admin

SingStar Pop Edition ja Suomipop eivät lähde sörkkimään SingStarin loistavaa karaokekaavaa, vaan tarjoavat samaa hauskaa laulantaa uudella sisällöllä. Kumpaisenkin levyn biisivalintoja leimaa hieman sekava, tilkkutäkkimäinen linja ja etenkin Pop Editionin kohdalla on vaikea keksiä, kenelle se oikeastaan on suunnattu. Suomipopissa biisien suuri kirjo ei niin haittaa, sillä se on jo korkean kotimaisuusasteensa puolesta lähes varma hitti juhlayleisön keskuudessa. En ole aivan varma, onko SingStarien pisteytys yleisellä tasolla järkevää, mutta jos nyt jotain pitäisi laukoa, niin intuitiivisesti tiputtaisin Pop Editionille 2,5 ja Suomipopille 3,5 tähteä. Kannattaa kuitenkin lukaista biisilistat huolella läpi, sillä niistä saa takuuvarmasti totuudenmukaisemman kuvan, kuin yksittäisen arvostelijan subjektiivisesta mielipiteestä.

SingStar Pop Edition ja Suomipop eivät lähde sörkkimään SingStarin loistavaa karaokekaavaa, vaan tarjoavat samaa hauskaa laulantaa uudella sisällöllä. Kumpaisenkin levyn biisivalintoja leimaa hieman sekava, tilkkutäkkimäinen linja ja etenkin Pop Editionin kohdalla on vaikea keksiä, kenelle se oikeastaan on suunnattu. Suomipopissa biisien suuri kirjo ei niin haittaa, sillä se on jo korkean kotimaisuusasteensa puolesta lähes varma hitti juhlayleisön keskuudessa. En ole aivan varma, onko SingStarien pisteytys yleisellä tasolla järkevää, mutta jos nyt jotain pitäisi laukoa, niin intuitiivisesti tiputtaisin Pop Editionille 2,5 ja Suomipopille 3,5 tähteä. Kannattaa kuitenkin lukaista biisilistat huolella läpi, sillä niistä saa takuuvarmasti totuudenmukaisemman kuvan, kuin yksittäisen arvostelijan subjektiivisesta mielipiteestä.

Race Pro näyttäisi olevan jonkin sortin testikappale Simbinin kehittämälle pelimoottorille, Lizardille. Tältä ainakin tuntuu, sillä mihinkään osa-alueeseen ei ole oikein täysillä panostettu. Autoja pelissä riittää, ja ne ovat useimmiten hienosti mallinnettu, sekä ajotuntuma niiden suhteen on pääosin kunnossa. Tekoäly, äänet, grafiikka ja pelattavuus on kuitenkin ala-arvoista. Valikotkin ovat sekavat, kun autoja lähtee valitsemaan. Live-ominaisuus toimii jotenkuten, mutta vain sen takia, että on hienoa nähdä muiden autojen lentävän katolleen. Kaksinpelikin on pettymys, sillä kunnollinen jaetun kuvaruudun mahdollisuus puuttuu. Vaikka Simbin tekee hyviä ajosimulaattoreita PC:lle, niin kyllä nyt konsoleilla tuli pienoinen hutilyönti.

Guitar Hero: Metallica on sitä mitä lupaakin; vähäisillä uudistuksilla varustettu uusi Guitar Hero -peli, joka keskittyy Metallican kappaleiden soittamiseen. GH: Aerosmithin tapaan pelin hinta on hieman suolainen ja kaiken kukkuraksi Metallica -pelin urapeli on todella lyhyt, mutta jos nämä seikat voi katsoa läpi sormien on GH: Metallica takuuvarma ostos, jos ei muille niin ainakin ehdottomasti Metallican faneille.

Legends Of Wrestlemania on Wrestlemania -tapahtuman 25-vuotisjuhlien kunniaksi julkaistu painipelituote, joka ei THQ:n edellisen painipelin, Smackdown Vs. RAW 2009:n tapaan ole oikein mistään kotoisin. Toki pelin kasaritunnelma pitkätukkaisine trikoopainijoineen Hulk Hoganin johdolla tuovat hilpeyttä painimiseen, mutta koska peli on kontrolleiltaan niin pahasti metsään mennyt, ei peliä voi suositella kuin pahimmille showpainin faneille. Toisaalta, ehkä kannattaa säästää rahat ja katsoa legendaarisimmat painipätkät ilmaiseksi suoraan netistä.

