The Sly Trilogy on yhden PlayStation 2 ?kauden legendaarisimman tasohyppelytrilogian uudelleenjulkaisu. Pelejä on ehostettu teräväpiirtografiikalla ja 3D-TV ?tuella. Hämmästyttävintä paketissa on kuitenkin se, kuinka hyvin itse pelattavuus on kestänyt aikaa. Sucker Punch ei ole tyytynyt pelkkään mehevään tasohyppelyyn, vaan pelaajan mielenkiintoa herätellään jatkuvasti muuttuvalla tehtäväsuunnittelulla ja muilla peruskaavasta irtautumisilla. Lopputulokseksi on saatu pelikokemus, josta on liki mahdoton päästää irti ennen lopputekstejä.

DC Universe Online on Sony Online Entertanmentin yritys tuoda uutta väriä World of Warcraftin dominoimille MMORPG-markkinoille. Yritys lässähtää pannukakuksi, sillä supersankarien maailma on autio, buginen ja täynnä itseään toistavia vihollistenmätkintätehtäviä. Monotonisuus olisi annettavissa anteeksi, jos edes itse pelaaminen olisi hauskaa, mutta valitettavasti sekä liikkumista että taistelua vaivaa pahanlaatuinen tunnottomuus. Tällaisilla meriiteillä on vaikea myydä täysihintaista peliä, kuukausimaksuisesta puhumattakaan.

LittleBigPlanet 2 on onnistuneen pelin onnistunut jatko-osa. Pelkkänä tasohyppelynä se on vain melkein täydellinen, sillä säkkipojun ilmava ohjaustuntuma ei miellytä kaikkein lahjomattomimpia tasohyppelyn ystäviä. Toisaalta neljän pelaajan moninpeli, iskemätön tyylitaju, huikentelevat ideat ja päivä päivältä paisuva, noin 3,6 miljoonan imuroitavan tason kirjasto saavat moisesta nippelidetailista valittamisen tuntumaan pikkusieluiselta. Jos veri vetää piirunkaan vertaa kohti luovuutta, olisi LBP 2:n sivuuttaminen suorastaan rikollinen teko.

Buzz! ? Suuri Musavisa on tutun bilepelin viimeisin painos. Kansista löytyy noin 5000 uutta kysymystä, pari tuoretta pelimuotoa sekä Move-liikeohjainta hyödyntävä ?Buzz! Move? ?moodi. Move-tuki jää hieman kuriositeetiksi sillä sitä hyödyntäviä minipelejä on vain neljä, eikä niitä saa yhdisteltyä osaksi peruspeliä. Musavisaa ei siis kannata yksin tämän ominaisuuden valossa ostaa, mutta eipä ylimääräisestä Move-moodista toisaalta haittaakaan ole. Muilta osin tarjolla on samaa hyväksi havaittua Buzz!-visailua, johon pelisarjan ystävät ovat vuosien varrella tottuneet. Ei siis laisinkaan hullumpi hankinta seuraaviin illanistujaisiin.

SingStar ? Guitar vie tutun karaokekonseptin askeleen lähemmäksi bändipelejä, lisäämällä peliin tuen kitaraohjaimille. Perusvarma toteutus toimii ja kappalelista on vahva, joskin hieman vieras kotimaiseen makuun. Pelkällä kitaratuella ei vielä kolmannen polven bändipelejä haasteta, mutta tämä lienee tuskin ollut tarkoituskaan. Kitaraa tai ei, SingStar pitää pintansa bilepelien ykkösvalintana ja biisikirjaston laajeneminen on aina tervetullut lisä.

Gran Turismo 5 on kunnianhimoinen autopeli, joka on kypsynyt rauhassa kuin vuosikertaviini. Lopputulos on erittäin hieno, joskaan ei aivan täydellinen. Gran Turismoille ominaiset asiat kuten ajotuntuma, ratojen pikkutarkka mallinnus ja valtava, nippelitietoa tihkuva, autokirjasto on hoidettu kunnialla. Bonuksena mukaan on heitetty yhtä sun toista mielenkiintoista, mutta ehkä vähemmän tärkeää sisältöä vaihdellen Gran Turismo TV ?videopalvelusta satunnaisgeneroituihin rallipätkiin. Pieni pettymys odottaa niitä, jotka kuvittelivat pelisarjan tarjoilevan nykymuodin mukaista vaurionmallinnusta ja paranneltua tekoälyä. GT5 on kuitenkin sen verran uniikki ja innostava, että puutteet jäävät nopeasti toisarvoisiksi. Mikäli arvostaa autopeleissä ennen kaikkea autoja ja ajotuntumaa, on Gran Turismo 5 lähes täydellinen valinta.

