Robert Ludlum's Bourne Conspiracy on lyhyt ja intensiivinen toimintapeli, joka nimestään huolimatta repii tunnelmansa ja juonensa suoraan Hollywoodista. Pääosin räiskinnästä, lähitaistelusta ja refleksipeleistä koostuva kokonaisuus onnistuu kaappaamaan elokuvan sekavan ja kiireisen tunnelman, mutta lässähtää pelillisiltä avuiltaan pannukakuksi; putkimaiset tasot, hiomattomat räiskintäosiot ja typerryttävän yksitoikkoiseksi äityvät lähitaistelut jaksavat kiinnostaa vain hetken ja vaikka niihin ei turtuisikaan, on koko lysti vedetty läpi joka tapauksessa noin kuudessa tunnissa. Ellet ole täysin koukussa Bourne-leffojen hektiseen tunnelmaan, on Bourne Conspiracya vaikea suositella muutoin, kuin tulevaisuuden alelaareista poimittavaksi.

Grand Theft Auto IV tuo vanhan kunnon GTA-kaavan uudelle konsolisukupolvelle ja tekee sen kaiken lisäksi tyylillä. Vakavempiinkin sävyihin uskaltautuva juoni pitää pelaajaa koukussa tuntikaupalla, eikä tekeminen tarinan päättymiseen tyssää, vaan elävä kaupunki sivutehtävineen työllistää pelaajaa vielä tuntitolkulla tämänkin jälkeen. Ehkä hämmästyttävintä on se, kuinka hyvin GTA IV:n seurassa viihtyy, vaikkei oikeastaan tekisikään mitään; Liberty Cityn kaupunki lukemattomine yksityiskohtineen tuntuu melkeinpä ehtymättömältä hämmästelyn lähteeltä. Kun yksinpeli saadaan lypsettyä kuiviin, jatkuu väkivaltainen rötöstely verkon puolella. Vaikkei tämä nyt mikään ennakkoarvioiden mukainen, spitaalia parantava messiaspeli olekaan, on Grand Theft Auto IV:ssä lähes varmat ainekset vuoden peliksi. Kaikkiaan, loistava suoritus, joka ansaitsee viisi tähteään heittämällä.

Juurilleen uskollisena, Burnout - Paradise on autoaiheinen toimintapeli, joka ammentaa todellisen viehätysvoimansa surrealistisesta vauhdista, häikäilemättömästä ajotavasta sekä koko digitaalisen pelihistorian näyttävimmistä kolareista. Avoimen kaupungin aiheuttamat navigointiongelmat sekä kolarimoodin ja split-screen-moninpelin puuttuminen pitävät Burnout - Paradisen parin askeleen päässä täydellisyydestä, mutta mikäli suonissasi virtaa kolikkopelibensiini, ei tätä totisesti kannata jättää väliin.

Assassins Creed on ainutlaatuinen sekoitus Prince of Persian tasohyppelyä, Grand Theft Auton hiekkalaatikkokonseptia, hiiviskelyä, sekä ronskin väkivaltaista taistelua. Aikuisella tavalla moraalia pohdiskeleva käsikirjoitus, täydellisyyttä lähentelevä pelattavuus ja sekä yksityiskohtia pursuava pelimaailma olisivat tarjonneet puitteet isompaankin spektaakkeliin, mutta jopa lievästi yhteen kaavaan jumiutunut tehtävärakenne ja läpeensä geneeriset sivutavoitteet voi antaa anteeksi, kun puitteet ovat muutoin näin onnistuneet. Gamereality suosittelee!

Nascar 08 on realistinen, mutta suppea katsaus yhteen amerikkalisimmista urheilulajeista sitten amerikkalaisen jalkapallon. Karu grafiikka, simulaattorimainen lähestyminen ja vaatimaton määrä pelimuotoja rajoittavat peli-ilon ainoastaan Nascar-orientoituneiden realismifriikkien yksinoikeudeksi. Mikäli tunnistaa kuuluvansa edellä mainittuun ryhmään, voisi rahansa huonomminkin sijoittaa, mutta normaalien, hauskasta pitävien ihmisten kohdalla, se kysyy jo hieman taitoa.

Ghost Recon Advanced Warfighter 2 tarjoaa kevyttä taktiikkaa ja ammuskelua, tuottamatta pettymystä sen koommin kevyen strategian, kuin ammuskelunkaan ystäville. Vaikkakin peli kärsii hieman lyhyemmänpuoleisesta yksinpelikampanjasta, eikä liiallisen sinipunavalko-patriotismin värittämä juonikaan liene ihan jokaisen ajattelevan ihmisen kuppi teetä, eivät GRAW 2:n intensiiviset tulitaistelut, äärimmäisen hyvin suunnitellut kontrollit ja ylitsevuotavaisen runsas valikoima moninpelimuotoja jätä epäilystä siitä, etteikö kyseessä olisi yksi viimeaikojen viimeistellyimmistä PS3-toimintapläjäyksistä. Ellet ole allerginen mukaansatempaavalle moninpelitoiminnalle ja räiskinnälle, on erittäin vaikea keksiä päteviä syitä sille, miksei Ghost Recon Advanced Warfighter 2:sta pitäisi pelihyllystäsi löytyä.

