Mass Effect: Andromeda arvostelussa

Mass Effect on pelisarja suuria tunteita täynnä. Tiukkojen taisteluiden ja kiivaiden valintojen keskellä, onnistui luomaan tunnesiteen pelin päähahmoon, komentaja Shepardiin. Hänen harteillaan ei ollut enempää eikä vähempää kuin koko ihmiskunnan säilyminen. Hän oli kaikkien kaveri, tai sitten ei kenenkään, pelaaja sai päättää. Kolme ensimmäistä Mass Effect peliä toimivat hyvin trilogiana ja näistä on ollut kiistelyä keskenään, että mikä on se kaikkein paras. Hahmot olivat kiinnostavia, tarina piti pelaajan otteessaan ja koko paketti oli vähintäänkin kohtalaisen hyvin kasassa. Mass Effect -trilogia onnistui luomaan vannoutuneen fanipohjan ja moni pitää Shepardia kaikkien aikojen pelihahmona. Sitten tuli Mass Effect: Andromeda.

600 vuotta kestänyt matka Andromedan galaksiin on vihdoinkin tullut päätökseen ja ihmiskunta alkaa etsiä sieltä uutta kotia itselleen. Ympäristö on kuitenkin kaikkea muuta kuin paratiisi. Planeetat ovat ihmisille sopimattomia, eikä uudet avaruusoliotkaan halua aloittaa keskustelua sivistyneesti. Taakse on turha katsoa sillä tuhansien uudisasukkaiden tarkoitus on pystyttää pysyvä siirtokunta Andromedaan. Pathfinderin tehtävä on etsiä asukkaille paikka jota kutsua kodiksi, eikä se ole mikään helppo nakki.

Mikäli on sarjan fani ja peliuutiset muutenkin kiinnostavat, ei varmaankaan ole voinut välttyä kasvoanimaatioiden saamalta kritiikiltä. Pelaajalle tämä tulee eteen jo heti hahmoa luodessa, mikäli niin haluaa. Vaihtoehtoisesti voi hypätä suoraan peliin, valitsemalla valmiin paletin joko naispuolisen tai miespuolisen Pathfinderin, sukunimeltään Ryder. Monelle hahmonluonti on kuitenkin olennainen osa roolipeliä ja Mass Effect: Andromeda hoitaa tämän kohtalaisesti. Mitään mullistavan erikoista ei ole muokattavissa, mutta kuitenkin sen verran, että lopputulos on jokseenkin miellyttävä tai huvittava. Pelkästään muokkaamiseen voi upottaa jo kymmeniä minuutteja peliaikaa.

Mass Effect: Andromeda on hyvin ristiriitaisia tunteita herättävä peli jo heti alkutaipaleella. Nyt jo päivityksen (versio 1.06) saaneet kasvot ovat vieläkin hieman vinksin vonksin, lähinnä suun alue on se häiritsevin alue. Tällä tuskin olisi minkäänlaista merkitystä, jos kyseessä olisi suora räiskintä, mutta kun Mass Effectissä ilmeillä on väliä mikäli haluaa yrittää samaistua hahmoihin, tai pitää heitä edes elävinä olentoina. Kaikkea pientä muuta on myös paikkailtu ja viilailtu sieltä täältä. Suurimmat korjailut on näitä graafisia virheitä, kasvojen lisäksi liikeanimointi on saanut hienoista parannusta. Samoin ruudun nykimistä on pyritty vähentämään ja npc-hahmot vihdoinkin seuraavat pelaajaa katseellaan. Päivitykset ovat keskittyneet pelin ensimmäisiin pelitunteihin ja hyvä niin, koska ne ovat niitä ratkaisevia hetkiä, pelaajan innostuksen kannalta. Mikäli fanit siis miettivät näitä harmittavia graafisia virheitä, ei niistä periaatteessa enää tarvitse murehtia. Ainakaan yhtä paljon mitä internet antaa ymmärtää. Toki päiviteltävää Biowaren Montreal yksiköllä vielä riittää, mutta voi olla jo liian myöhäistä kun kakka on jo housuissa.

