Street Fighter IV:ssä on aikalailla kaikki kohdallaan. Se on sitä mitä se lupaa, eli arcade-mättöä parhaimmillaan. Täydellinen se ei kuitenkaan ole; on harmillista, että nykyään yksinpeli on toissijaisena, eikä tarina säväytä. Se saa arcade-pelimuodon tuntumaan täysin turhalta. Arcaden pelaa läpi pelkästään sen takia, että saa kaikki hahmot näkyviin ja näkee hienot animemaiset videot. Tosin mikäli arcade lupaisi tarinaa, se olisi varmasti ollut nimetty Story-modeksi. Vaikeustasoja löytyy järkyttävä määrä, ja haastetta niiden osalta löytyy, ehkä liikaakin, sillä ne tuntuvat olevan hyvin epätasapainoiset. Selostaja ja musiikki alkaa myös pidemmän päälle ärsyttämään, vain sen takia, että samat jankutukset kuulee kokoajan. muuten kaikki äänet ovatkin kyllä kunnossa. Pieniä vikoja on, mutta ne eivät kuitenkaan häiritse kokonaisuutta. Nostalginen pläjäys uudessa kuoressa, josta niin vanhat, kuin myös uudetkin Street Fighterin ystävät tulevat pitämään.

Halo Wars laajentaa Halon maailman nyt myös RTS-puolelle ja tarjoaa samalla Halon faneille mahdollisuuden kurkistaa menneisyyteen ja valottaen ihmisten ja Covenantien välistä sotaa tarjoamalla mielenkiintoisen yksinpelitarinan, joka on samaa korkean tason kaliiberia, johon Halon fanit ovat tottuneet.

Hasardi Masa laittaa tuulemaan parodian voimin, mutta siinä sivussa unohtaa itse olla hyvä peli.

Shellshock 2 - Blood Trails on jatkoa vuonna 2004 ilmestyneelle toimintapelille Shellshock, mutta peleillä ei ole keskenään yhteistä muuta kuin teema. Alkuperäinen Shellshock oli varsin keskinkertainen 3rd person toiminta ja kakkososa on vieläkin huonompi FPS-räiskintä, joka toden teolla koettelee hermojen rajoja. Älkää missään nimessä hankkiko tätä peliä!

Grand Theft Auto IV - The Lost And Damned on ensimmäinen Microsoftin Xbox 360:lle yksinoikeudella julkaistu lisäepisodi ja kyseinen, vajaan 20 euron pelilataus on käytännössä täysverinen lisälevy, joka tuo mukanaan uuden tarinan sekä uudet, mielenkiintoiset antisankarit. Erittäin suositeltava hankinta kaikille GTA IV:n Xbox-version omistaville.

The Last Remnant ei ole roolipelinä sieltä parhaimmasta päästä vaan putoaa keskikastiin. Vaikea uskoa, että Square-Enix antaa oman lapsensa vajota tähän, vaikka pelissä hyviä ominaisuuksia onkin. Pientä ihmisten kosiskeluakin on näkyvissä, sillä peliä on koitettu suunnata sekä länsimaalaisille, että japanilaisille, sillä roolipelipiirteitä löytyy molempiin päin. Outo sinänsä sekin, että pelin ääninäyttely tehtiin ensin englanniksi ja myöhemmin japaniksi. Juoni on perushuttua, jota on nähty miljoona kertaa aikaisemminkin; viaton teinipoika sekaantuu konflikteihin ja maailmanpelastukseen. Grafiikka sen sijaan on hienoa - kunhan peli on ladannut sen kokonaan näkyviin - sekä taistelusysteemi oli osittain positiivinen yllätys. Pelattavaakin pelissä riittää kahden DVD-levyn verran, että hupi ei lopu heti kesken. Mikäli japsiropenälkä on kova, saattaa Last Remnantista irrota hupia. Mikäli täydellisyyttä haluaa, niin odottelee seuraavaa Final Fantasya.

Raren puolituntematon Banjo-Kazooie tekee paluun näyttävänä ja värikylläisen hiekkalaatikkopelinä, jossa oudoilla kulkuneuvoilla päristelyä tärkeämpää on ainoastaan vielä oudompien kulkuneuvojen rakentelu. Mielikuvitukselliset minitehtävät ja kulissimaisissa virtuaalimaailmoissa kaahailu saavat aivan uusia ulottuvuuksia, kun niitä tekee kotikutoisen rakettiauto-sukellusvenehybridin ruorista ja mikä parasta, pelin kulkuneuvoeditori todella onnistuu lunastamaan väitteensä, olemalla yhtäaikaisesti monipuolinen, helppo sekä nopea. Kelkan kääntyminen pois tutusta tasohyppelystä saattaa vääntää Banjo-Kazooie veteraanit hieman happamiksi, mutta kun asiaa hieman pohtii, huomaa että maailma on pullollaan mainioita tasohyppelyjä, mutta puolianarkistisia tee-se-itse-kaahailuja on vain tämä yksi.

Prince of Persia tuo legendaarisen akrobaattisankarin ensimmäistä kertaa uuden polven pelikonsoleille. Prinssin comeback on kaunis ja mukaansa tempaava, mutta mitä pidempään sitä pelaa, sitä enemmän sen kaavamaiset taistelut ja paapova vaikeustaso alkavat nyppiä. Pelin kaunis ulkokuori ja satumainen tunnelma nostavat prinssin tämänkertaiset toilailut piirun verran plussalle, mutta ei tässä kieltämättä edellisen trilogian glooriaan ylletä.

Uusin Tomb Raider tuo faneille sitä mitä ovat kaivanneetkin; uuden juonen kera ryyditettyä toimintaseikkailua, jossa toiminnan vähyyttä on laskettu ja seikkailun, eli tutkimisen ja kiipeilyn osuutta lisätty. Varsin nautittava Tomb Raider -seikkailu kahden edellisen joukossa.

Midnight Club - Los Angeles on sarjan debytointi uusilla konsoleilla ja muutamia heikkouksia lukuun ottamatta kyseessä onkin varsin varteenotettava autojen tuunaus -ja kisaamispeli arcadehengessä. Suositellaan sellaisille, jotka ovat viime aikoina pettyneet EA:n Need For Speed -sarjaan, mutta jotka kaipaavat jotain samanhenkistä.