Resistance - Retribution on ennen kaikkea konseptipeli. Se osoittaa havainnollisesti, kuinka modernista 3D-räiskinnästä on mahdollista leipoa toimiva mobiiliversio alistumatta raastaviin kompromisseihin grafiikan, kontrollien tai verkkopelin suhteen. Väkinäinen tarina ja muutama lapsus pelisuunnittelussa sysäävät sen väkisinkin hieman PS3-isoveljiensä varjoon, mutta jos sitä vertaa muihin PSP-ammuskeluihin, on kyseessä onnistunut teos. En tosin ole aivan varma, tarvitseeko maailmani välttämättä lisää juuri PSP:lle tehtyjä 3D-räiskintöjä, mutta mikäli kokee genren enemmän omakseen, ei Retributionin kanssa voi mennä vikaan.

Monsters Vs. Aliens on Dreamworksin uusimpaan, samannimiseen animaation pohjautuva lisenssipeli Activisionilta. Valitettavasti tällä kertaa ei jatketa hauskan ja pelattavan Kung Fu Pandan jalanjäljissä, vaan sen sijaan Monsters Vs. Aliens onkin jälleen yllätyksetömämmin ala-arvoinen elokuvan maineella ratsastava peli, jolla halutaan viedä rahat pois lasten vanhemmilta.. Vieläpä lama-aikana. Jos kukkarossa ei ole Mattia ja lapsesi haluaa tämän.. Mieti silti vielä kaksi kertaa. Ja jos joku nyt jäi asiaa miettimään, niin kyllä -- Clint Eastwoodin elokuva Gran Torino on loistava elokuva, menkää katsomaan se!

Ninja Blade yrittää selkeästi haastaa suositun Ninja Gaiden -pelisarjan, olemalla melkeinpä tämän klooni, mutta paremmin toimivista kontrolleistaan ja kamerakulmistaan huolimatta Ninja Bladen sisältö ja konsepti jää jokseenkin tasolle keskinkertainen. Ehkäpä ensi kerralla From Software onnnistuu paremmin... ?

Skate 2 on loistavan skeittipelin loistava jatko-osa. Puhtaana jatko-osana se on ehkä turhankin konservatiivinen, mutta mikäli ensimmäinen Skate jäi jostain syystä väliin, on kakkosesta vaikea olla innostumatta. Syy on selvä: pelin ohjaus on äärimmäisen monipuolista ja luontevaa. Peli on helppo oppia, mutta äärimmäisen vaikea hallita täydellisesti. Kokonaisuuden viimeistelevät kauttaaltaan tyylikäs toteutus sekä yksi pelihistorian hienoimmista hiekkalaatikkokaupungeista. Skate 2:a on helppo suositella, olipa sitä itse lajista mitä mieltä tahansa.

Aluksi Wathcmen vaikuttaa hyvinkin lupaavalta Xbox Live arcade -julkaisulta, mutta totuus iskee viimeistään kolmannessa kentässä, kun huomaa, ettei peli tule muuttumaan paljoakaan. Tarina vierii eteenpäin, mutta samanlaiset taistelut ovat jatkuvia, viholliset juoksevat päättöminä kohti pelaajaa, kentät ovat putkimaisia ja hahmot bugittavat ja kaiken kukkuraksi itse pelin pääsemisessä päävalikkoon kuluu aikaa jo melkein minuutti. Pelin pelaa läpi alle 80 minuutissa ja onhan moisesta tempusta saatavilla Achievement-systeemin kautta pelaajapisteitäkin. Toinen asia on, että jaksaako pelata kahdentoista saavutuksen takia peliä niinkään paljoa. Plussana kuitenkin sanottakoon, että peli ei paljoa maksa ja hintalapuksi muodostuukin vain noin 20 euroa. Watchmenin toinen osa on niin ikään lähiaikoina tulossa ladattavaksi. Mikäli leffa on katsottu ja janoaa lisää Vahtimiehiä, kannattaa ladata Watchmen: The End Is Nigh -pelin demo. Siitä voi tehdä johtopäätöksen, haluaako maksaa saman toistosta, jotta saisi muutaman kymmenen minuutin verran lisää hupia. Kun kakkua on syönyt tarpeeksi, loput tekee mieli heittää roskiin.