Juonikuviot

Itse tarina ampaisee käyntiin täynnä toimintaa. Mystinen avaruuspihka estää emoaluksen etenemisen ja Ryder, joko pelaajan valitsema mies tai nainen, herää cryo-unesta. Isän johtaman ryhmän kanssa, Ryder lähtee läheiselle planeetalle tutkimaan tapahtumaa. Kaikki menevät päin honkia jo planeetalle laskeutuessa ja tiimi ripottautuu sinne sun tänne. Ryder selviää kuin ihmeen kaupalla tiputuksesta ja lähtee etsimään kumppaneitaan. Outo kasvillisuus ympäröi kallioita ja myrkky polttelee jalkojen alla. Skannerilla voi tutkailla orgaanisia eliöitä ja avaruusolioiden härpäkkeitä. Uudessa maastossa ei tarvitse talsia kauaa kun tapaamme ensimmäiset vihamieliset otukset. Tällä ensimmäisellä planeetalla raapaistaan tarinan pintaa, tavallaan asetetaan siemen pelaajan päähän kasvamaan. Ryder kokee aikamoisen kovan henkilökohtaisen tapahtuman ja pelaajalla on jonkin verran sulateltavaa jo heti alussa.

Tai näin ainakin pitäisi, mutta hahmot tekevät tästä vaikeasta tilanteesta hyvin platonisen. Tämä jae onkin sitten kevyehköä spoileria joten voi hypätä yli, mikäli pieninkin paljastus on haitaksi. Planeetan pinnalta kun palataan takaisin alukseen, Cora kertoo Ryderille ikäviä uutisia. Tässä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä, mutta Coran hiuksen hieno hymy pilaa koko kohtauksen. Silmät on korjattu päivityksessä, kuten tuli todettua aiemmin, mutta miksi ihmeessä pelihahmojen suu-animaatioihin ei koskettu. Internet meemit keskittyivät liikaa pelkästään silmien pilkkaamiseen. Pelaaja voi vastausvaihtoehtojen perusteella pähkäillä itsekseen, että ”no, eivät he olleet niin läheisiä, joten tunteettomuus on ymmärrettävää.” mutta kyllä tämä tilanne hieman perverssiltä vaikuttaa. Tämä Coran hymy sai syvemmin miettimään, että kuinka pienestä se oikeasti voi olla kiinni, jotta tunne välittyy ruudusta verkkokalvoille.

Tarina kokonaisuudessaan saa mielen heittelehtimään puolesta ja vastaan. Ajoittain pääsee hyvin uppoutumaan peliin sisälle, mutta äkkiä kaikki murenee kun tulee jokin käsittämättömän ontuva kohtaus, kuin nykypäivän Emmerdalea katsoisi. Dialogi voi olla hyvinkin puuduttavaa, B-luokan elokuvan tyyliin. Tarinaa ajatellen koko Andromedan galaksi tuntuu erikoiselta paikalta ja muinainen avaruusoliorotu (Remnant) hyvin geneeriseltä ja 90-luvulta tuttu elokuva ja sarja tulee hieman mieleen, Star Gate. Samoin tulee myös toinen legendaarinen sci-fi sarja mieleen, Farscape, mutta tämä johtunee enemmänkin Asari-rodusta. Mitään uutta ja mieltä räjäyttävää ei ole luvassa vaan ennalta-arvattavaa keskiverto huttua, mikäli on seuraillut syvemmin sci-fi skeneä.

Ryder ja matkakumppanit

Mass Effect: Andromeda poikkeaa aikalailla myös vastausvaihtoehtojensa osalta aikaisempaan trilogiaan verrattaessa; Renegade ja Paragon ei ole enää mahdollista. Valittavana on neljä eri tunnetilaa keskusteluissa; tunteellinen, looginen, rento ja ammattimainen. Periaatteessa mitään radikaalia persoonallisuutta ei siis voi luoda. Ryder on joko porukan hauskuuttaja tai looginen heppu. Tämä on suuri harmi ja tuntuu rajoittavan pelaajaan kekseliäisyyttä. Mitä Ryderin taustaan tulee on pelaajan itsensä päätettävissä, että onko tarina mielenkiintoinen vai ei. Samaa voi sanoa Ryderin kumppaneista, joiden taustat saa nuuhkittua puhki. Kumppaneina on vanhoja tuttuja avaruusrotuja, mikä on ihan loogista kun ajattelee porukan olevan unessa 600 vuotta. Linnunradalta liftasi ihmisten kyytiin asari, krogan, turian, salarian, volus, quarian, hanar ja elchor. Andromeda sen sijaan tuntuu olevan linnunrataa paljon köyhempi älyllisestä elämästä. Pari uutta rotua, kett ja angara, ja toisesta näistä vain yksi heppu liitty porukkaan riemuisaan.

