Bioshock on synkkä ja pohdiskeleva FPS-seikkailu, jonka scifi-kuoriin kätkeytyy peleille epätavallisen kypsää kritiikkiä yltiöliberalismille ja -individualismille. Kultasilmät ja muiden pelialustojen fanipojat ovat ehtineet jo kilvan lytätä PS3-version teknistä toteutusta, mutta hukkaavat sahalaitoja ja tekstuureja tuijotellessaan sen tärkeimmän pointin; tyyliltään kyseessä on mestariteos, eikä mikään määrä aliasointia ja filtteröintiä tätä tosiasiaa hämärrä. Muilta osin PS3-Bioshock onkin käytännössä identtinen käännös aiemmin ilmestyneistä PC- ja Xbox 360 -versioista, eli käytännössä peliklassikko jo syntyessään. Playstation Storeen yksinoikeudella ilmestynyt Challenge rooms -puzzlepaketti jäänee kaikessa kertakäyttöisyydessään ainoastaan kovapintaisten fanien hetkelliseksi huvitukseksi, mutta jos itse pääpeliltä on onnistunut tähän asti välttymään, on nyt korkea aika korjata virhe.

FIFA 09 ei ole mikään yllätysjulkaisu, mutta siitä huolimatta onnistuu olemaan erittäin tiukka jalkapallopaketti ja ehkä jopa sarjan tähän mennessä paras peli.

Far Cry 2 on klassikkoräiskinnän onnistunut jatko-osa, jolla ei ole oikeastaan mitään tekemistä edeltäjänsä kanssa. Hieno maailma ja viimeisen päälle hiottu pelattavuus vievät voiton itseään toistavalta tehtävärakenteelta ja hetkittäistä turhautumista aiheuttavilta välimatkoilta. Kun tunnelma iskee afrovaihteen päälle, oppii välimatkoistakin nauttimaan, sillä ollaanhan sitä sentään Afrikassa - maanosassa jossa "kiire" tai "aikataulu" eivät kuulu yleissanastoon ja jossa matkanteko on tärkeämpää kuin päämäärä. Eipä siis muuta, kuin Toto soimaan, kivääri olalle ja ihmissafarille virtuaali-Afrikkaan!

Tiger Woods - PGA Tour '09 on loistavan golfpelisarjan tuorein versio, jonka suurin innovaatio on verkkopelin muuttuminen vuoropohjaisesta yhtäaikaa pelattavaksi. Tämä eliminoi turhaa odottelua niiltä, joita nettipeli yleensäkin kiinnostaa, mutta koskettaa vähänlaisesti muuta pelaajakuntaa. Dynaamisesti pelisuorituksen mukaan elävät taidot, pelivälineiden hienosäätöön tarkoitettu mailavirittämö ja muut hieman pienemmät muutokset, ovat nekin ihan tervetulleita, mutta jos hyllystä löytyy jo viimevuotinen painos, on niillä vaikea perustella uuden täysihintaisen pelin hankintaa. Mikäli verkkopeli on lähellä sydäntä, tai pari viimeistä PGA Touria on jostain syystä jäänyt kokematta, ei valinnan pitäisi olla vaikea: pelikauppaan, mars!

Mercenaries 2 - World in Flames on leppoisa hiekkalaatikkoräiskintä, joka korvaa juonen, tehtäväsuunnittelun ja realismin isoilla räjähdyksillä ja huolettomalla asenteella. Toteutus on paikoin tuhankin bugista, eikä tehtäväsuunnittelun laiminlyöminen peliä ainakaan paranna, mutta isoilla räjähdyksillä ja komeasti tuhoutuvalla pelimaailmalla pääsee yllättävän pitkälle. Mercenariesia voisi kritisoida maailman tappiin saakka sen puutteista ja löperöstä toteutuksesta, mutta tosiasiassa se tempaisee mukaansa jopa senkin jälkeen, kun vannoo "viimeistä kertaa" lopettavansa koko touhun. Ei nyt aivan klassikkokamaa, mutta selvästi enemmän kuin osiensa summa.

Star Wars - Force Unleashed on epäilemättä moneen vuoteen paras Star Wars -aiheinen toimintapeli, jossa pääsee omaksumaan Jedin roolin ja viuhumaan valosapelin kanssa, sekä pieksemään vihollisia erilaisten voimien kera. Valitettavasti moni osa-alue pelissä kaipaa hiomista ja muutoinkin peli on varsin lyhtykestoinen, sillä moninpeliä ei ole lainkaan tarjolla.

