Wet on Prince of Persiaa ja Max Paynea sekoitteleva akrobatiaräiskintä, joka lainaa tyylinsä 70-luvun räkäisiltä grindhouse-leffoilta ja näitä onnistuneesti tributoineelta Tarantinolta. Peli näyttää välianimaatioiden ohjausta ja grafiikkafiltereitä myöten kuluneelta filmiltä, mutta käsikirjoitus on ikävystyttävää kirosanojen ja muka-nokkeluuksien letkautusten virtaa. Loppujen lopuksihan grindhouse-leffojen viehätys perustuu tyylisuunnan tahattomaan komiikkaan, ja koska tahattomuutta on mahdoton toistaa tahallisesti, pitäisi se korvata aimo annoksella itseironiaa. En ole aivan varma, ovatko Wetin käsikirjoittajat ymmärtäneet tätä. Kaupanpäällisiksi itse peli on turhautumista, itsensä toistosta ja heppoisista kontrolleista koottu katastrofi, joka saa pääkopan verisuonet pullistumaan nopeammin, kuin markkinointikoordinaattori osaa sanoa ?Quentin T?. Wetistä löytyy myös joitakin kivoja juttuja, kuten oivallinen punk-soundtrack ja muutama hauskasti keksitty kiskoräiskintätaso, mutta muuta maininnan arvoista tästä tekeleestä saakin etsiä kissojen ja koirien kanssa. Jos on ihan pakko kiduttaa itseään 70-luvun toiminnalla, suosittelen puhaltamaan pölyt VHS-nauhurista ja iskemään tulille Charles Bronsonin Death Wishin.

Batman - Arkham Asylum on ehkäpä paras Batman-peli koskaan ja jos ei muuten niin ainakin paras Batman-peli 2000-luvulla. Erinoimainen tunnelma, audiovisuaalinen toteutus, pelattavuus kuin sisällön riittävyyskin takaavat nautinnollisen kokemuksen kaikille lepakkomiehen ystäville. Kunpa vain ensi kerralla sitten pääsisimme jo Gotham Cityn keskustaan temmeltämään...

Velvet Assassin olisi voinut olla parempikin, pienellä viilauksella, mutta on kyseinen tekele ihan nautinnollinen tällaisenaankin. Tallennusmahdollisuus pilaa peliä eniten, sillä tunnelmaltaan ja audiovisuaaliselta olemukseltaan Assassin on kovaa kamaa, sillä käyttäähän peli sentään Nvidian PhysX -teknologiaa. Kontrollit ovat myös helppo oppia ja kaikki tarvittava kikkailu, kuten viheltäminen. Kokemuspisteiden kerääminen ja käyttäminen olisi kaivannut myös hieman lisähuomiota, sillä se on pikkaisen epäselvä. Harvemmin tulee vastaan peliä, joka on keskeneräiseltä vaikuttava, mutta kuitenkin saa oudolla tapaa mukaansa ja pitämään kiinnostusta yllä, edes jonkin aikaa.

Overlord II on uudella juonella, paremmalla grafiikalla, sekä lukuisilla pienemmillä parannuksilla maustettu uudelleenlämmittely alkuperäisestä Overlord -pelistä, joak onnistuu olemaan hitusen edeltäjäänsä parempi. Örkkilaumojen kontrollointi ja ultimaalisen Pahan roolissa toimiminen on aluksi hauskaa, mutta valitettavasti loppujen lopuksi peli kuitenkin toistaa pahasti itseään, eikä tylsästä moninpelistäkään ole paikkaamaan tätä asiaa. Jos pidit alkuperäisestä Overlordista, niin tämäkin varmasti uppoaa, mutta jos et niin suosittelisin ensin kokeilemaan pelin demoversiota.

Mini Ninjas on mukavaa vaihtelua Hitman -peleihin erikoistuneelta IO Interactivelta. Veretön, sarjakuvamaisella grafiikalla varustettu helposti omaksuttava toimintapeli, jonka suurimmat miinukset ovat sen itseään toistavuus, sekä turhankin helppo vaikeuskäyrä vanhempia pelaajia ajatellen. Perheen nuoremmat pelaajat sen sijaan varmasti pitävät siitä mitä Mini Ninjasilla on tarjota.

G-Force on samannimiseen animaatioelokuvaan pohjautuva 3rd person toimintapeli, joka onnistuu olemaan yllättävän viihdyttävä, mutta samalla riittävän simppeli peli nuorempia ajatellen. Pelin 3D-efekti ja lasit eittämättä tuovat ainakin perheen pienemmille lisäiloa, mutta vanhemmille saattaa päänvaivaa koitua pelin hinnan sekä eliniän välisestä suhteesta.

Transformers: Revenge of The Fallen putoaa keskikastiin, vaikka paketti kuitenkin on ihan viihdyttävä. Se viihdyttävyys ei kuitenkaan tule kenttäsuunnittelusta, saati sitten itseään toistavista tehtävistä, vaan lähinnä moninpelistä ja peliin laitetusta lisämateriaalista, alkuperäisistä Transformers -piirrossarjan jaksoista. Näppäinyhdistelmät taisteluita varten on onnistuttu luomaan kohtalaisen hyvin. Harmi kuitenkin, että pelin kokonaistoteutus ei polje tarpeeksi pitkälle. Elokuvan nähneet saattavat myös jäädä hieman kylmiksi, jos hakevat jotain mikä tarjoaisi kunnolla yhtäläisyyksiä itse elokuvaan, sillä edes lisämateriaalia kyseistä pätkää kohtaan ei pelistä löydy.

Damnation on etäisesti steampunk-henkinen kolmannen persoonan räiskintä, joka lainaa ideoita niin J-roolipeleistä, Gears of Warista, kuin Prince of Persiastakin, onnistumatta replikoimaan piiruakaan esikuviensa viehätyksestä. Kenties en ole vain koskaan onnistunut pidättelemään hengitystäni aivovammaan saakka, mutta minusta idea akrobatiaa, mystiikkaa, villiä länttä ja höyryscifiä yhdistelevästä tasoloikkaräiskinnästä kuulostaa jo lähtökohtaisesti jälkeenjääneeltä, eivätkä laiminlyödyt tuotantoarvot, buginen toteutus ja läpeensä mielikuvitukseton suunnittelu auta asiaa. Damnation ei ehkä ole surkein koskaan pelaamani peli, mutta se kilpailee tittelistä raivokkaasti.

Prototype on jälleen yksi uusi jäsen alati kasvavaan "hiekkalaatikkopelien" joukkoon. New Yorkin kaupungissa rellestäminen ja paikkojen tuhoaminen ei kuitenkaan onneksi tunnu liian tutulta, sillä Prototype on täynnä monipuolisia ominaisuuksia ja mielenkiintoista pelattavaa.

Bionic Commando on uuden sukupolven versio Capcomin 80-luvun lopulla julkaistusta samannimisestä NES-pelistä. Biokättä lukuun ottamatta Bionic Commando on valitettavasti pelkkää perustason 3rd person räiskintää heikolla tekoälyllä, sekä lineaarisella tasosuunnittelulla varustettuna.