Kane & Lynch 2 ? Dog Days on näyttävä, mutta yksitoikkoinen kyykkyräiskintä. Se nojaa täysin suojien takana kyttäämiseen ja silmittömään luotien roiskimiseen. Tasapaksu tasosuunnittelu, tehottomat aseet, ylikestävät viholliset ja yleinen vaihtelun puute saavat pelikokemuksen tuntumaan suorastaan työläältä, mikä on ainakin omassa mielessäni täydellinen vastakohta sille, miltä videopelaamisen pitäisi tuntua. Pelastusta eivät tarjoa edes paperilla nerokkaat moninpelimoodit, sillä ne eivät toimi käytännössä niin hyvin, kuin tekijät ovat ne ajatelleet. Valopilkkuna tässä keskinkertaisuuden ruumiillistumassa ovat rosoinen ja elokuvamainen ulkoasu, sekä koko yksinpelin mittainen kahden pelaajan co-op. Näistä voisi tarvittaessa maksaa halpapelin verran, mutta suosittelen tutustumaan ensin netistä imuroitavaan demoon.

ModNation Racers on värikäs ja nopeatempoinen karting-peli, joka panostaa varsinaisen pelikokemuksen ohella monipuolisiin muokkaustyökaluihin sekä pelaajien väliseen sisällön jakeluun. Editorit ovat helppokäyttöisiä, mikä heijastuu erittäin runsaana ja laadukkaana sisältönä niin PS3:lla kuin PSP:llä. Etenkin rataeditori ansaitsee suitsutusta. Sillä saa valmista tarvittaessa vaikka kymmenessä minuutissa, mutta inspiraation iskiessä, voi yksityiskohtien hiomiseen upottaa tunteja. Itse ajokokemuskin on enimmiltä osin toimiva. Ainoastaan tekoälyn hyeenamainen taipumus hyökätä pelaajan kimppuun juuri ennen maaliviivaa nostaa verenpainetta, mutta ei riittävästi aiheuttaakseen pysyviä traumoja. Kaikkiaan ModNation Racers on hauska ja kevyt sunnuntaiajelu, jonka reipas sisältömäärä tekee siitä enemmän kuin hintansa arvoisen hankinnan.

White Knight Chronicles on viihdyttävä, mutta vaillinainen JRPG-eepos, joka kompuroi pinnalliseen taistelusysteemiinsä ja onttoon moninpelikomponenttiinsa. Se kertoo viihdyttävän ja satumaisen tarinan, jota seuraa mielellään, kunhan vain jaksaa kahlata läpi ikävystyttävien taistelujen ja hetkittäin pakotetun oloisen mikromanageroinnin. Jos j-roolipelit eivät ole jo ennestään lähellä sydäntä, ei White Knight Chronicles tule tilannetta muuttamaan. Tämä peli on suunnattu niille, joiden mielestä JRPG-genre saavutti lakipisteensä vuonna 2001 ja Final Fantasy XIII oli viimeistä kolmannestaan lukuun ottamatta pyhäinhäväistys. Uskokaa pois, meitäkin löytyy.

God of War III on ultraväkivaltainen hack?n?slash ?spektaakkeli, joka saattaa loppuun Kratosin edellisessä osassa käynnistyneen kostoretken. Tarjolla on veristä kyytiä, jossa osansa saavat niin antiikin hirviöt kuin jumalatkin, epäonnisen sivustakatsojan rooliin asetettua ihmiskuntaa unohtamatta. Pelinä God of War on lähes virheetön esitys. Tekninen toteutus ja visuaalisuus huitelevat aivan omalla tasollaan, ohittaen monin paikoin jopa tähänastisen suosikkini, Uncharted 2:n, ja pelattavuuskin tallustelee rehvakkaasti samassa liigassa. Hatunnoston arvoinen suoritus on myös se, ettei edes taisteluita puristeta rutikuiviksi loputtomalla tusinamäiskinnällä, vaan tekijöillä on ollut uskallusta ja ymmärrystä saattaa peli kunniakkaaseen päätökseen vielä kun touhu tuntuu aidosti hauskalta. Tällaisesta suorituksesta täytyy antaa viisi tähteä ja papukaijanmerkki.