Linnunradan galaksin kumppaneista mieluisin saattaa olla Peebee, tuo näpsäkän näköinen pesukarhu, sininen asari-rodun edustaja. Hän heittää välillä ihan mukavaa läppää, jolle saattaa jopa vähän hymähdellä. Muut tuttujen rotujen edustajat ovat aika mitäänsanomattomia, yksinkertaisesti tylsiä.

Seksiä!

Nyt on pornoa enemmän kuin koskaan aiemmin. Tuli mietittyä, että näihin seksikohtauksiinko suurin osa 40 miljoonan dollarin budjetista on uponnut, kun ne ovat aika makoisasti toteutettu. Ei kaikki, mutta Coran ja miespuolisen Ryderin sekstailut on aika intohimoista katseltavaa. Samoin Peebeen. Eksoottisempien avaruusolentojen kanssa homma ei ihan pelaa, esimerkiksi Vetran suoritus on aika laimea. Ennen petihommiin pääsyä täytyy kuitenkin vähän pehmentää kumppania ja tämä tarkoittaa oikeita sanoja oikeaan aikaan. Välillä se vaatii halausta ja toisinaan suutelemista. Harmittaa kun mies Ryder ei voi sekstailla kaikkien haluamiensa hahmojen kanssa, sillä jotkut haluavat saman sukupuolen edustajan. Onneksi pari heppua on bi-seksuaaleja niin ei jää sekään kokematta. Mukavaa, että jokaiselle löytyy jotakin.

Taistelu

Tappeleminen on pelin parasta antia. Ryderin suihkumoottorireppu tuo liikkuvuuteen kaivattua nopeutta. Melee onnistuu näppärästi sekä Ryderin sivuttaisliirrot. Reppu mahdollistaa muutaman sekunin mittaisen leijumisen, jonka aikana Ryder voi räiskiä vihollisia yläilmoista. Suojassa oleminen sen sijaan tuo usein ongelmia. Kun Ryder nojaa mitä tahansa estettä, on hän automaattisesti suojassa. Tämä ei ihan aina ole niin selkeä kuin haluaisi ja ajoittain jopa vaikea sisäistää. Liian usein on sellainen jännä olo, ollessaan polviasennossa laatikon takana.

Aseet ovat peruskauraa muiden fps-pelien rinnalla, on myös kyky ampua hieman voimakkaampi laukaus. Aseihin saa modeja, kunhan on tarpeeksi kerännyt resursseja planeetoilta – kyllä, tämä resurssien kerääminen on mukana edelleen – mutta se on vain parin napin painalluksen ajan vievää hommaa. Ainoa valittamisen aihe taistelemisessa on jatkuvat geneeriset vihollisaallot ja ehkä ajoittain liian usein toistuva välipomo. Muutamia eksoottisempia vihollisia löytyy ja näitä on mukava laittaa kumoon. Muulta osin tämä planeetoilla alieneitten tappaminen on hupaisaa puuhaa.

Planeetat

Näitä on muutamia erilaisia; jäätä, viidakkoa ja aavikkoa. Grafiikkaa kun on tässä tullut suurimmaksi osaksi haukuttua niin on pakko kuitenkin antaa pisteitä pelin tekstuureille ja yleis-ilme on erittäin hyvä. Maastoja on ihan mukava katsella ja huomaa, että artisti on pyrkinyt pitämään pelaajan mielenkiinnon yllä ympäristöä tutkaillessa, ainakin kun värejä miettii. Toinen asia sitten on se, että kuinka paljon planeetalla on erilaista tekemistä ja miten samat rakennukset ja muut toistuvat maastoissa.

Liikkuminen planeetoilla hoituu näppärästi nomad-ajoneuvon avulla. Aivan kuten aseitakin, nomadia voi tuunailla ja väriäkin vaihtaa. Nomadissa ei ole aseita, hyppy ja suihkumoottorit löytyvät. Trilogiaa pelanneet varmaan muistavat Mako-ajoneuvon. Nomad ei onneksi ole samalla tasolla vaan ohjaus onnistuu ongelmitta.

