Mafia II on pitkään työn alla ollut gangsterirymistely GTA-hengessä. Edeltäjänsä tapaan varsin passeli gangsteripeli vahvalla tarinalla sekä mielenkiintoisilla henkilöhahmoilla varustettuna. Kestoltaan lyhyehkö sivupuuhastelun ja osittaisen helppouden vuoksi.

Crackdown 2 on jatkoa kolmen vuoden takaiselle, varsin pelattavalle GTA:n kaltaiselle toimintarymistelylle, jossa pelaaja omaksui superkytän roolin. Valitettavasti Crackdown 2 ei tarjoa juuri mitään uutta - ei edes uutta pelimaailmaa -- vaan tyytyy kopioimaan edeltäjäänsä aivan liian paljon ja paikoitellen peli tuntuukin vanhentuneelta esimerkiksi visuaalisella puolella. Jos Crackdownin pelimaailma kiinnostaa, suosittelen nappaamaan alelaarista sen alkuperäisen paljon halvemmalla, sillä Crackdown 2 on kuin uudelleenlämmittelyä.

Rock Band - Green Day on sitä mitä sopii olettaakin, eli Green Daylle omistettu peli Rock Band -sarjassa. Ei aivan The Beatlesin -pelin tasoa, mutta varmasti tämä paketti siitä huolimatta lämmittää bändin fanien mieltä.

Lost Planet 2 ei säväytä mitenkään erityisesti, ei graafisesti eikä myöskään sisältönsä puolesta. Virheitä löytyy niin pelin suunnittelusta kuin graafisesta ulkoasustakin. Arvostelijaa itseään ainakin ärsytti kun ruutu välillä hieman nytkähteli, ja ruudulla oli lisäksi havaittavissa kulmikkaita varjoja, vaikka grafiikka yleensä ottaen peleissä onkin se sivuseikka. Kampanjamuoto on lyhyt, ehkä noin kymmenisen tuntia. Jos sotakavereina on tekoäly niin pituutta saattaa saada lisää, sillä kentät täytyy porata lähes yksin lävitse. Bugeja pelistä löytyy myös. Moninpelikään ei Liven välityksellä tunnu toimivan lähes ollenkaan. Taistella saa jo moninpelin toimivuuden puolesta, ja tämä jos mikä vie koko peli-innon. Suosittelisin kokeilemaan pelin demoa ensin.

Red Dead Revolver on jatkoa vuonna 2004 ilmestyneelle pelille Red Dead Revolver. Redemption parantaa juoksuaan edeltäjäänsä nähden ja onkin lähes kaikilla osa-alueilla parempi peli ja samalla nousee allekirjoittaneen suosikiksi numero yksi, kun Western -aiheisia toimintapelejä aletaan nimeämään.

Iron Man 2 - The Videogame on samannimiseen elokuvaan perustuva lisenssipeli, joka on ykkösen tapaan niin ikään Segan käsialaa. Valitettavasti ensimmäiseen elokuvaan perustuneen pelin tapaan peli on aikalailla ala-arvoinen tuote, vaikka se parantaa otettaan joillain osa-alueilla. Suurimmat miinukset tulevat tylsästä tehtäväsuunnittelusta sekä rikollisen lyhyestä kampanjasta. Moninpeliä kun ei ole tarjolla lainkaan, on vaikea nähdä syytä sille miksi tästä pelistä tulisi kenenkään maksaa. Kenties Iron Man 3 on jo pelinä sitten pelattavaa sorttia...

Alan Wake on Max Payne -toimintapeleistään parhaiten tunnetun suomalaisen Remedy Entertainmentin uusin tuotos. Peli heittää pelaajan keskelle painajaismaista tarinaa ja kirjailija Alan Waken kenkiin tämän etsiessä kuumeisesti kadonnutta puolisoaan. Pelin erittäin vahva tarina sekä paikoitellen käsinkosketeltava tunnelma ja hienot henkilöhahmot tekevät pelistä muutakin kuin vain pelkän kauhutoimintapelin muiden joukossa.

Splinter Cell - Conviction on on Ubisoftin pelisarjan viides tuleminen, joka antoi odottaa itseään pitkän viisi vuotta. Lopulta pelistä ei tullut aivan sitä mitä aluksi piti, mutta valmis tuote muistuttaa paljon enemmän sitä Splinter Cell -pelattavuutta, jota fanit juuri odottavat. Ei kuitenkaan sarjan paras osa, sillä osa pelin muutoksista ei ole aivan täydellisiä ja yksinpeli on lyhyt.

Lips - I Love The 80's on Microsoftin kovaan tahtiin ilmestyvän Lips -laulupelisarjan tuorein osa. I Love The 80's tarjoaa nimensäkin mukaisesti 80-luvun pop-musiikkia ja kokonaisuutena pelin kappelevalikoima on varsin yhtenäinen ja toimiva. Suositellaan 80-luvun musiikin ystäville.

Darksiders tarjoaa hyvän annoksen viihdettä yli 18-vuotta täyttäneille, sillä veri lentää ja maailma on muutenkin sen verran karunoloinen, ettei nuoremmat välttämättä tunne oloaan mukavaksi. Ensimmäisen tehtävän hektisyyden jälkeen muuttuu peli joksikin aikaa tylsemmäksi, joskin loppua kohden pelin tarina avautuu paremmin. Grafiikka kuin äänetkin ovat moitteettomia ja pelin luolastoissa riittää toimintaa, niin aivoille kuin raa'alle voimallekin. Välillä kuitenkin luolastoissa edestakaisin juoksentelu ärsyttää ja paikkojen pulmat voivat olla hetkellisesti rasittaviakin. Darksiders on hyvin Zeldamainen peli ja tämä kestää koko pelin ajan. Mikäli on pelannut Ocarina Of Timea N64 -konsolilla, niin ymmärtää kyllä miksi. Darksidersia voisikin pitää jossain määrin Zeldan pelottavana isoveljenä, jossa enkelit, demonit kuin zombitkin ryöppyävät loputtomana virtana niskaan.