Haze on valehtelematta yksi mielikuvituksettomimpia FPS-kokemuksia pariin vuoteen. Nectarin käyttö, moraalia tutkaileva tarina ja kaikki ne muut hype-elementit, joilla Hazen piti nostaa itsensä PS3:n Haloksi osoittautuivat pelkäksi kuumaksi ilmaksi, eikä edes peruspeli selviä roolistaan kunnialla. Lineaariselle tasosuunnittelulle, tökerölle tekoälylle ja kaikin puolin keskinkertaiselle toteutukselle ei ole kertakaikkiaan sijaa räiskintäpelimarkkinoilla, jossa tahdin määräävät Call of Dutyn, Crysiksen ja Battlefield - Bad Companyn kaltaiset mestariteokset. Kun katselee kaikkia niitä korkeatasoisia indie-pelejä, joita esimerkiksi PS-Store tarjoaa, tulee väkisinkin mieleen, ettei Hazea kannattaisi poimia edes alennusmyynneistä. Kymppikin olisi tästä pelistä aivan liikaa.

Top Spin 3 jatkaa edeltäjiensä jalanjäljillä olemalla hienoin ja pelattavuudeltaan realistisin tennispeli, mitä rahalla saa. Tiedossa on varsin nautittavaa ja haastavaa hupia, niin yksin, kuin moninpelinäkin. Suositellaan etenkin niille, jotka eivät arcadetyylisistä tennispeleistä piittaa.

Civilization - Revolution on äärimmäisen hoikeaksi riisuttu kevyversio pc:n Civilizationeista. Peruskaava on vielä tallella; satunnaisgeneroidun maapallon kohtalosta kamppaillaan vuoropohjaisella ruutukartalla, jossa sotilaallinen mahti, kaupunkien määrä, tiede sekä tietenkin kulttuuri määräävät kansakuntien välisen nokkimisjärjestyksen. Konsolistuminen on tuonut mukanaan sen, että kaikkea on vähemmän ja pelaaminen on huomattavasti edellisosia suoraviivaisempaa. Siinä, missä peli Civilization IV:ää saattoi kestää jopa toista viikkoa, on erä Revolutionia koettu jo yhdessä illassa. Ominaisuuksien, yksiköiden ja muun tilpehöörin karsiminen on tapahtunut melko tasapainoisesti, eikä Revolution ole missään nimessä huono peli, mutta sen kohderyhmä kieltämättä askarruttaa. Jo pelkkä ajatus sisällön supistamisesta riittää puistattamaan elähtäneet Civ-fanit monen metrin turvaetäisyydelle, eikä vuoropohjaisuus ole tarkalleen ottaen sitä kuuminta hottia, keskivertokonsolipelaajien keskuudessa. Jos Civilization - Revolution todella onnistuu löytämään uuden markkinaraon vuoropohjaiselle strategialle, niin hyvä juttu. Itse käännän katseeni suosiolla kohti loppuvuodesta ilmestyvää Civilization - Colonizationia, Empire - Total Waria ja toivoakseni jonain päivänä ilmestyvää Civilization V:tä.

Metal Gear Solid 4 - Guns of The Patriots on vaikuttava interaktiivinen elokuva, jossa tuntitolkulla rullaavat välianimaatiot ovat vähintäänkin yhtä tärkeässä roolissa kuin itse peli. Ellei MGS-fanius ole veressä, löytyy juonesta aika vähän tolkkua, mutta näin tyyliteltyjä realiaikarenderöintejä katselisi, vaikka päähenkilöt mongertaisivat muinaiskreikkaa. Pelillisesti kyseessä onkin sitten hieman tavanomainen yhdistelmä räiskintää ja hiiviskelyä. Vaikka paketti väittää pelin olevan "taktista vakoilutoimintaa", tuppaavat sanat "taktinen" ja "vakoilu" hukkumaan toiminnan jalkoihin. Pelaajalle annetaan työkaluiksi käytännössä ehtymätön määrä ammuksia, asevalikoima jolle itse Rambokin olisi kateellinen ja tämän lisäksi pelin ansaintamekaniikka vieläpä rohkaisee ylimääräiseen tappotyöhön. Klassista hiiviskelyäkin tarvitaan hetkittäin, mutta mikäli peli ei rankaisisi liian äänekkäästä lähestymisestä loputtomasti virtaavilla vihollisjoukkioilla, olisin tuskin vaivautunut edes yrittämään. Hieman monimutkaisista kontrolleistaan huolimatta, MGS 4:n räiskintähiippailu kuitenkin toimii ja on enimmäkseen ihan hauskaakin. Kaikkiaan, Metal Gear Solid 4 - Guns of The Patriots on legendaarinen päätös legendaariselle tarinalle.