Muinaiset avaruusoliot ovat jättäneet sukoduja pelaajan ratkottavaksi. Nämä kun on ratkottu niin voidaan lähteä planeettaa asuttamaan. Jokaisella planeetalla on vaaroja joita täytyy väistellä; salamat iskevät, myrkyt, kylmyys. Niin ja toki ne viholliset. Muutamia tahattomia vaaroja on eksynyt koodaajien läpi, kuten ruudunpäivitys (edelleen) ja kartan läpi tippumiset. Päivitykset ovat vähentäneet näitä, mutta jännä nähdä, että kuinka monta päivitystä tähän Andromedaan kaiken kaikkiaan uppoaa. Onhan se kiva, että työntekijälle riittää töitä!

Ryderin & tiimiläisten kehitys

Osittain tätä jo puitiin, mutta kyvyistä hieman asiaa. Pelaaja voi antaa tietokoneen asettaa kykypisteet itselleen ja ryhmälle ja jättää siis tämän roolipelaamisen täysin pois. Vaihtoehtoisesti voi säätää aika tarkkaan, kuinka Ryder ja kumppanit toimivat ja tallentaa tämän profiiliksi. Profiilin saaminen käyttöön vaatii kuitenkin tiettyjen ehtojen toteutumisen, pisteiden kuluttamisen. Profiileilla on omat tasot, kuudenteen asti.

Näitä profiileja voi vaihdella sitten lennossa, jopa kesken taisteluiden, kun menee vain valikkoon. Toisaalta, on kivaa kun on rajoittamattomat kyvyt, mutta kyllä se nakertaa sitä roolissa pelaamisen tunnetta. Kun nimenomaan pitäisi olla jokin rooli, eikä olla vaan automaattisesti se mitä haluaa. Ei se toimi näin muissakaan roolipeleissä. Pitäisi vähintään pois taistelusta olla, jos mielii vaihtaa kokemuspisteitä. Jos nyt karkeaa vertailua pitäisi heittää niin velho voi kesken taistelun päättää olla retribution paladin.

Taistelukaverit ovat ihan kelpo sotilaita. Käskyttäminen on vain erittäin yksinkertaista. Ei ole kuin kaksi komentoa; mene tuonne, tapa nämä. Monimutkaisempi käskyttäminen olisi tuonut enemmän syvyyttä ja joustavuutta tappelemiseen.

Moninpeli

Andromedan moninpeli on ihan toimiva, joskin erittäin suppea. Pelimoodeja ei ole kuin yksi ja tämä saattaa nakertaa innostusta. Pelaaja voi valita melkein kahdestakymmenestä eri hahmoluokasta mieleisensä ja tälle sitten kerätään kokemuspisteitä, joilla saa auki parempia kykyjä. Pelimuotona toimii survival, jossa tulee muutaman aallon verran vihollisia ja näistä täytyy selvitä. Meininki on aika pitkälti samanlaista kuin Call of Dutyn zombi-mätöt, se ei vain yllä aivan samalle tasolle. Tuskin siis pelkän moninpelin takia kannattaa Andromedaa himoita, sillä pelin anti jää suppeaksi.

Loppusana

Mass Effect on pelisarjana aivan loistava, Andromeda on kuitenkin näistä neljästä se heikoin lenkki. Kaikki kritiikki mitä on pelin julkaisun jälkeen tullut, on ollut ansaittua. Nyt vasta Andromeda alkaa näyttämään siltä miltä sen olisi pitänyt julkaisun alussa näyttää. Mitkään päivitykset eivät kuitenkaan voi korjata käsikirjoitusta tai pelin kokonaiskuvaa. Nyt jälkeenpäin on vuotanut videokuvaa pelin alpha versiosta ja sen väripaletti näyttää paljon synkemmältä mitä on valmiissa versiossa. Ei voi kuin vain arvailla, että miksi päädyttiin muoviseen ja värikkääseen palettiin.

Biowaren Montrealin yksikkö on saanut remmistä ja heidät on periaatteessa laitettu hyllylle. Andromeda ei ole ollenkaa se mitä moni odotti. Hyvä asia on kuitenki se, että tätä voi pitää trilogiasta irrallisena versiona. Fanin ei tarvitse pelätä sen pilaavan aikaisempia kokemuksia. Musiikki on hyvää, grafiikkaa on päivitetty, moninpeli on hauskaa, ainakin pieneksi hetkeksi. Andromedalle voi helposti antaa ainakin mahdollisuuden olla hyvä, varsinkin jos sen löytää alennuksesta.