Fifa 08 jatkaa viimevuotisen edeltäjänsä linjoilla, tarjoten totuttuun tapaan läjäpäin sisältöä ja korkeita tuotantoarvoja, mutta toisaalta vieden sarjaa yhä tiiviimmin kohti realistista jalkapallosimulointia. Suunta ei olisi välttämättä laisinkaan huono, mikäli peli tekisi suurieleisempiä kädenojennuksia kohti lajista vähemmän tietäviä "rivipelaajia", mutta ilman minkään sortin harjoittelu-/arcademoodia, ei Fifasta ole tarjoamaan kovinkaan paljoa meille lyhytjänteistä kaljoitteluviihdettä tavoitteleville taviksille. Mikäli korkea oppimiskynnys ei kuitenkaan ole ongelma, tarjoaa Fifa 08 rutkasti korkeatasoista ja näyttävää pallotteluviihdettä sekä hieman erillista lähestymistä jopa koko genreen "Be A Pro"-moodinsa kautta. Lajin ystäville pakko-ostos, muut harkitkoon omaksumiskykynsä mukaan.

Full Auto 2 - Battlelines on epäonnistunut jatko-osa epäonnistuneelle pelille. Periaatteessa viihdyttävä idea niittää tuhoa, kaahatessaan tuhatta ja sataa pitkin urbaaneja ympäristöjä romuttuu tehokkaasti lähes epäpelattavan ajomallin ja epätasaisen ruudunpäivitysnopeuden myötä, tyhjyyttään ammottavien monipelipalvelimien sekä yhdentekevän että ääliömäisen juonen viskellessä kapuloita rattaisiin. Komeasti tuhoutuvat ympäristöt sekä konsolipeleille harvinainen 1080p-tuki saattavat houkuttaa tiettyä kohdeyleisöä, mutta tasokasta pelikokemusta halajavien kannattaa unohtaa Full Auto ja etsiä pelihyllyynsä suosiolla jotain muuta täytettä.

Virtua Fighter 5 on vähän yllätyksiä, mutta rutkasti pelillistä arvoa sisältävä jatko-osa yhdelle tappelupeligenren legendaarisimmista pelisarjoista. Pelillisesti VF 5 marssii edeltäjiensä jalanjäljissä, hitaasti opittavan mutta palkitsevan pelattavuutensa kanssa. Keskeisimpien muutosten rajoittuminen lähinnä pariin uuteen hahmoon sekä graafiseen kasvojenkohotukseen, saattaa herättää puskista innovaation ja verkkopelimahdollisuuksien perään huutelevat kyynikonpirulaiset, mutta jos nyt ollaan aivan rehellisiä, niin tätähän me oikeastaan halusimmekin; viimeistellyn mutta perinteisen tappelupelin, jonka avulla näyttää upouuden teräväpiirtotelevisionsa kristallinkirkasta kuvaa kavereille, sekä hyvän syyn tuhlata pahan päivän varalle kootut säästöt PS3:n hankintaan.

Need For Speed - Pro Street vie pitkäikäistä arcadekaahailusarjaa pykälän verran realistisemmille vesille, karsien yhtälöstä poliisitakaa-ajot ja siirtäen kaahailun suljetuille radoille. Mukaan on ympätty tällä kertaa entistäkin enemmän virittelymahdollisuuksia sekä paranneltu ajomalli, mutta merkittävimmän mullistuksen konseptiin tuo autojen vauriomallinnus. Vaikkakin kyse on pääasiassa visuaalisesta tehosteesta, on autojen särkyminen tervetullut uudistus, joka pistää pelaajan kiinnittämään huomiota aivan uudella tavalla ajamisensa tarkkuuteen. Harmillisesti, psykologisesti toimivasta peltien rypistelystä pääsevät nauttimaan ainoastaan PS3:n, XBox360:n ja PC:n omistajat, jättäen PS2- ja Wii-pelaajat nuoleskelemaan näppejään muilta osin ala-arvoiseksi pelkistetyn vauriomallin kanssa. Loppujen lopuksi Need For Speed - Pro Street on juuri sitä, mitä siltä odottaisikin; tuttua ja turvallista arcaderymistelyä koko vuodeksi. Ei tosin haittaisi, vaikka realismitappia väännettäisiin vuoden päästä vieläkin tiukemmalle.