Way of the Samurai 2 on kunnianhimoinen yritys tehdä mahdollisimman epälineaarinen, toimintapainoitteinen rooli/seikkailupeli, josta valitettavasti paistaa vahva keskeneräisyyden tuntu. Pelin pelaajalle tarjoama valinnanvapaus luo osin toimivan illuusion vapaudesta, mutta osin pelin tekijöiltä tuntuu unohtuneen se, että todellinen valinnanvapaus tarkoittaa myös sitä, ettei vaihtoehtojen pitäisi olla liian eriarvoisia. Jos pelin vahvuudet ja heikkoudet laskisi kylmästi yhteen, tippuisi arvosana pakkasen puolelle, mutta jokin pieni ääni allekirjoittaneen sisällä jaksaa muistuttaa, että kaikkine vikoineenkin Way of the Samurai 2 tuntui raikkaan erilaiselta kokemukselta. Sääli vain, ettei se parin illan viihdepakettina tarjoa sitä vastinetta, mitä täysihintaiselta peliltä on lupa odottaa. Veikkaukseni on, että Way of the Samurai 2:ta saa piakkoin kauppojen alelaareista, josta se kannattaakin korjata talteen.

Drakengard on ristiriitainen kokemus. Siinä on paljon onnistuneitakin elementtejä, mutta peruspelattavuudeltaan se on turhauttavan yksinkertainen ja itseääntoistava. Pelin kantavin osuus on sen juoni, joka sekin avautuu todelliseen kukoistukseensa vasta puolivälissä peliä. Jos jaksaa innostua erikoisella juonella höystetystä, yksinkertaisesta toiminnasta, sekä omistaa poikkeuksellisen pitkän pinnan, ei Drakengardissa ole mitään vikaa. Meidän ei-teräshermoisten on kenties parempi jättää väliin.

Fallout: Brotherhood of Steel on kertakäyttöinen toimintaroolipeli, joka yrittää lainata pelillisen sisältönsä Baldur?s Gate: Dark Alliancesta ja tunnelmansa alkuperäisistä PC:n Fallouteista. Tunnelman tavoittamisessa karahdetaan täysin kiville, eikä Fallout pelillisiltä ominaisuuksiltakaan pysty haastamaan esikuviaan. On vaikea sanoa, miksi kenenkään kannattaisi tuhlata rahojaan Fallout: Brotherhood of Steeliin, etenkään kun Interplay vieläpä lähes samanaikaisesti julkaisi roppakaupalla paremman Baldur?s Gate: Dark Alliance II:n.

Transformers Armada: Prelude To Energon on varsin mukiinmenevä ja nätinnäköinen toimintapläjäys varsinkin nuorempia lapsia ajatellen. Tätä peliä voi aivan hyvin pelata myös hieman varttuneemmatkin Transformers fanit sillä peli on kerrassaan hauskaa ajanvietettä niin kauan kun lyhyttä hupia riittää. Peliä pelaa mielellään pienempinä annoksina, sillä tehtävien yksipuoleisuus alkaa pidemmän päälle maistumaan puulta.

Van Helsing on elokuvan pohjalta tehty lisenssipeli, joka tarjoaa pelaajalleen lyhyen pelikokemuksen legendaarisen vampyyrimetsästäjä Van Helsingin saappaissa. Pelin muutamat ongelmat estävät peliä olemasta turhan varteenotettava peli, mikä on sääli sillä Van Helsing ei ole täysin surkea lisenssipelinä. Vain elokuvan ehdottomille faneille.

Predator - Concrete Jungle on kaikin puolin ala-arvoisesti toteutettu, kolmannen persoonan toiminta-/hiiviskelypeli. Idea pahalla puolella pelattavasta saalistaja-hahmosta on vesitetty turhalla moralisoinnilla, sekä juonella, joka on reikäinen kuin tahkojuusto. Kun tähän yhdistyy monin paikoin epäonnistunut pelattavuus, sekä kohtuullisen karkea visuaalinen toteutus, ei käteen jää kuin paha mieli. Predator - Concrete Jungle ei ole sen väärtti, että kenenkään kannattaisi tuhlata siihen aikaansa ja vielä vähemmän rahaansa.

Megaman X7 tutustuttaa Playstation 2:n omistajat ensi kerran pitkäikäisen Mega Man -pelisarjan maailmaan keskinkertaisella pelillä.

The Haunted Mansion on Raren Xboxille kehittämän Grabbed By The Ghoulies pelin tyylinen kummitusseikkailu ja käytännössä yhtä hyvä joskin hieman eri syistä. Pelistä ei varsinaisesti löydy mitään suurta vikaa, mutta pelin ihan hauskaa ja rentoa pelattavuutta pilaavat osittain pelin jonkinasteinen itseääntoistavuus, sekä liiallinen helppous. Peliä voikin suositella ennenminkin perheen pienemmille, jotka aivan varmasti saavat pelistä enemmän irti kuin me hieman vanhemmat pelaajat.

Manhunt on käytännössä mielenkiintoisella idealla varustettu, raakaa väkivaltaa sisältävä synkkätunnelmainen hiiviskely-beat 'em up, jonka kehno tappelusysteemi ja itseään toistava meininki tekevät potentiaalisuutta huokuneesta pelistä keskinkertaisen tekeleen.

Dead To Rights on Namcon "versio" Max Payne toimintarymistelystä, jossa kylmähermoinen kyttä Jack Slate lähtee veren maku suussa kostamaan isukkinsa murhaajille Bullet Timen turvin, eikä peli hyydy ainakaan toimintansa osalta. Kunhan vaan muistaa ottaa pelin kliseisen juonen, kehnon kenttäsuunnittelun ja oikeastaan koko pelin kieliposkessa asenteella vastaan on turhan hintava Dead To Rights tällöin jotenkuten menettelevää ajanvietettä kamalan grafiikan seurassa.