SingStar ? Motown tuo olohuonekaraokeen kolmenkymmenen biisin verran legendaarisen Motown Recordsin hittejä. Paketista löytyy huomattavan tyylikästä tavaraa aina Marvin Gayesta The Supremesiin, mutta kolikon kääntöpuolena, pelin kappaleet ovat keskimäärin aika pahuksen vaikeita. Toisaalta nuotin vierestä päästely ei ole jarruttanut menoa ennenkään ja jos pitäisi valita epävireisen Britney Spears- tai The Commodores-imitaation väliltä, kääntyisi oma vaakakuppini selvästi Detroitin suuntaan. SingStar-levyjä on mahdoton pisteyttää ottamatta kantaa itse musiikkiin ja koska oma maku on aina se paras maku, kannattaa kenties tähtien sijaan kesittyä tuijottamaan biisilistaa.

Pain on vahvasti fysiikkapainotteinen räsynukenviskelypeli. Se on hieman liian kertakäyttöinen yksinpeliviihteeksi, mutta samalla turhan monimutkainen illanistujaisten leppoisaksi bilepeliksi. Se tosiasia, ettei peli päästä aloittamaan edes yksinpeliä ilman vartin mittaista tutoriaalia, tiivistää moninpelin ongelmat melko hyvin: oppimiskynnys on casual-gaming mittareilla yksinkertaisesti liian jyrkkä. Jos Painille antaa hetken aikaa, löytyy siitä myös viihdyttävä puolensa, enkä voi kiistää, ettenkö olisi upottanut ihan mieluisan tovin jos toisenkin perus-Paindemoniumin ja Fun With Explosivesin parissa. On vähän siinä ja siinä, voiko näillä meriiteillä oikeuttaa reilun kolmenkympin hintaa, mutta voisi visaansa huonomminkin vinguttaa.

Buzz - Suomen Neropatti iskee pöytään sitä samaa tuttua Buzz-visailua, jota on koettu jo PS2-kaudesta saakka. Itse pelaamisesta ei ole juuri pahaa sanottavaa, mutta pelin teema tuntuu menneen hieman harakoille, sillä Suomen Neropatin kysymykset eivät ole yhtään sen suomalaisempia kuin muissakaan sarjan peleissä. Sinänsä ansiokkaasti ääninäytelty juontaja, Buzz, on käsikirjoitettu sen verran epähauskaksi, että mieleni tekisi hetkittäin repiä korvat pois päästä, mutta kunhan ei menetä yöuniaan tämän suurisuisen virtuaaliegon takia, irtoaa Buzz - Suomen Neropatista ihan kelvollista visailuviihdettä koko perheelle.

Rock Band 2 on bändipelien kruunaamattoman kuninkaan odotettu jatko-osa, jonka pelilliset muutokset ovat niin konservatiivisia, että sen nimi pitäisi olla oikeastaan Rock Band 1,5. Päivittynyt uramoodin ja Drum Trainer ovat ihan mukavia lisäyksiä, mutta olisin mieluusti luopunut kumpaisestakin, jos mukana olisi ollut laulumoodi, joka ihan oikeasti toimii. Kunhan unohtaa Rock Bandin puutteelliset karaokeaspektit ja keskittyy muovisoittimilla fiilistelyyn, löytyy pelistä harvinaisen vähän valittamista. Tärkein sisältö, eli biisivalikoima, on poikkeuksellisen monipuolinen ja toimiva, mikä on mielestäni aika paljon sanottu EA:n pelistä. Onhan se nyt joka tapauksessa ihan selviö, että mikä tahansa peli, johon saa Radioheadin My Iron Lungin tai Zombiesin She's Not There'n, on hankkimisen arvoinen.

SingStar Pop Edition ja Suomipop eivät lähde sörkkimään SingStarin loistavaa karaokekaavaa, vaan tarjoavat samaa hauskaa laulantaa uudella sisällöllä. Kumpaisenkin levyn biisivalintoja leimaa hieman sekava, tilkkutäkkimäinen linja ja etenkin Pop Editionin kohdalla on vaikea keksiä, kenelle se oikeastaan on suunnattu. Suomipopissa biisien suuri kirjo ei niin haittaa, sillä se on jo korkean kotimaisuusasteensa puolesta lähes varma hitti juhlayleisön keskuudessa. En ole aivan varma, onko SingStarien pisteytys yleisellä tasolla järkevää, mutta jos nyt jotain pitäisi laukoa, niin intuitiivisesti tiputtaisin Pop Editionille 2,5 ja Suomipopille 3,5 tähteä. Kannattaa kuitenkin lukaista biisilistat huolella läpi, sillä niistä saa takuuvarmasti totuudenmukaisemman kuvan, kuin yksittäisen arvostelijan subjektiivisesta mielipiteestä.

SingStar Pop Edition ja Suomipop eivät lähde sörkkimään SingStarin loistavaa karaokekaavaa, vaan tarjoavat samaa hauskaa laulantaa uudella sisällöllä. Kumpaisenkin levyn biisivalintoja leimaa hieman sekava, tilkkutäkkimäinen linja ja etenkin Pop Editionin kohdalla on vaikea keksiä, kenelle se oikeastaan on suunnattu. Suomipopissa biisien suuri kirjo ei niin haittaa, sillä se on jo korkean kotimaisuusasteensa puolesta lähes varma hitti juhlayleisön keskuudessa. En ole aivan varma, onko SingStarien pisteytys yleisellä tasolla järkevää, mutta jos nyt jotain pitäisi laukoa, niin intuitiivisesti tiputtaisin Pop Editionille 2,5 ja Suomipopille 3,5 tähteä. Kannattaa kuitenkin lukaista biisilistat huolella läpi, sillä niistä saa takuuvarmasti totuudenmukaisemman kuvan, kuin yksittäisen arvostelijan subjektiivisesta mielipiteestä.