohtalaisesti. Taisteluun kun pääsee, on se paljon mukavampaa kuin keinoälyn kanssa seikkaillessa. Kanssataistelijoille voi napin painalluksella heitellä apuhuutoja, tai ihan vain muita kannustus- tai herjaushuutoja, joita pelissä on mukana. Mikki toimii myös, mutta kun toisesta päästä kuuluu ranskaa tai saksaa niin kommunikointi voi olla hankalampaa.

Battle mode olisi ollut pelaamista toisia pelaajia vastaan, mutta kun pelaajia ei löydy niin minkä teet. Pelimuotoja kuitenkin olisi ollut; normaali, dragon ball ja battle royale. Normaalin säännöt ovat samat kuin yksinpelissä, dragon ballissa kerätään seitsemän pallukkaa kentältä ja battle royale on niin sanottu “viimeinen mies pystyssä.” Taisteluiden keston voi valita viiden ja kymmenen minuutin väliltä.

Dragonball Z: Battle of Z on kokonaisuutena hieman tönkkö ja se jokin tietty syvyys tuntuu puuttuvan. Haastetta ja tekemistä siinä on ehkäpä muutamaksi kymmeneksi tunniksi, mutta vain yksinpelin osalta. Moninpeli ei moitteettomasti toimi, sillä pelaajia ei tunnu täällä länsimaissa linjoilla olevan. Kavereiden kanssa muut pelaajat eivät ole ongelmana. Grafiikka on nättiä piirrettyä animehenkistä 3D:tä ja hahmot tunnistaa helposti esikuvikseen.

Dragon Ball animesarjan vanha vetovoima on saatu peliin mukaan ? esimerkiksi huvittavien hahmoanimointien muodossa – mutta valitettavasti Goku ei Dragon Ball Z -sarjaa tällä tekeleellä onnistu parrasvaloihin uudelleen nostamaan.