Leisure Suit Larry - Magna Cum Laude on edeltäjiensä tavoin naisten iskemisen ympärillä pyörivä kevyt seikkailu-minipelihybridi. Pelillisessä mielessä alipelit alkavat kiertää samaa kehää jo kahden ensimmäisen tunnin kohdalla, eikä jatkuvaa latailukaan rasittumatta jaksa katsella. Heikkouksia kompensoivat onneksi loistava, humoristinen käsikirjoitus sekä ääninäyttely, josta ei kerrankaan tarvitse tuntea myötähäpeää. Kyllähän tämä paremman puutteessa jopa viihdyttää. Ainakin sellaisissa porukoissa, joissa sovinismi ei ole arka paikka.

Lego Star Wars on tyylipuhdas tasohyppelyn ja kevyen puzzlen sekoitus, jossa käydään läpi kolmen uusimman tähtiensota-elokuvan tapahtumat Legomaailmassa. Vaikka toteutus ei pelin lyhyttä kokonaiskestoa lukuunottamatta kirvoita liioin valittelua, täytyy myöntää, että kyseessä olisi paljon tylsempi peli, mikäli Lego-teema jätettäisiin pois. Tällaisena kuitenkin uskaltaudun suosittelemaan Lego Star Warsia kaikille lapsuutensa Legopalikoiden keskellä viettäneille, sekä myös vielä sellaista lapsuutta eläville. Ihan varauksetta.

Burnout 3: Takedown on erittäin onnistunut, kevyt kaahailupeli/romuralli-yhdistelmä, josta on vaikea löytää mitään koviin varteenotettavia vikoja. EA:n peleille tyypillinen tekonuorekkuus ja lievää rasitusta aiheuttavat latailutauot pois lukien, kyseessä on kaikin puolin klassikon piirteet täyttävä autopeli, joka kuuluu ehdottomasti jokaisen itseään kunnioittavan pelaajan hyllyyn.

Vietcong: Purple Haze PS2:lla on sanalla sanoen roskaa. Käsittämättömän suppeat, rumat ja mielikuvituksettomat kentät yhdistettynä lobotomialla käsiteltyyn tekoälyyn, sekä olemattomaan tarinantynkään takaavat sen, ettei pelin pariin tule ensikosketuksen jälkeen palattua, kuin väkipakolla. Hyvät musiikit ja loistava alkudemo pelastavat sen vähän, mitä pelastettavissa on, mutta mikäli näitä ominaisuuksia todella kaipaa, kannattanee hankkia joku aihetta käsittelevä elokuva.

Gradius V on mallikkaasti toteutettua sivuttaissuuntaan vierivää räiskintää, jonka kolmiulotteinen grafiikka toimii vain kulissina aivan totaalisen retrohenkiselle, kaksiulotteiselle pelattavuudelle. Valitettavasti se kuitenkin edustaa valtaväestön silmissä "vain kuolemaisillaan olevan genren" parhaimmistoa, eikä liiallisen suoraviivaisuutensa takia varmastikaan tule päätymään niin moneen pelihyllyyn, kuin oikeasti ansaitsisi. Tämä on kyllä todella sääli, koska Gradius V kyllä pesee lukuisat "nykyaikaisemmat" tekeleet mennen tullen.

Vaikka en ehkä olekaan täysin samaa mieltä siitä, että kaikki Warrior Withinin "parannukset" edelliseen osaan nähden olisivat oikeaan suuntaan kulkevaa kehitystä, saa pelistä niiden liiallisella painottamisella annettua helposti turhan negatiivisen kuvan. Juonta ja uusia tasoja lukuun ottamatta kyseessä on joka tapauksessa n. 90 prosenttisesti sama peli, kuin PoP: The Sands of Time, eikä Ubisoft ole sen viehätystä parista virhearviosta huolimatta onnistunut rikkomaan. Warrior Withiniä on siis helppo suositella ihan kenelle tahansa toiminnasta ja kevyestä tasohyppelystä lämpiävälle.

Metal Slug 3 on enimmäkseen retrohenkisten herkkua. Idea kaksiulotteisesta tasohyppelyräiskinnästä jo itsessään säikyttää pois varmasti ison joukon pelaajia ja ne jotka jäävät jäljelle joutuvat sopeutumaan karkeaan käännösgrafiikkaan, sekä pelin varsin lyhyeksi jäävään ikään. Mutta kun vastineeksi annetaan tiivis paketin mitä mielikuvituksellisinta arcade-toimintaa ja vieläpä midprice-hintaan, niin kannattaa ottaa Metal Slug 3 oikeasti harkintaan.

Silent Hill 4: The Room on tunnelmaltaan onnistunut, pikkuvioista kärsivä kauhuseikkailupeli. Häiriintyneen audiovisuaalisen annin, sekä mukaansa tempaavan kauhutunnelman puolesta peliä ei voi suositella aivan perheen pienimmille (tai heikkohermoisimmille), mutta hieman vanhemmat kauhupelien ystävät saavat Silent Hill 4:stä varmasti paljon irti. Parasta nautittuna yksin, kynttilöiden valaisemana pimeänä talvi-iltana. Suosittelen.

Way of the Samurai 2 on kunnianhimoinen yritys tehdä mahdollisimman epälineaarinen, toimintapainoitteinen rooli/seikkailupeli, josta valitettavasti paistaa vahva keskeneräisyyden tuntu. Pelin pelaajalle tarjoama valinnanvapaus luo osin toimivan illuusion vapaudesta, mutta osin pelin tekijöiltä tuntuu unohtuneen se, että todellinen valinnanvapaus tarkoittaa myös sitä, ettei vaihtoehtojen pitäisi olla liian eriarvoisia. Jos pelin vahvuudet ja heikkoudet laskisi kylmästi yhteen, tippuisi arvosana pakkasen puolelle, mutta jokin pieni ääni allekirjoittaneen sisällä jaksaa muistuttaa, että kaikkine vikoineenkin Way of the Samurai 2 tuntui raikkaan erilaiselta kokemukselta. Sääli vain, ettei se parin illan viihdepakettina tarjoa sitä vastinetta, mitä täysihintaiselta peliltä on lupa odottaa. Veikkaukseni on, että Way of the Samurai 2:ta saa piakkoin kauppojen alelaareista, josta se kannattaakin korjata talteen.

Conflict: Vietnam tarjoaa joukkuepohjaista Vietnaminsotaa karkealla grafiikalla ja heikolla tekoälyllä varustettuna. Nelihenkisen joukon hallinta ja käskytys on melko vaivatonta ja tällä osa-alueella peli toimiikin edukseen. Muilta osin peli on melko keskinkertainen toimintapläjäys, jota voi korkeintaan suositella edellisistä osista pitäneille.